Seksuaaliterapeutti Tiina Alakärppä auttaa ulkomaalaistaustaisia seksuaalirikollisia – ministeriön rahoittama hanke pyrkii ehkäisemään rikoksia

Kun ihmiset kysyvät Tiina Alakärpältä, mitä hän tekee työkseen, hän miettii toisinaan hetken, kertoako totuuden vai ainoastaan osan siitä.

Ihmisten reaktiot hänen työhönsä kun vaihtelevat.

Joidenkin mielestä se on turhaa. Toisten mielestä tärkeää.

– Aika monet ovat kommentoineet siihen tapaan, että tämä kohderyhmä pitäisi viedä saunan taakse eikä heitä tulisi auttaa, Alakärppä sanoo.

Alakärppä on seksuaaliterapeutti ja projektipäällikkö hankkeessa, jossa tarjotaan seksuaaliterapiaa ja -kasvatusta ulkomaalaistaustaisille seksuaalirikollisille. Hän kohtaa työssään esimerkiksi raiskauksesta tuomittuja ihmisiä.

Hankkeen tavoitteena on seksuaalirikosten ehkäisy. Mukana on kuusi vankilaa eri puolilta Suomea.

Nyt Alakärppä istuu Keravan vankilan toimistohuoneen harmaalla sohvalla.

Hän päätyi tänne töihin, sillä noin kaksi vuotta sitten Keravan vankilassa havaittiin, että ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikosvankien määrä alkoi kasvaa.

Keravan vankilan apulaisjohtaja Markku Kuikka sanoo, että vankilassa on saattanut olla yhtä aikaa 10–20 ulkomaalaistaustaista seksuaalirikosvankia. Yhteensä paikkoja on 130.

Jo pitkään Suomen vankiloissa on ollut tarjolla kuntoutusohjelmia seksuaalirikollisille. Keravan vankilan työntekijät kuitenkin sanoivat, että heidän keinonsa eivät tuntuneet riittäviltä ulkomaalaistaustaisten vankien kanssa, kertoo Kuikka.

– Oli kieliongelmia ja kulttuurista vaikeutta. Siellä oli paljon vipuja, joita piti osata kääntää arjen työskentelyssä. Tarvittiin lisää apua, hän sanoo.

Avuksi löytyi Silta-Valmennusyhdistyksen käynnistämä ulkomaalaistaustaisille seksuaalirikollisille tarkoitettu Road-hanke, jolle oikeusministeriö on myöntänyt rahoitusta. Rahoituspäätöksen taustalla oli hallitusohjelman tavoite vähentää uusintarikollisuutta ja vahvistaa kuntoutusta.

Tällä haavaa hankkeeseen osallistuu 60 seksuaalirikoksesta tuomittua tai tutkintavankia.

Heille tarjotaan elämäntilanteesta riippuen seksuaaliterapiaa, seksuaalikasvatusta sekä apua asunnon, työn tai vaikka velkaneuvonnan löytämiseksi. Osa käy läpi vankiloissa käytössä olevan seksuaalirikollisten kuntoutusohjelman. Työntekijöitä hankkeessa on kolme.

Alakärppä sanoo, että ulkomaalaistaustaisten kanssa työskentely pitää usein aloittaa takamatkalta valtaväestön seksuaalirikollisiin verrattuna. Monesti tarvitaan tulkkia, eikä rankkojen asioiden tulkkaaminen ole välttämättä helppoa.

Käytännössä kaikki Alakärpän asiakkaina olevat miehet ovat syyllistyneet raiskaukseen. Koska hän ei ole viranomainen, hän saa tietää taustoista vain sen, mitä ihminen tai tämän luvalla asianajaja tai joku muu kertoo. Virallinen rikosnimike voi siten olla jokin muu kuin raiskaus.

Osa miehistä on jo vapautunut vankilasta ehdonalaiseen tai suorittaa yhdyskuntapalvelua.

Alakärppä sanoo tietävänsä hyvin, että suuri osa ihmisistä ei haluaisi olla hänen asiakkaidensa kanssa missään tekemisissä. Vankien hierarkiassakin he ovat usein pohjasakkaa.

Hän muistuttaa, että jokaisen seksuaalirikoksen takana on vähintään yksi uhri ja että seksuaalirikokset ovat usein syvän traumatisoivia.

Siksi yhteiskunnassa pitäisi hänestä miettiä, miten näitä rikoksia voitaisiin paremmin ehkäistä. Sitä varten pitää kuitenkin ensin tietää, mitä ilmiöiden taustalla on. Seksuaalirikollisuuden ehkäisyä käsittelevässä krimonologisessa tutkimuksessakin painotetaan toiminnan taustojen tuntemisen tärkeyttä.

Alakärppä sanoo, että hankkeen yksi tavoite on ymmärtää ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisuuden piirteitä.

– Jos meillä on tällaiset tilastot, on tärkeä paneutua siihen, miksi näin on. Meidän työmme tavoite on suojella lapsia ja naisia, miksei kaikkia muitakin.

Seksuaalirikokset ovat vaikea ja poliittisesti tulenarka aihe, saati sitten ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikokset.

Aiheesta puhuminen koetaan helposti myös leimaavaksi. Alakärppä on saanut kuulla alan tutkijoiltakin, että hänen ei pitäisi puhua ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikoksista vaan tulisi käyttää muita sanoja.

– Mutta kun parempia sanoja tälle asialle ja meidän kohderyhmälle ei oikein ole.

Hankkeessa ulkomaalaistaustaiseksi määritellään ihminen, joka on syntynyt ulkomailla tai jonka vanhemmista vähintään toinen on syntynyt ulkomailla. Käytännössä Alakärpän ja kollegoiden asiakkaiksi ohjataan ihmisiä, joiden kanssa työskentely vaatii erityistä tukea kieli- ja kulttuurierojen vuoksi.

Riippuu rikostilastoista, tarkastellaanko niissä ulkomailla syntyneitä, ulkomaan kansalaisia vai ulkomaalaistaustaisia ihmisiä.

Toisen polven maahanmuuttajat, siis Suomessa syntyneet ulkomaalaistaustaiset, ovat harvoin epäiltyjen joukossa. Se voi tutkijoiden mukaan (siirryt toiseen palveluun) tosin johtua osittain siitä, että suuri osa tähän ryhmään kuuluvista ihmisistä on vielä lapsia. Vasta myöhemmin tiedetään, poikkeaako heidän riskinsä tehdä seksuaalirikoksia valtaväestöön kuuluvista.

Alakärpän asiakkaina on miehiä ympäri maailmaa, Euroopasta, Lähi-idästä, Aasiasta ja Afrikasta. Erityisesti painottuu Lähi-itä.

Nuorten tuomittujen joukossa on 18–29-vuotiaita, joista monet ovat tulleet Suomeen yksin vuoden 2015 aikaan. Silloin Eurooppaan saapui paljon siirtolaisia Lähi-idästä.

Näillä vankilaan joutuneilla nuorilla huomaa Alakärpän mukaan rikollisen elämäntavan ihailua; elämyshakuisuutta, bileitä, huumeita ja halua rikastua nopeasti.

– Heillä korostuu sellainen elän hetkessä -mentaliteetti, eikä hyvässä mielessä. He tietävät elävänsä riskialtista elämää.

Hetkessä elämistä vahvistaa, että moni tietää, että karkotus voi tulla milloin vaan.

Vanhemmilla rikollisilla taas näkyy halu saada elämä kuntoon. Mitä iäkkäämpi tekijä, sitä tiukemmassa istuu Alakärpän mukaan kunnia-ajattelu, käsitys miehen ja suvun kunniasta, jota nainen ei saa teoillaan loukata. Heidän uhrinsa ovat myös useammin puolisoita tai entisiä puolisoita.

Jerome istahtaa Keravan vankilan toimistohuoneen sohvalle. Hänellä on yllään musta verkkariasu ja lippalakki, nilkassaan jalkapanta ja taskussaan siihen kytketty seurantalaite.

Keravan vankila on avovankila. Vangeilla on omat avaimet ja heitä kulkee vapaasti vankilan yleisissä tiloissa. Ensinäkemältä paikka muistuttaa enemmän leirikeskusta tai seurakunnan monitoimitaloa. Vankien liikkeitä kuitenkin valvotaan.

Jerome on syntynyt Afrikassa ja muuttanut Suomeen pienenä. Hän on vajaa kolmekymppinen. Jerome ei ole hänen oikea nimensä. Hänen oikea nimensä on Ylen tiedossa, mutta aiheen arkaluontoisuuden vuoksi sitä ei julkaista tässä.

Jerome istuu Keravalla tuomiota väkivaltarikoksista ja huumausainerikoksesta.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän on vankilassa. Alle kymmenen vuotta sitten hänet tuomittiin lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä törkeästä raiskauksesta. Molemmat uhrit olivat alaikäisiä, toinen vain 12-vuotias.

Kun hänet tuomittiin aikoinaan seksuaalirikoksista, hän joutui Riihimäen suljettuun vankilaan. Siellä tarjottiin kuntoutusta seksuaalirikosvangeille, mutta se ei kiinnostanut häntä.

– Silloin mua ei huvittanut puhua näistä, olin katkera oikeudelle.

Hän sanoo, että seksuaalirikostuomiota seurasi “vahva häpeä”.

Viimeisen puolen vuoden ajan hän on käynyt Road-hankkeen kautta terapiassa läpi elämäänsä ja tuomioitaan. Keskustelut ovat koskeneet omien elämänvaiheiden lisäksi esimerkiksi sitä, mikä on johtanut hänen tuomioonsa tai mitä seksuaalirikoksen uhriksi joutuminen voi ihmiselle tarkoittaa.

Jerome arvioi, että ulkomaalaistaustaiset ovat seksuaalirikoksissa yliedustettuina ainakin erilaisten kulttuuristen syiden vuoksi.

– Mutta ei voi sanoa, että kaikilla on samat syyt, kun kaikki ovat eri maista. Joidenkin maissa lapsiavioliitot ovat sallittuja, on erilaiset suojaikärajat. Jotkut ovat tulleet maista, joissa naiset pukeutuvat peittävästi, ja täällä näkevät että pukeutuvat näkyvästi. Kaikki tuollaiset vaikuttavat paljon.

Hänen omalla kohdallaan tällaisia syitä ei kuitenkaan ollut, Jerome sanoo.

Hän sanoo, että hänen nuoruutensa oli kaoottista ja levotonta. Hän vietti aikaa kavereiden kanssa ja käytti päihteitä pienestä alkaen. Koulunkäynti jäi vähälle.

– En ollut itse silloin niin kiinnostuvainen elämästä tai siitä, miten asiat menee.

Nykyään hän sanoo ajattelevansa, että toisesta seksuaalirikoksesta saatu tuomio oli oikein.

– Olisi pitänyt olla vastuullisempi, kun se oli tosi nuori.

Toista seksuaalirikostaan hän ei edelleenkään pidä rikoksena. Hän myöntää ainoastaan “suostutelleensa ja ylipuhuneensa” uhria. Oikeuden asiakirjat tapauksesta ovat salattuja, joten tapahtumien kulkua ei voi varmistaa. Muista tuomioista käy ilmi, että hän on myös käyttänyt suoraa väkivaltaa alaikäiseen uhriin.

Seksuaalirikoksissa on asiantuntijoiden mukaan tavallista, että tekijä kiistää koko rikoksen. Se, että rikos myönnetään edes osittain, on Alakärpän mukaan jo myönteinen merkki.

– Me tietysti lähdemme siitä, että henkilö on saanut tuomion ja asiat on prosessissa selvitetty perusteellisesti.

Kuten Jeromen tapauksessa, Alakärpän mukaan hänen asiakkaitaan yhdistää usein kaoottinen elämä. Heillä ei ole välttämättä asuntoa tai toimeentuloa. Taustalla on monesti muitakin rikoksia, impulsiivisuutta, huumeita ja väkivaltaa.

Puolen vuoden terapia on lyhyt aika, jos takana on 30 vuotta risaista elämää, Alakärppä sanoo.

Iso osa hänen vastaanotolleen päätyvistä miehistä on luku- ja kirjoitustaidottomia, siitä huolimatta, että he ehkä ovatkin käyneet synnyinmaassaan koulua. Vain pari on käynyt lukion tai ammattikoulun.

Monet ovat tulleet Suomeen epärealististen odotusten perässä. He ovat ehkä kuulleet hyvästä koulutuksesta, ajatelleet pääsevänsä hyväpalkkaisiin töihin ja auttavansa perhettä lähtömaassaan. Todellisuus on sitten toinen.

Samaan aikaa Suomi näyttäytyy rajattomana paikkana, Alakärppä kuvailee. Useat tuomitut ovat lähtöisin suljetuista yhteisöistä ja hyvin konservatiivisista yhteiskunnista, joissa miesten ja naisten kanssakäyminen on vähäistä. Kokemus vastakkaisesta sukupolvesta saattaa perustua pornoon.

– Monet ovat sanoneet ajatelleensa, että tämähän on paratiisi, on päihteitä ja bileitä, tytöt ja naiset vähissä vaatteissa. He eivät ole nähneet sellaista kotimaassaan.

Alakärppä puhuu ajatusvääristymistä, joita asiakkailla saattaa olla. Monet niistä ovat tavallisia seksuaalirikollisille taustasta riippumatta.

Rikos kiistetään ja sitä vähätellään. Uhri ei huutanut, ei juossut pakoon, ei riuhtonut, ei mennyt heti ilmoittamaan poliisille. Uhri halusi seksiä.

Toisinaan miehet sanovat, että heidän kotimaassaan näin ei tapahtuisi, pitäisi olla silminnäkijä tai fyysistä väkivaltaa. Jotkut ovat ihmetelleet, miten dna-jälki muka voi todistaa jotain.

– Ylipäätään seksuaalirikoksiin syyllistyneiden joukossa on hyvin yleistä, että he kieltävät teon häpeän ja syyllisyyden vuoksi, mutta meillä on asiakkaita, joista oikeasti tulee olo, että he eivät ymmärrä tehneensä vääriin, Alakärppä sanoo.

Rikoksesta ei yleensä kuitenkaan aleta puhua vastaanotolla välittömästi. Usein ihmisen elämää käydään läpi lapsuudesta alkaen.

Alakärppä saattaa kysyä, mikä on ensimmäinen asia, jonka ihminen muistaa elämästään, millaisia aikuisia hänen lapsuudessaan oli ja millaisia hetkiä hän ylipäätään menneisyydestään muistaa.

– Pyrimme kuitenkin kaikessa toiminnassa pääsemään seksuaalirikoksen taustalle. Siinä mielessä työtä ohjaa se, että asiakas ymmärtäisi, mitä on tapahtunut ja mikä siihen on johtanut.

Se tarkoittaa keskusteluja suostumuksesta, rajoista, seksuaalioikeuksista ja esimerkiksi siitä, miten ottaa vastaan torjutuksi tuleminen.

– Käydään läpi vaikka tilanteita, että jos olet kotona ja sanot vaimolle, että haluat seksiä ja toinen ei halua, miten reagoit. Mitä vaihtoehtoja on, pystyisitkö puhumaan ja käydä läpi sitä avoimemmin. Eiväthän ihmiset ole tottuneet puhumaan tällaisista parisuhteissakaan.

Yksi asia, joka seksuaaliterapeutin on yllättänyt, on se, miten paljon hänen asiakkaidensa uhreina on ollut lastensuojelulaitoksissa asuvia nuoria.

– Paljon on sellaista, että meidän kohderyhmään kuuluva kohtaa kadulla olevan 15-vuotiaan, aletaan seurustella. Nuori tyttö on ikään kuin kiitollisuudenvelassa ja taloudellisesti riippuvainen miehestä, Alakärppä sanoo.

Usein mies on tavannut tytön ensi kertaa sosiaalisen median kautta, kuten Snapchatissa.

Alakärppä käy asiakkaidensa kanssa läpi esimerkiksi sitä, kuka on lapsi ja mitä on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, millainen rikos se on.

– Monella ei ole ymmärrystä siitä, että vaikka nuori näyttäisi fyysisesti vanhemmalta niin henkiseltä kehitykseltään, hän on silti nuori, Alakärppä sanoo.

Usein tekijä on myös itse ollut uhri.

Alakärpän vastaanotolle tulevista monet ovat kohdanneet elämässään väkivaltaa tai seksuaalista väkivaltaa, esimerkiksi lapsuudessaan synnyinmaassaan tai matkalla eri maiden halki.

– Yleensä se on ollut joku iäkkäämpi valtaa pitävä henkilö tai sukulainen, joka on käyttänyt hyväksi pienempää heikommassa asemassa olevaa nuorta poikaa. Asiakas saattaa sanoa, että se oli oma vikani, menin itse sinne taloon, en olisi saanut lähteä mukaan.

Tutkimusten perusteella poikiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on yleistä konfliktialueilla, myös Lähi-idässä. Se vain jää yleensä paljon vähemmälle huomiolle kuin naisiin ja tyttöihin kohdistuva seksuaalinen väkivalta.

Ennen nykyistä työtään Alakärppä työskenteli maahanmuuttajien seksuaaliterveyden parissa. Vankilatyöstä hänellä ei ollut entuudestaan kokemusta. Hän on koulutukseltaan myös teologian maisteri.

Hän on opiskellut yliopistossa islamin tutkimusta ja vähän arabian kieltä. Parhaillaan hän tekee uskontotieteen väitöskirjaa, joka käsittelee muun muassa islamin roolia terapiatyössä seksuaalirikoksista tuomittujen muslimivankien kanssa.

Uskonnon tunteminen auttaa huomioimaan sen roolin asiakkaiden elämässä, Alakärppä sanoo. Joillekin uskonnon merkitys on iso, jopa todella vahva. Se voi tuoda vangille lohtua, mutta myös syyllisyyden tunteita.

– Jos puhumme vaikka siitä, miksi olet vankilassa, asiakas saattaa sanoa, että se on jumalan rangaistus kun en ole ollut tarpeeksi uskonnollinen. Tai jos puhutaan väkivaltaisuudesta, niin ihminen saattaa sanoa, että pyhät miehet ovat olleet väkivaltaisia, joten se on ok.

Monet hänen asiakkaansa ovat kotoisin Lähi-idän valtioista, joissa islam on pääuskonto. Vaikka he eivät välttämättä ole itse uskonnollisia tai vakaumukseltaan muslimeja, uskonto näkyy silti ajatuksissa ja arvostuksissa.

– Ihminen saattaa tietää, että tämä on syntiä, miksi silti tein näin, jumala on minut hylännyt. Tai ajatuksena siitä, että haluan paratiisiin, mutta en ole varma, antaako jumala tätä anteeksi, koko loppuelämä on syyllisyyttä.

Mutta onko tällaisesta seksuaalirikollisen kuntoutusohjelmasta hyötyä? Tai seksuaalivalistuksesta? Auttavatko ne ehkäisemään rikoksia?

Alakärpän ja kollegoiden vetämästä hankkeen vaikutuksista ei ole teossa tutkimusta, eikä vastaavaa tutkimusta ole Suomessa muutenkaan tehty ulkomaalaistaustaisista.

Seksuaalirikosten uusimista ja kuntoutumisohjelmia on maailmalla kyllä tutkittu paljonkin. Tutkimusten perusteella (siirryt toiseen palveluun) ohjelmia läpikäyneillä on jonkin verran matalampi riski syyllistyä seksuaalirikokseen uudelleen, jos hoito räätälöidään ihmisen tilanteeseen.

Toisin kuin ehkä saattaisi ajatella, seksuaalirikosten uusiminen on tutkimusten perusteella vähäistä moniin muihin rikoksiin verrattuna.

Olisi mahdotonta sanoa, että seksuaalivalistus tai terapia olisi estänyt jonkun teon, Alakärppä sanoo. Hän on opetellut hyväksymään ajatuksen, että ei voi pysäyttää ketään tekemästä rikosta.

Mutta apu voi hänen mielestään antaa välineitä elämään ilman rikoksia.

– Mehän emme voi kontrolloida tai estää ketään uusimasta tekoaan, kun he vapautuvat. Ihminen tekee itse sen päätöksen ja teon. Mutta ajattelen, että tämä kohderyhmä saa meiltä apua, jota se ei saa mistään muualta.

Jerome vapautuu vankilasta ensi vuoden keväällä.

Hän sanoo, että haluaisi käydä koulun loppuun ja alkaa tehdä taas musiikkia. Seksuaalirikosten jälkeen tieto rikoksista levisi ja musiikin teko jäi. Hän on miettinyt nimenvaihtoa.

Vankilaelämä kyllästyttää Jeromea. Hän sanoo olevansa nyt motivoituneempi muuttamaan asioita kuin ollessaan edellisen kerran vankilassa. Hän haluaisi päästä eroon päihteistä. Siihen vaikuttaa sekin, että hän on nyt vanhempi kuin istuessaan tuomiota edellisen kerran.

– Tää vankilaelämä on aika paljon tällaista elämän tuhlaamista. Joku päivä ihminen on 40–50-vuotias, eikä ole ollut töissä pahemmin, ei ole saavuttanut mitään.

Jerome sanoo pitävänsä seksuaalirikollisten kuntoutustyötä ”hyvänä juttuna”.

– Ehkä joku ei ymmärrä mitä tekee tai hänellä on jotain vialla, asiat menevät huonosti. Keskustelu voi muuttaa asioita. Mutta se lähtee ehkä itsestä. Jos ihminen ei ole halukas, on vaikea muuttaa mitään.

Hänellä on nyt itsellään lapsi, 1-vuotias tytär, jota hän tapaa joka viikonloppu. Sekin vaikuttaa ajatuksiin.

– Haluaisin antaa sille hyvän elämän, esimerkkiä ja silleen. Nyt kun on itselle käynyt näin, osaan ohjata mun tytärtä siihen, ettei hänelle tule käymään koskaan näin.

– Että hän olisi nuorempi ja joku vanhempi ihminen menee ja...

Lause jää kesken. Hän pudistaa päätään.

Mutta mitenkään helppoa elämänmuutos ei ole. Juuri nyt Jerome on sijoitettu vankilassa erilliselle osastolle, jossa liikkumista on rajoitettu. Edellisen viikonlopun lomat menivät ”pieleen”. Hän jäi kiinni huumeseuloissa.

Vuodenvaihteessa hanke, johon Jeromekin on osallistunut, päättyy ainakin toistaiseksi.

Rahoitus – yhteensä 400 000 euroa – on ollut kaksivuotinen. Jatkosta on tosin jo käyty keskusteluja.

Keravan vankilan apulaisjohtaja Kuikka toivoo, että ohjelmasta saataisiin pysyvä osa vankeinhoitoa. Hänen mielestään se on ollut ”pirskatin hyvä juttu”, jonka ei pitäisi olla vain järjestöjen hankkeen varassa.

– En usko, että tämä ryhmä katoaa vankeinhoidon parista. Päin vastoin tulkintani mukaan tässä on jonkinlainen nouseva trendi, hän sanoo.

Trendillä hän viittaa siihen, että vankilaan tulee jonkin verran aiempaa nuorempia tekijöitä, jotka ihailevat rikollista toimintaa. He ovat 20–25 -vuotiaita, osaavat suomea ja ovat ehkä syntyneetkin täällä, mutta monien juuret ovat muualla.

– Pitää instattaa ties missä somekanavissa, esitellä itseään, uhota ja pullistella. Heillä on huumausainerikollisuutta, helpon rahan ja nopean rikastumisen viehätystä. Usein näihin tuntuu liittyvän myös seksuaalirikollisuutta.

Alakärpän mielestä hoitoa pitäisi olla tarjolla tekijöille jo ennen kuin he joutuvat vankilaan, aivan kuten sitä tarjotaan perheväkivallan tekijöille. Ja vastaanottokeskuksissa pitäisi antaa seksuaalivalistusta paljon nykyistä enemmän, konkreettisten esimerkkien kautta.

Kuntouttaminen, valistus ja seksuaaliterapia vaativat resursseja, siis rahaa. Joku saattaa kysyä, miksi ulkomaalaisia seksuaalirikollisia ei vain karkoteta. Lain mukaan ulkomaalainen voidaan karkottaa, jos hän tuomitaan vähintään vuodeksi vankeuteen tai hän tekee rikoksia toistuvasti. Miksi kannattaa panostaa kuntouttamiseen?

Alakärppä sanoo, että monilla hänen asiakkaistaan on edessä karkotus Suomesta, mutta osa on Suomen kansalaisia tai syntynytkin täällä. Useilla on käynnissä valitusprosessi. Osa hakee oleskelulupaa esimerkiksi perheen perusteella.

– Kun he astuvat portista ulos, he kävelevät vapaina. Työni on yrittää vaikuttaa siihen, että uhreja ei tulisi enempää.

Aihetta käsitellään myös maanantaina klo 16 ilmestyvässä Ylen Uutispodcastissa.