Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Ruotsalaismedia: Ruotsi ja Turkki päättivät yhdessä Nato-neuvottelujen laittamisesta tauolle

Ruotsin Nato-neuvottelijan mukaan tilanteen pitää rauhoittua ennen kuin neuvottelut voivat jatkua.

Turkkilaiset osoittivat mieltään Ruotsin konsulaatin edustalla Istanbulissa sen jälkeen, kun äärioikeistolaisen Rasmus Paludanin mielenosoituksessa oli poltettu koraani Tukholmassa. Kuva: Sedat Suna / EPA

Ruotsi päätti yhdessä Turkin kanssa laittaa tauolle maiden väliset neuvottelut Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnista, kertoo ruotsalainen yleisradioyhtiö Sveriges Radio (siirryt toiseen palveluun).

Ruotsin Nato-neuvottelija Oscar Stenström kertoi päätöksestä SR:n Godmorgon världen -ohjelman haastattelussa.

Stenströmin mukaan Ruotsi ja Turkki päättivät keskeyttää toistaiseksi neuvottelut, koska nykyisessä tilanteessa vaarana oli, että tilanne hankaloituu entisestään.

Hän viittasi Tukholmassa tapahtuneeseen koraaninpolttotapaukseen ja sen aiheuttamiin reaktioihin ulkomailla. Stenström katsoo, että tilanteen pitää rauhoittua ennen kuin neuvottelut voivat jatkua.

– Ei ole järkevää keskustella luottamuksellisesti ja tavata fyysisesti, sillä se voisi sotkea tilannetta entisestään, Stenström arvioi.

Stenström sanoi haastattelussa, että vallitsevasta tilanteesta huolimatta hän toivoo, että Ruotsin ja Turkin neuvottelijat voisivat olla yhteydessä toisiinsa ensi viikolla.

Voit keskustella aiheesta ma 30.1. klo 23 asti.