Somalit esitetään elokuvissa usein rasismin ja ihonväriin liittyvien yleistysten kautta. Hyväveli-elokuvan tekijät halusivat kohdella päähenkilöitä yksilöinä. Loukkaavaa kieltä ei elokuvassa käytetä.
Ihmissuhteet ovat tärkeitä, ja ennen kaikkea lapsuudenystävistä kannattaa ehdottomasti pitää kiinni.
Se oli päällimmäisin oppi, joka Kamaludin Ahmed Abdullaan tarttui Hyväveli-elokuvaa tehdessä. Hän näyttelee Sami Laitisen ohjaamassa rikosdraamassa vankilasta vapautuvaa Warsamea.
Nuori somalimies yrittää pysyä kaidalla tiellä, mutta menneisyyden aaveet ovat hetkessä kintereillä.
Warsamen vastapuoli elokuvassa on lapsuudenkaveri Loyan (Abdirahman Bile), joka tekee uraa poliisina Helsingissä. Se sakkaa. Syitä ei lausuta ääneen, mutta rivien välistä voi lukea, että valkoisella miehellä olisi helpompaa.
Muunnäköisten on poliisilaitoksella vaikea edetä, kuten Loyanin pariksi tuleva Johanna (Heli Sutela) toteaa.
Hyväveli on yksi harvoista suomalaiselokuvista, joiden pääosissa nähdään ei-valkoisia näyttelijöitä. Näin isoja rooleja ei somalitaustaisille Bilelle ja Abdullalle ole aiemmin tarjottu.
– Oli kiva kuulla, että oon jonkun elokuvan pääroolin arvoinen, Bile sanoo ensi-illan alla.
Roolit kirjoitetaan Jussille ja Liisalle
Idea Hyväveli-elokuvaan syntyi vuosia sitten. Sami Laitinen seurasi keskustelua siitä, miksi suomalaiselokuvissa kaikki pääroolit menivät valkoisille näyttelijöille. Se johtui tietenkin ennen kaikkea siitä, että roolit kirjoitettiin ”Pentille, Jussille ja Liisalle”.
Laitinen keksi, että hän voisi yrittää kirjoittaa jotain muuta.
– Ajattelin, että olen niin etuoikeutettu, että mun olisi ehkä mahdollista tehdä elokuva.
Samoihin aikoihin Laitinen jutteli somalialaisen kaverinsa kanssa ja tuli ehdottaneeksi, että tämä ryhtyisi poliisiksi. Kaveri antoi välittömästi liudan syitä sille, miksi ajatus on täysin järjetön.
– Yksi konkreettinen oli se, että miksi puolustaisin tämän yhteiskunnan arvoja ja tätä maailmaa, kun se ei ole mun puolellani, Laitinen sanoo.
Hän keksi, että tulevan elokuvan pitäisi kertoa somalitaustaisesta poliisista.
2000-luvun alussa Laitinen toimi Itä-Helsingissä Herttoniemessä nuoriso-ohjaajana ja pyöritti nuorille suunnattua elokuvatyöpajaa. Hän teki töitä leikkaajana ja apulaisohjaajana, muun muassa Jussi-ehdokkaaksi nousseessa musiikkidokumentissa Soundbreaker (2012).
Vuonna 2014 Laitinen sai valmiiksi pitkän esikoisohjauksensa Muutoksii (2014), joka kertoi skinien ja somalien yhteenotosta sekä kahden pojan ystävyydestä.
Muutoksii oli myös Abdullan Kamaludin Ahmed Abdullan esikoiselokuva.
– Mähän olen sellainen yes man. Jos en ole jotain tehnyt ennen, niin menen kokeilemaan, Abdulla sanoo.
Hyväveli on Abdullan neljäs elokuva. Rooli on ylivoimaisesti isoin.
Niin myös Abdirahman Bilellä, joka näyttelee Loyania. Hänelle tarjottiin ensin pienempää sivuroolia. Bileä ei haitannut, hän sanoo olleensa valmis ottamaan vaikka ohikulkijan rooleja (niitäkin on tehty). Koekuvauksissa Laitinen paljasti, että pääroolikin olisi vielä hakusessa.
– Osaan hyvin näytellä, että ei mee pupu pöksyyn. Koekuvasin rauhassa Kayen (Kamaludin Ahmed Abdulla) ja Rikun (Kemppinen) kanssa. Kolme viikkoa ennen kuin lähti kamerat rullaamaan, Samilta tuli soitto, että hän haluaisi mut päärooliin. Olin just käynyt kaupassa. Pepsi Max tippui maahan onnesta, Bile muistelee.
Ei n-sanaa
Sami Laitinen sanoo, että stereotypioihin ja yleistyksiin syyllistyy jokainen. Myös hän itse. Hyväveli-elokuvan käsikirjoitusta jumpattiin näyttelijöiden kanssa kuvauksiin saakka.
Yhdessä päätettiin, että tässä elokuvassa ei tarvitse näyttää, kuinka päähenkilö syö ruokaa käsillä tai moikkaa kadulla kaikkia vastaan tulevia mustia henkilöitä. Kulttuuria ja esimerkiksi musiikkia ei tarvitse erityisesti esitellä.
Sellainen lipsahtaa helposti eksotisoinniksi, hämmästelyksi, mikä taas itsessään pitäisi yllä eroa vieraan ja supisuomalaisen välillä.
Selvää oli myös se, ettei mustista hahmoista käytettäisi rasistisia termejä. Sitä on tehty kotimaisessa elokuvassa jo liikaakin, Bile sanoo.
– Se on tosi laiskaa kirjoittamista, kun esitetään, että kaveri on rasisti, käyttämällä n-sanaa. Et voi tuoda elokuvaan mitään uutta n-sanaa käyttämällä. Se on niin raaka, voimakas sana.
Kotimainen elokuva monimuotoistuu
Vuonna 2017 Longplay paljasti suomalaispoliisien salaisen Facebook-ryhmän, jossa rasismi rehotti. Virkavallan rasistisesta käytöksestä on keskusteltu viime vuosina paljon.
Tänä syksynä korkein hallinto-oikeus tuomitsi helsinkiläispoliisit sakkorangaistukseen etnisestä profiloinnista. Poliisit pysäyttivät räppäri Mustan Barbaarin sukulaisnaiset (siirryt toiseen palveluun) kadulla vuonna 2016.
Uutisointi oli mielessä Hyväveli-elokuvan käsikirjoitusta tehdessä. Ohjaaja Laitisen toiveena on, että elokuva inspiroisi mustia ja ruskeita ihmisiä hakeutumaan poliisiksi. Se olisi yksi tapa kitkeä rasismia.
– Sehän on totuus, että poliisihierarkian yläpäässä ei ole mun näköisiä kavereita. Se on valitettavaa, mutta ei se vaan ole tää suomalainen kulttuuri. Mutta nämä on tehty rikottaviksi, Abdirahman Bile sanoo.
Kotimaisessa elokuvassa vähemmistöjen määrä näyttää nousevan, ja se on osin seurausta juuri siitä, että että tekijäporukoissa alkaa olla ihmisiä moninaisista taustoista.
Poc-näyttelijöille (POC = person of color, ei-valkoinen) järjestetään aiempaa enemmän casting-tilaisuuksia. Se on perusteltua. Somalia puhuu äidinkielenään Suomessa pitkälti yli 20 000 henkilöä, mutta somaleita ei elokuvissa ole juuri näkynyt.
Sami Laitinen mainitsee poikkeuksena Khadar Ahmedin kansainvälisesti palkitun Guled & Nasran (2021), joka kuvattiin Djiboutissa. Lisää tarvitaan, hän sanoo.
– Nyt vaan kaikki kynät käteen kirjoittamaan parempia ja vetävämpiä stooreja, missä on myös muita kuin kantasuomalaisia henkilöitä.
