Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Ruotsalaisekonomistin arvio USA:n työllisyysluvuista: 4,75 jäämässä korkohuipuksi – ”Tämä nostaa nyt pehmeän laskun todennäköisyyttä”

Tukholma

Yhdysvalloissa voidaan nyt saavuttaa taloudessa pehmeä lasku, aprikoi ruotsalaispankki SEB:n vanhempi ekonomisti Robert Bergqvist. Yhdysvaltain keskuspankki Fedin nykyinen ohjauskorko, 4,75 prosenttia, voi hänen mukaansa nyt jäädä korkohuipuksi.

Yhdysvaltain työmarkkinoilta tuli perjantaina poikkeuksellisen vahvoja lukuja.

Maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen määrä kasvoi tammikuussa 517 000 työpaikalla, kun markkinat odottivat työpaikkojen kasvavan 188 000:lla. Työttömyys oli myös odotettua matalampaa (3,4 prosenttia, kun markkinat odottivat 3,6 prosenttia).

Mutta Bergqvistin huomio kiinnittyi tuoreen tilastoraportin lukuihin palkkakehityksestä. Keskimääräinen tuntiansio kasvoi tammikuuhun päättyneellä 12 kuukauden jaksolla 4,4 prosenttia.

Jo aiemmin perjantaina Bergqvist, että jos palkkojen kasvu hidastuu 5,1 prosentista 4,3 prosenttiin, se vahvistaa Fedin pääjohtajan Jerome Powellin keskiviikkoisen johtopäätöksen ”disinflatorisesta prosessista”.

Bergqvist huomauttaa, että Yhdysvalloissa 12 kuukauden inflaatiotahti on laskenut jokaisena kuukautena heinäkuusta joulukuuhun. Tammikuun luvut julkaistaan ystävänpäivänä 14. helmikuuta.

”Jos inflaatio alkaa laskea ilman, että tässä täytyy käydä läpi matalasuhdannetta tai taantumaa, niin sehän on hyvä. Sehän tarkoittaisi, että tässä kävisi niin kuin kaikki ovat toivoneet, mutta kukaan ei ole enää uskonut, että saavuttaisimme pehmeän laskun (soft landing)”, Bergqvist sanoo.

”Tämä nostaa nyt pehmeän laskun todennäköisyyttä.”

Fed nosti keskiviikkona ohjauskorkoaan 0,25 prosentilla 4,75, mikä oli pienin koronnosto lähes vuoteen. Samalla pääjohtaja Powellin katsottiin vihjailevan, että poikkeuksellisten koronnostojen sarja olisi tulossa päätökseensä.

Myös Bergqvist arvioi, että korkohuippu on nyt todennäköisesti Yhdysvalloissa saavutettu. Poikkeuksellisen vahvat työllisyysluvut saavat hänet kuitenkin mietteliääksi.

”Kun katsotaan muita työmarkkinoiden indikaattoreita, niin minusta me nyt näemme asteittaisen hidastumisen amerikkalaisilla työmarkkinoilla. Se ei tapahdu nopeasti, mutta kaikki kuitenkin etenee samaan suuntaan”, Bergqvist sanoo.

”Mutta jäljelle jää kysymys siitä, tapahtuuko muutos niin hitaasti, että inflaatioriskit jäävät.”

Bergqvist aprikoi, että jos Fed vielä korkoa nostaisi, se nostaisi seuraavaksi myös 25 korkopistettä, eli 0,25 prosenttiyksikköä. Todennäköisempää hänen mielestään kuitenkin on, että vahvat työllisyysluvut vaikuttavat siihen, millaisella aikataululla Fed ryhtyy laskemaan korkoa.

”En usko, että korko nousee enää 4,75 prosenttia korkeammaksi, mutta tämänpäiväiset luvut tarkoittavat, että meidän pysyttävä hereillä. Korko voisi nousta vielä vähän, mikä ei ole enää pääskenaarioni, mutta koronlaskua voi joutua odottamaan pidempään.”

Tämän viikon uutiset maailman suurimmasta taloudesta ovat hyviä uutisia myös Euroopalle, sillä ne tarkoittavat, että Yhdysvalloista ei olisi tulossa tänä vuonna riippakivi globaalille taloudelle.

”Uskon yhä, että sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa voidaan nähdä normaali matalasuhdanne. Se tarkoittaisi, että kasvu hidastuisi jonkun verran, ehkä joku kvartaali voi olla negatiivista kasvua, mutta ilman suurempaa dramatiikkaa.”

”Olen siis yhä suhteellisen optimistinen, vaikka välillä suutun itselleni, kun en puhu siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu niin inhimillisestä näkökulmasta kuin siitäkin, miten vaarallisessa tilanteessa me olemme”, Bergqvist sanoo.