Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Saksan ja Ruotsin taloudet supistuivat selvästi loppuvuonna – ”Tämä on aikamoinen yllätys”

"Paljon heikompi kuin odotimme", sanoi ruotsalaisekonomisti.

Ostoskatu Kölnissä tammikuun lopussa. Kuva:  ing Tang/NurPhoto via ZUMA Press

Saksan ja Ruotsin bruttokansantuotteet (bkt) laskivat loppuvuonna. Saksan taloudelle oli ennakoitu nollakasvua, mutta virallisen tilaston mukaan Euroopan talousjätti pakitti 0,2 prosenttia vuoden viimeisellä neljänneksellä verrattuna edelliseen neljännekseen. Koko vuoden kasvuluvuksi tuli 1,8 prosenttia.

Ruotsissa bkt laski viimeisellä neljänneksellä 0,6 prosenttia verrattuna edelliseen neljännekseen. Joulukuun bkt oli 1,8 prosenttia alhaisempi kuin toissa vuoden joulukuussa.

Saksan talouden nähtiin kärsineen Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa, jonka seurauksena energian hinta nousi tuntuvasti. LBBW-pankin ekonomisti Jens-Oliver Niklasch arvioi, että luku vahvistaa odotusta ainakin lyhyestä taantumasta tänä vuonna. Pankki ennakoi Saksan talouden supistuvan puoli prosenttia tänä vuonna.

Saksan hallituksen ennuste on toiveikkaampi luvaten tälle vuodelle 0,2 prosentin kasvua. Hallitus ennakoi vielä syksyllä 0,4 prosentin supistumista, mutta maan talous on sittemmin näyttänyt elpymisen merkkejä. Energian hintakatto, vaihtoehtoisten energialähteiden hankinta, hallituksen tuet ja leuto talvi ovat helpottaneet talouden tilannetta ja näkymiä.

Ruotsissa loppuvuoden lukemat tulivat yllätyksenä, sillä ekonomistit olivat odottaneet pientä kasvua loppuvuodelle.

– Tämä on aikamoinen yllätys. Luku on todella heikko ja paljon heikompi kuin odotimme, sanoi SEB-pankin ekonomisti Olle Holmgren.

Hän arvioi, että taustalla on heikompi kulutus ja yritysten varastojen kasvu, kun tuotanto on jatkunut kysynnän heikkenemisestä huolimatta.

Koko vuoden osalta Ruotsin talouden odotetaan kuitenkin kasvaneen 2,4 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.

Koronnostoja luvassa

Kasvulukuja seurataan tarkasti myös keskuspankeissa, mutta odotukset tulevista korkojen nostoista ovat ennallaan. Tällä ja ensi viikolla odotetaan useita ohjauskoron nostoja. Ensimmäisenä vuorossa on Yhdysvaltojen keskuspankki Fed, jonka ennakoidaan nostavan korkojaan 0,25 prosenttiyksiköllä keskiviikkona. Fediltä on siten tulossa jo kahdeksas peräkkäinen korotus.

Euroopan keskuspankki EKP:lta odotetaan torstaina 0,5 prosenttiyksikön korotusta ja saman verran on luvassa myös Britannian Bank of Englandilta. Ruotsin keskuspankilta odotetaan samoin 0,5 prosenttiyksikön korotusta, kun se päättää koroista ensi viikon torstaina.