Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Sanna Marinin esittelemä tavoite hämmensi Sdp:n omassakin väessä

Sdp:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen mukaan Sdp:n tavoitteen oikea muotoilu on nostaa korkeakoulutettujen alle 35-vuotiaiden määrä 60 prosenttiin 2030-luvun aikana.

Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin ja Sdp:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen Sdp:n puoluevaltuuston kokouksen mediatilaisuudessa Lappeenrannassa 19. marraskuuta 2022. Kuva:  LEHTIKUVA / LAURI HEINO

Pääministeri Sanna Marin (sd) esitteli toissa viikolla Lappeenrannassa Sdp:n talouslinjan, jonka voi hänen mukaansa tiivistä neljäksi numeroksi: 2, 4, 60 ja 80.

Sdp tavoittelee vähintään kahden prosentin vuotuista talouskasvua, TKI-investointien nostamista neljään prosenttiin BKT:sta ja työllisyyden nostamista ensi vaalikaudella 80 prosenttiin.

Neljäs tavoite herätti ihmetystä Sdp:n omassakin väessä.

Marin nimittäin asetti puheessaan puolueen tavoitteeksi sen, että 2030-luvulle tultaessa vähintään 60 prosenttia alle 35-vuotiaista on Suomessa korkeasti koulutettuja. Tavoite mainittiin myös erittäin tärkeäksi osaksi työllisyystavoitteen saavuttamista.

Tällä hetkellä 25–34-vuotiaista korkeakoulutettuja on kansallisten rekisteritietojen perusteella 36,8 prosenttia.

Lue lisää: Sdp:n tavoitteena ensi vaali­kaudella 80 prosentin työllisyys – Marin: ”Täysin realistinen”

Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvottelevan virkamiehen Aleksi Kaleniuksen mukaan tavoite ei ole millään tasolla realistinen.

– Se ei ole mitenkään mahdollista, Kalenius sanoo. Hänen mukaansa tavoite olisi mahdollista toteuttaa aikaisintaan 2030-luvun loppupuoliskolla.

Suomen koulutuspolitiikan ohjenuorana on, että vuonna 2030 vähintään 50 prosenttia nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon. Tavoite asetettiin korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 -työn yhteydessä vuoden 2019 alussa ja se löytyy myös hallitusohjelmasta.

Tämäkään tavoite ei tule Kaleniuksen mukaan toteutumaan.

– Vaatii varsin merkittäviä toimia, että se voisi toteutua edes vuoteen 2035 mennessä.

Sdp:n varapuheenjohtajan Matias Mäkysen mukaan Sdp:n tavoitteen oikea muotoilu on nostaa korkeakoulutettujen alle 35-vuotiaiden määrä 60 prosenttiin 2030-luvun aikana. Ei 2030-luvulle tultaessa.

Hänen mielestään virhe pääministerin puheessa ei kuitenkaan ollut suuren suuri.

– En nyt löydä ihan kauhean suurta virhettä, Mäkynen sanoo.

– Emme ole puhuneet mistään tarkoista vuosiluvuista. Mutta en ole noin tarkkaan Sannan puhetta lukenut tai kuunnellut, että onko se jotenkin epäselvästi määritetty.

Myös Mäkynen myöntää, ettei 60 prosentin tavoittelu vuoteen 2030 mennessä ole realistista.

– Kaikesta tärkeintä tässä kuitenkin on, että meidän pitää Suomessa nähdä korkeakoulutus ja koulutus ylipäätään investointina, joka on työllisyystavoitteen ja koko julkisen talouden kestävyyden kannalta ydinasia.

Sdp ei ole kertonut, mitä korkeakoulutettuja nuoria koskeva 60 prosentin tavoite sen arvioiden mukaan suunnilleen kustantaisi.

Mäkysen mukaan on kuitenkin selvää , että tavoitteen saavuttaminen vaatii merkittäviä panostuksia koulutukseen.