Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Sielu & ruumis | Elokuvaohjaaja Jalmari Helander riisuu vaatteensa ja kertoo, miltä miehen pitää näyttää

”Olen herkästi lihovaa sorttia ja tykkään syödä paljon. 25 ikävuoden kohdalla huomasin, että olen aika lihava. Kenkien laittaminenkin aiheutti puuskutusta. Koska en halunnut vähentää syömistä, piti keksiä muuta.

Onneksi huomasin pitäväni pitkistä lenkeistä. Juoksen ja kävelen 12 kilometriä lähes joka aamu. Jos en liiku, alkaa väsyttää ja masentaa.

95 prosenttia työstäni on tietokoneella istumista. En pidä siitä yhtään. Parhaat ideat tulevat, kun teen jotain fyysistä. Aina pitäisi olla halkokasa hakattavana. Joskus mietin, voisivatko ihmiset paremmin, jos iso osa tekemisestämme liittyisi yhä siihen, että pysymme lämpiminä ja kylläisinä.

Kuvauspäivät ovat fyysisiä, koska elokuvissani ollaan ulkona ja yleensä jossain hevonperseessä. Tykkään sellaisista paikoista, vaikka ne tekevät projekteista rankempia. Vaativuus näkyy lopputuloksessa. Jos kuvatessa olisi leppoisaa, epäilisin jonkin olevan pielessä ja että ihmiset laiskistuvat.

Se, miltä näyttelijä näyttää, on minulle ohjaajana tärkeää. Minun täytyy tykätä henkilön ulkonäöstä, jotta pystyn tekemään työni hyvin. Jorma Tommila on näytellyt kaikissa elokuvissani. Hän on hyvin lähellä sitä, millainen miehen pitäisi minusta olla.”

Elokuvaohjaaja Jalmari Helander ilman vaatteita. Kuva:  JUKKA LEHTINEN