Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Salolaiset iloitsevat Wilma Murron EM-kullasta – seurasimme tunnelmia torilla

Wilma Murto voitti naisten seiväshypyn EM-kultaa keskiviikkoiltana. Samalla Murto paransi Suomen ennätystä jopa kolme kertaa.

Salolaiset onnittelevat Wilma Murtoa EM-kullasta
Salolaiset onnittelevat Wilma Murtoa EM-kullasta

Murrosta tuli ensimmäinen suomalainen yleisurheilun arvokisakultamitalisti kahdeksaan vuoteen.

24-vuotias Murto paransi EM-finaalissa nimissään ollutta Suomen ennätystulosta peräti 13 senttiä.

Aamusella torilla olleista moni oli illalla jo unten mailla, kun Murto hyppäsi kultaa. Aamulla uutisia katsottiin kuitenkin hyvillä mielin.

– Hieno suoritus, tosi mahtavaa! Tosi iloisia ollaan hänen puolestaan, kommentoitiin torin vihanneskojulla.

Torikahvilan pöydässä keskusteluaiheena oli parhaillaan mikäs muukaan kuin Wilma Murto. Television ääressä tuli istuttua illalla. Pöydässä uskotaan, että Salossa tehdään hyvää juniorityötä, siksi salolaisurheilijat menestyvät maailmalla.

– Aika uskomattomalta tuntui katsoa finaalia. Pari hurraahuutoa tuli.

– Salossa tämä on valtavan iso juttu. Nyt vaan mietitään, miten palkitaan Wilma, kommentoi Salon Vilppaan paidassa kahvitteleva salolainen.

Keskiviikon finaalissa Murto paransi Suomen ennätystä kolme kertaa. Murto ylitti korkeuden 475 heti ensimmäisellään ja hetkeä myöhemmin 480 ensimmäisellä hypyllään.

Vaikka EM-kulta oli jo varma, Murto päätti jatkaa hyppäämistä ja ylitti vielä toisella yrityksellään korkeuden 485. Murron voittotulos 485 on EM-kisaennätys ja tämän vuoden toiseksi kovin tulos koko maailmassa.

Salon torilla miehet uskovat, että Murto olisi helposti ylittänyt myös viiden metrin rajan.

Murron uralle on mahtunut vaikeitakin vuosia, mutta hän on jaksanut sitkeästi uskoa unelmiinsa.

– Tätä varten on harjoiteltu, takana on ihan helkkaristi työtunteja. Tosi hienoa, että sain nyt palkan työstäni. Pitkä tie, mutta olen nauttinut joka hetkestä, Murto kertasi voiton jälkeen taivaltaan Euroopan mestaruuteen.