Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Rillit huurussa -tähdet vahvistavat kulisseissa syttyneen salasuhteen – romanssi roihahti ”varomattoman tempauksen” seurauksena

Kaksi vuotta kestänyt suhde pysyi salassa julkisuudelta. Sutinasta ei ensin tiennyt myöskään sarjan kuvausryhmä.

Johnny Galecki ja Kaley Cuoco esittivät nörttikomediassa pariskuntaa ja päätyivät lopulta itsekin yhteen. Kuva:  Zuma / MVPhotos

SUositun Rillit huurussa -komedian näyttelijät Kaley Cuoco ja Johnny Galecki ovat panneet sarjan fanien vuosia jatkuneelle spekuloinnille pisteen.

Kyllä, rakastuimme, he myöntävät.

Paljastus kerrotaan tuoreessa kirjassa nimeltä The Big Bang Theory: The Definitive, Inside Story. Kirjasta on julkaistu otteita Vanity Fairin artikkelissa.

He esittivät sarjassa Hofstadterin avioparia, Leonardia ja Pennya.

Kipinä ei jäänyt vain kameran tuolle puolen.

– Olin jo varhain ihastunut Johnnyyn, enkä edes salannut sitä. Cuoco myöntää kirjassa.

– Hän oli niin itsevarma. Seurustelimme tuolloin kummatkin tahoillamme, mutta silmäni olivat vain Johnnyssa.

Jännite kasvoi koko sarjan ensimmäisen tuotantokauden ajan, Cuoco kertoo.

Lopulta vastanäyttelijät antautuivat toisilleen. Tuolloin he olivat sentään jo sinkkuja.

He päätyivät kuvausten jälkeen niin sanotuille after workeille.

– Tiesin, että lasillinen viiniä hänen kanssaan olisi varomaton tempaus, Cuoco sanoo.

Sehän oli sitten menoa. Kaksikko päätyi suutelemaan jo baaritiskin hämärässä.

Kaksikko ryhtyi välittömästi suhteeseen. He eivät kuitenkaan julkistaneet tilannetta muulle kuvausryhmälle aivan heti.

– Emme todellakaan edes harrastaneet seksiä pukuhuoneessa. Ei helvetissä, Cuoco vakuuttelee.

Cuoco ja Galecki esittivät nörttikomediassa avioparia. Kuvassa vasemmalla Jim Parsonsin esittämä Sheldon Cooper. Kuva:  Michael Yarish

Galecki tosin myöntää, ettei ensin ollut tajunnut, mitä oli tapahtumassa.

– Minua täytyy todellakin mätkäistä päähän, jotta tajuan, että minulle flirttaillaan, hän letkauttaa.

– Minulla ei ollut aavistustakaan minkäänlaisesta ihastuksesta ennen kuin aloin seurustella Kaleyn kanssa.

Suhde kesti vuodesta 2007 vuoteen 2009. Se kaatui lopulta varsin tyypillisestä syystä – rakastavaiset olivatkin luonteiltaan liian erilaisia ja halusivat elämältä eri asioita.

– Tunnuimme sulautuvan toistemme maailmoihin, mutta olemme silti hyvin erilaisista taustoista, Galecki toteaa.

– Oli hauskaa opettaa toisillemme kaikenlaista, mutta sitten kun päädyimme haluamaan elämältä eri asioita, se teki suhteen jatkamisesta monimutkaista.

Galeckin analyysin mukaan Cuoco oli avoin ja innokas, hän itse taasen rakastajalleen liiankin hillitty.

– Olen Kaleyta paljon yksityisempi ihminen. Halusin pitää myös meidän suhteemme yksityisenä. En missään nimessä hävennyt sitä, mutta mietin, mitä se tekee Leonardin ja Pennyn suhteelle sarjassa. Luulen, että jahkaamiseni loukkasi Kaleyn tunteita hieman, ja ymmärrän sen hyvin.

Kaley lisää, että jatkuva yhdessä hengaaminen niin kuvauspaikalla kuin kotonakin kävi raskaaksi.

– Emme enää keksineet yhteistä puhuttavaa, kun olimme aina yhdessä.

Lue lisää: Rillit huurussa -kaunotar eroaa miljardööripuolisostaan kolmen vuoden avioliiton jälkeen

Lämmin ystävyys ja työtoveruus ex-rakastavaisten välille silti jäi. He ovat julkisesti tukeneet toisiaan esimerkiksi sosiaalisen median julkaisuissaan, ja muistelleet usein yhteisiä Rillit huurussa -aikojaan.

Cuoco kertoo myös, että Galecki oli läsnä hänen molemmissa häissään. Hän oli naimisissa vuodet 2013–2016 amerikkalaisen tennispelaajan Ryan Sweetingin kanssa, ja otti vuonna 2018 aviomiehekseen ratsastaja Karl Cookin. Tämäkin liitto päättyi eroon vuonna 2022.