Silmitön raivokohtaus päätti kiekkolegendan uran – näin Lalli Partinen pahoinpiteli kerralla kaksi vastustajaa

Lalli Partisen (1941–2022) jääkiekkoura päättyi helmikuussa 1977 Helsingin jäähallissa väkivaltaiseen räjähdykseen, jonka laukaisi KooVeen tuolloin 20-vuotias Arto Jokinen. Tapahtumassa riitti käänteitä senkin jälkeen.

Oli sunnuntai, 20. helmikuuta 1977, ja HIFK tarvitsi voiton säilyttääkseen mahdollisuutensa jääkiekon SM-liigan loppusarjaan. Helsinkiläisten vieraaksi Nordenskiöldinkadun jäähalliin saapui tamperelainen KooVee, joka oli voittanut kaksi ottelua HIFK:ta enemmän.

HIFK otti ylivoimaisen 9–3-voiton, mutta se ei ollut syy, minkä vuoksi ottelusta tuli ikimuistoinen. Tuohon otteluun päättyi suuren suomalaisen jääkiekkoilijan ura.

Lalli Partinen (1941-2022) oli tuolloin 35-vuotias ja tähtäämässä vielä kerran jääkiekon MM-kisoihin. Punainen kolmonen oli kovaotteinen ja väkivahva puolustaja, yleisön ja erotuomarien silmätikku, huumorintajuinen tilannekomiikan mestari mutta myös rajusti tulistuva kuumakalle.

HARRI RINDELL, HIFK:n hyökkääjä: Lalli oli meille nuorille pelaajille maailman hienoin tyyppi. Loistava ja luotettava joukkuepelaaja, joka piti huolta omista. Hän oli hirveän kiltti nallekarhu, mutta kun kypärän remmi oli kiinni, ei tiennyt mitä tapahtuu. Yhtenä jouluna olimme Karhulassa hyväntekeväisyysottelussa ulkojääpelissä. Lumihangella joku mopopoika räksytti Lallille, huusi ”Lalliii, Lalliii”. Lalli varoitti, että pane mopo käyntiin. Sitten Lalli hyppäsi laidan yli lumihankeen ja lähti juoksemaan luistimet jalassa kaverin perään, mutta kaveri sai moponsa käyntiin ja pääsi karkuun.

Lalli oli erittäin tarkka rahoistaan ja hyvin säästäväinen. Siihen aikaan polvisuojien sisään laitettiin pumpulia, jotta ne tuntuivat mukavammilta. Kerralla meni varmaan puoli pakettia pumpulia, ja kun hikoiltiin, ne kastuivat pilalle. Lalli teki samalla lailla, mutta veti samoilla pumpuleilla koko kauden. Lallin pumpulit olivat aivan keltaiset, kun niin iso mies hikoili niihin. Lalli sanoi, ettei pidä tuhlata.

STIG WETZELL, HIFK:N MAALIVAHTI: Kuten ralliautoilijoista on sanottu, kun kypärä laitetaan päähän, kaikki muu unohtuu. Se päti Lalliinkin. Hän oli Jekyll ja Hyde.

Partisen ura loppui kahakkaan KooVeen 20-vuotiaan tulokashyökkääjän Arto Jokisen kanssa. Tuohon aikaan Jääkiekkoliiton vuosikirjassa pääsarja­kiekkoilijoilla oli edelleen siviiliammatit. Partisen kuvan alla luki merkonomi, Jokisen kohdalla kokki.

ARTO JOKINEN: Mä olen Mäntän poikia. Tai Kuorevesi mulla lukee passissa, mutta Kuorevesi on liitetty Jämsään, ja Mäntästä mä olen ja ylpeä siitä. 1974 menin Mäntästä Tampereelle KooVeehen, kun Vladimir Jursinov halusi minut sinne. Kaksi ensimmäistä vuotta pelasin A-junioreissa ja pelasin myös futista. Toisena vuonna A:ssa voitin pistepörssin ja kehityin paljon. A:n pistepörssin kakkonen oli Risto Siltanen. Siitä KooVeen A-junnuporukasta tuli useita liigapelaajia. Kaj Matalamäki tuli Kooveehen 1976 ykkösjoukkueen valmentajaksi ja otti minut joukkueeseen. Oli hyvä, että tulin vasta kahden vuoden jälkeen liigan hallipeleihin, mä olin sitä ennen ulkojäiltä tullut. Ensimmäisenä liigakautenani olin armeijassa Vatialassa.

Lalli oli iso, vahva, pelottava, taklaava ja myös joukkuepelaaja. Olin nähnyt hänen pelaavan jo monta kertaa, koska asuin Hakametsän hallista sadan metrin päässä ja olin käynyt katsomassa paljon pelejä.

RAULI SOHLMAN, KooVeen maalivahti: ”Artsin” kanssa oltiin hyvin paljon muutenkin nuorena. Pelasimme A-junioreina yhdessä ja muutenkin liikuttiin samassa kaveriporukassa. KooVeen aikana hänelle istutettiin sellainen rooli, että hänen piti mennä maalin eteen ja olla maskimiehenä. Hän uskalsi olla siellä, oli isokokoinen ja hallitsi sen homman. Osasi olla inhottava. Siihen aikaan se ei ollut yleistä muilla joukkueilla paitsi ehkä IFK:lla. Muut joukkueet eivät pelanneet niin kovaa maalin edessä. Kun IFK:ssa tulivat vastaan määrätyt pelaajat, minulla oli aina sormet sinisinä. Mailasta tuli näpeille, eivätkä sen aikaiset varusteet olleet sitä mitä nykyiset. Ihmisenä Artsi on tosi miellyttävä, tosi mukava kaveri.

HANNU SORO, KooVeen huoltaja: Artsi oli sellainen säheltäjä. Erittäin mukava kaveri, ei nyt mikään adhd, mutta aina sattui ja tapahtui jotain, kun Artsi oli paikalla. Mutta kaikki pitivät hänestä.

STIG WETZELL: Artsi oli ärsyttäjä. En ole varma, oliko se juuri tämä peli, mutta kerran hän taklasi jo alkulämmittelyssä Karlssonin Pentin. Se oli Artsin taktiikkaa. Se oli uutta, kun häntä ei tunnettu.

HIFK johti ottelua 3-0 toisen erän kahdeksannella minuutilla, kun Partinen menetti kiekon Jokiselle, joka syötti kiekon Markku Hakuliselle. Tämä kavensi tilanteeksi 3-1. ”Olin tuomassa kiekkoa ylös alimpana miehenä, kun KooVeen Arto Jokinen veti minut poikittaisella mailalla nurin jäähyaition edessä. Päätuomari Rami (Raimo) Sepponen seisoi aivan vieressä, mutta pilli ei soinut silläkään kertaa. Niillä oli takuuvarmasti käsky, että Partista saa ottaa”, Partinen muisteli Iltalehdessä vuonna 2013.

ARTO JOKINEN: Se oli jäähyaition kohdalla. Voi olla että annoin vähän poikkaria, otin kiekon ja ykkössentteri Markku Hakulinen heitti byyrin. Ehkä mä jotain sanoin Lallille, mutta jääköön se sanomatta.

Partinen kertoi ”Liigan klassikkohetket” -videosarjassa vuonna 2015, mitä Jokinen hänen muistinsa mukaan sanoi: ”Maalin jälkeen Arto tuli eteeni lällättelemään, että se oli sinun maali”.

ARTO JOKINEN: Voi olla, että se oli niin. Ehkä Lalli oli oikeassa. Nuorella killipojalla oli turpavärkki. Sanoin jotain, mitä olisi pitänyt jäädä sanomatta, mutta kun en osannut pitää suutani kiinni. Sen jälkeen mentiin lujaa, kun Lalli suuttui.

Seuraavan päivän Helsingin Sanomat kertasi tapahtumien kulkua näin: ”Maalin synnyn jälkeen Jokinen ilmaisi tunteensa sanoin Partiselle, joka moisesta ilkkumisesta hermostui täysin. Partinen ajoi Jokista takaa pitkin kenttää, pääsi vihdoin tuntumaan ja mäjäytti Jokista nyrkillä. Mahtavan hulinan jälkeen Partinen saatiin vihdoin miehissä aisoihin. Erotuomari Raimo Sepponen tuomitsi Partiselle 5+10+10 minuuttia rangaistuksia, eli ottelurangaistuksen ja vitosen.”

RAULI SOHLMAN: Olin itse maalissa. Artsi määräsi suunnan ja Lalli vauhdin, kun hän ajoi maila ojossa Artsia takaa.

ARTO JOKINEN: Kyllä se oli pelottavaa. Jos nyrkistä saa kuonoonsa on yksi asia, mutta siinä olisi voinut tulla mailastakin.

HARRI RINDELL: Sen aisti jo ennen räjähdystä, että herroilla oli vähän jo kytis päällä. Se oli räjähdysherkkä pari, joten se ei siinä mielessä yllättänyt, vaikka se nyt naurattaakin. Siitä tuli pariluistelua. Lalli ajoi Artsia takaa. Jengi ei uskonut silmiään. Koko juttu tuntui epätodelliselta.

Kun Partista talutettiin kaukalosta pukusuojaan, hän löi KooVeen huoltajaa Hannu Soroa poskipäähän.

HANNU SORO: Kirjoitin ylioppilaaksi 1971 ja silloin KooVeen huoltajana oli kaupungin kaavoituksessa työskennellyt Osmo Ylöstupa, mutta hän sairastui ja minua kysyttiin. Olin ollut juniorijutuissa mukana, vaikka en itse ole koskaan pelannut. Sanoin etten osaa luistimia teroittaa, mutta sanottiin, että kyllä sinut opetetaan. Siitä se alkoi. KooVeen Matti Reunamäki oli nuorten maajoukkueen valmentaja ja pyysi huoltajaksi sinnekin. Niin olin 1975 lähtien monissa liiton hommissa.

Siinä pelissä olin ottamassa juomapulloa lattialta ja nousemassa ylös, kun joku huusi että varo. Lalli tuli kentältä ja löi meikäläistä. Jälkeenpäin Lallikin sanoi, että siinä olisi voinut olla kuka tahansa

HS:n mukaan Soro taputti Partiselle, jota oltiin taluttamassa pukusuojaan.

HANNU SORO: Se ei pidä paikkaansa, sen torjuin heti. Minä olen luonteeltani sellainen, etten halua ryhtyä mihinkään provosointiin.

HARRI RINDELL: Olin vaihtoaitiossa ja Hannu Soro räksytti KooVeen aitiossa niin saatanasti. Me IFK-laiset ajateltiin, että älä nyt huutele. Me tiesimme, että jos Lallilla keitti yli, sillä keitti yli totaalisesti. Soro oli maailman kiltein opettajapoika, mutta se oli niin väärä ajoitus kuin olla ja voi. Meidän huoltaja Ilkka Repo yritti pitää Lallia kiinni ettei tämä löisi, mutta ei hän pystynyt millään sitä estämään. Se oli täysin surrealistinen tapahtuma. Olin nuori pelaaja ja ajattelin, että voiko tällaista olla. Se oli kuin ”Slap shot” (Lämäri) -elokuvasta.

STIG WETZELL: Ajattelin, että nyt Lallilla naksahti lopullisesti. Hän oli käymässä jo erotuomarienkin päälle, ja muiden pelaajien piti pysäyttää hänet. Oikein pelkäsin mennä koppiin toisella erätauolla, mietin että ovatko valkotakkiset miehet siellä. Kun tulimme koppiin, Lalli istui omalla paikallaan pää painuksissa. Vähään aikaan kukaan ei uskaltanut sanoa mitään. Sitten Lalli avasi suunsa. Ai hitto, että ihminen osaa olla hullu, Lalli sanoi.

HARRI RINDELL: Lallin tuntien hänellä oli kauhean angstinen olo. Hän oli niin kiltti kaveri kuin olla ja voi.

Partisen ulosajosta huolimatta HIFK hallitsi peliä loppuun asti ja voitti 9-3. Aivan ottelun lopussa HIFK:n Mike Boland kosti lyömällä Jokista poikittaisella mailalla. Jokinen vastasi nyrkillä.

ARTO JOKINEN: Ehkä mä tavallaan jäin yksin. Pelikaverit eivät tulleet auttamaan. Muistaakseni pelin jälkeen koutsi sanoi kopissa, ettei omaa saa jättää yksin.

HIFK:n leirissä tunteet kiehuivat muillakin kuin Partisella. ”Kyllä kunnollista käyttäytymistä sopii vaatia vastapuoleltakin. Jos liigan puheenjohtaja Tapani Mattilakin juoksee perässä ja moittii miestä siaksi, niin kyllä tulistumiseen on jo aihettakin”, HIFK:n valmentaja Matti Väisänen sanoi HS:lle.

”Jos joku haluaa tapella meidän kanssa niin se sopii. Meillä on keinoja joilla moiset tyypit pysähtyvät yhdessä vaihdossa”, Väisänen uhosi.

Liigan puheenjohtaja Tapani Mattila oli KooVeen jäsen. Päivää myöhemmin hän kiisti HS:lle Väisäsen väitteen jyrkästi.

– Väisänen puhuu täysin muunnettua totuutta. En ole juossut jäähallin käytävällä enkä ole väittänyt Lallia siaksi. Väisänen joutuu korjaamaan väittämänsä. Ainakin maanantaina käymässämme puhelinkeskustelussa hän tunnusti, ettei ollut nähnyt minun juoksevan Lallin perässä eikä kuullut minun hokevan ”sika”-sanaa. Hän oli vain kuullut jonkun jotain siihen tapaan kertovan. Etsintöjä jatketaan, jotta löytyisi todistaja, jonka varmistaisi todeksi lausumakseni väitetyt sikamaisuudet. Pelkään pahaa, ettei tällaista henkilöä löydy, Mattila sanoi.

HS uutisoi myös, että Soro oli tehnyt rikosilmoituksen Partisen lyönnistä.

– Täytyyhän jokin raja löytyä Lallinkin tekemisille. Jollei tapahtumien kulkuun nyt puututa, tapahtuu seuraavalla kerralla vielä enemmän ja pahempaa, Soro perusteli.

SM-liigan kurinpitoryhmä teki päätöksensä keskiviikkona 23.2.1977. Partinen sai kuukauden pelikiellon linjatuomarin tönimisestä ja vastustajan huoltajan lyömisestä. ”Päätöksen voi toki liigahallitus kumota, mutta sanoisin, että valittaminen on turhaa”, liigan toimitusjohtaja ja kurinpitoryhmän jäsen Kalervo Kummola sanoi HS:lle. HIFK:n valmentaja Matti Väisänen kommentoi pelikieltoa kitkerästi. ”Hieno päätös kerta kaikkiaan. Puuttuu vain, että Arto Jokiselle annettaisiin stipendi hyvästä toiminnasta”, Väisänen sanoi.

Partinen ei paljon sanonut. ”Tuomarit ovat tehtävänsä tehneet. Mitäpä sitä enempää jauhamaan”, hän sanoi. Mutta sen hän ilmoitti, että peliura oli ohi.

Päätös piti. Partinen palasi enää pelaamaan jäähyväisottelun syksyllä 1977. Uransa päättyessä Partinen oli ehtinyt kerätä 858 jäähyminuuttia pääsarjassa, mikä säilyi pitkään Liigan ennätyksenä.

HANNU SORO: Se juttu meni oikeuteen, ja Lalli määrättiin maksamaan jotain kivusta ja särystä. En ollut itse paikalla oikeudessa, minua edusti yksi lakimies.

Arto Jokisen ura jatkui KooVeessa 1979 asti. Silloin hän siirtyi HIFK:hon.

RAULI SOHLMAN: Olimme molemmat lähdössä KooVeesta samana vuonna, kun KooVee oli kääntymässä laskuun, mutta meillä ei ollut vielä paikkaa. Sanoin silloin Artsille mitä olin kuullut Jokereiden (perustajasta) Aimo Mäkisestä, että se on kuulemma tosi vaikea, älä mene sinne. Sitten päädyin itse menemään Jokereihin, pidin Mäkisestä tosi paljon ja pelasin Jokereissa kymmenen vuotta.

HEIKKI RIIHIRANTA, HIFK:n kapteeni 1977-83: Kun Artsi tuli IFK:hon, meillä oli kovat ennakkoluulot. Hänen piti hakea oma paikkansa ennen kuin hän sulautui joukkueeseen. Hän osoittautui ihan hyväksi pelimieheksi ja hyväluonteiseksi kaveriksi, joka sopi IFK:n profiiliin.

Kun Jokinen pelasi vielä KooVeessa, hän tuli yhden pelin alkuverryttelyssä meidän puolelle. Mä varoitin kerran, että pysy toisella puolella, mutta Artsi tuli uudestaan meidän puolelle tahallaan ärsyttämään. Sitten ajoin sitä päin ja se lensi sinne takapuolelleen. Se loppui siihen. Yhdessä pelissä meille tuli Artsin kanssa pieni nyrkkitappelu. Väännettiin siinä ja ainakin minä olin ilman hanskoja. Silloin Artsi puri mua sormeen. Meidän valmentaja Matti Väisänen sanoi, että täällähän syödään Hexin sormia kuin nakkeja.

ARTO JOKINEN: En muista sitä. Mutta sen muistan, että olin vinoillut Hexille, että et sä mikään ammattilainen ollut, sä olit ”Vellun” (Veli-Pekka Ketolan) tulkki (Winnipeg Jetsissä 1974-77). Mutta Hexi oli aivan mainio kapteeni.

STIG WETZELL: Kyllä meistä suurin osa kritisoi puheenjohtaja Frank Mobergia siitä, että mitä sä menit tommoista tekemään. Siitä syntyi joukkueen sisällä kärhämää. Tietyt stadihenkiset kaverit olivat vahvoja persoonia ja pitivät tiettyä imagoa yllä. Aika moni pelaaja vaihtoi seuraa, kun ei päässyt joukkueeseen sisään. Henki oli sellainen, että kaveria alettiin leikinomaisesti kritisoida ääneen, mutta siinä oli vahva tarkoitus loukata. Moni ei kestänyt sitä. Minunkin kohdallani oli sama juttu, kun tulin HJK:sta IFK:hon. Kun pelit eivät aluksi sujuneet, olin kuin ilmaa tietyille pelaajille. IFK-henki oli sellainen, että hyvin tylysti reagoitiin tyyppiin, joka ei täyttänyt saappaita. Se oli hyvin raadollista. Kerran meille tuli kesken kauden junioripelaaja, joka saapui hyvissä ajoin ensimmäisiin harjoituksiinsa. Kun hän tuli sitten koppiin, ei hänen varusteitaan ollut missään. Hei junnu, sun varusteet on suihkussa, hänelle sanottiin. Ne olivat tosiaan suihkussa ihan märkinä. Se kaveri ei tullut uudestaan.

ARTO JOKINEN: Tietysti vähän omatunto soimasi, että katkaisin Lallin uran. Kun menin IFK:hon 1979, olin hyvässä kunnossa. Sillanpään Topi oli treenannut mua sen kesän, vedin neljäsataa metriä 54 sekuntiin. Osittain IFK:hon oli vaikeaa tulla ja itseluottamus oli alamaissa pari vuotta. Jollain lailla minua olisi saanut opettaakin, mutta se opetus meni liian pitkälle.

STIG WETZELL: Artsin kohdalla se meni niin pitkälle, että vähän nenääkin niistettiin jossain kevätjuhlissa. Siinä oli vähän alkoholia mukana ja sitten se meni painimiseksi. Lopulta Frank Moberg tuli sanomaan kyseiselle pelaajalle, että nyt sen täytyy loppua. Frank tuli ennen yksiä harjoituksia koppiin ja sanoi hyvin vakuuttavalla rintaäänellä, että nyt pyydät anteeksi. He paiskasivat kättä vähän puolihuolimattomasti ja siihen se loppui. Artsi oli vahva persoona ja kesti sen. Hän osasi ottaa sen huumorilla.

ARTO JOKINEN: Me pidimme Lake Placidin 1980 olympialaisten aikaan IFK:n kanssa harjoitusleirin Dubaissa, treenattiin ja dokattiin siellä. 007-elokuvien rautahammas (218-senttinen näyttelijä Richard Kiel) oli meidän turvamiehenä. Vaikka Lalli oli jo lopettanut, hän oli tulossa mukaan leirille. Mentiin jumbojetillä ja pelikaverit naureskelivat etukäteen, että onneksi koneessa on kaksi uloskäyntiä, toinen minulle ja toinen Lallille. En tiedä olivatko jätkät sen laittaneet, mutta Lalli istui vieressäni lennolla. Se oli ensimmäinen tapaaminen ottelun jälkeen. Kyllä voin sanoa, että oli melkein housussa. Mutta ei siinä mitään, kaikki meni ihan ok. En muista mitä me juteltiin, niitä näitä. Yhtenä iltana olimme Lallin huoneessa porukalla ottamassa olutta ja sitten Lalli sanoi, että juniorien pitää lähteä nukkumaan. Mä nousin lähteäkseni, mutta Lalli sanoi, että Artsi, et sä mihinkään lähde.

1987 oli IFK:n 90-vuotisjuhlat. Me oltiin katsomossa Lallin kanssa vierekkäin. Porukat kyllä katsoivat pitkään, kun Lalli ja minä istumme vierekkäin.

Lalli oli erittäin pidetty kaveri. Mutta hänellä oli toinen naamio kaukalossa. Se pätee kyllä minuunkin. Kaudella 1982-1983 Porissa yleisö veti kuorolauluna Hexin ja minun nimiä. Geoff Wilson kysyi minulta, onko nuo kaikki sinun sukulaisiasi.

Lalli Partinen työskenteli Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana 1986-88. Tänä aikana hänen alaisiinsa kuului myös tuolloinen miesten maajoukkueen huoltaja Hannu Soro.

HANNU SORO: Kun Lallista tuli liiton toimitusjohtaja, jännitin millainen ensimmäinen tapaamisemme olisi. Lopulta se oli aivan ok, ei meidän välillämme ollut mitään, meillä oli hyvät suhteet. Hän otti vain sen tilanteen silloin sillä tavalla, mutta sitten se oli loppu. Lalli oli ihan eri mies kaukalon ulkopuolella. Hän oli hyvin herkkä.

Arto Jokinen lähti HIFK:sta kevään 1983 mestaruuden jälkeen. Hän siirtyi Jyväskylään ja pelasi I divisioonaa – nykyistä Mestistä – JyPHT:ssa. Kun JyPHT nousi SM-liigaan kaudeksi 1985-86, Jokinen pelasi uransa viimeisen liigakauden nuoren Erkka Westerlundin valmennuksessa. Sen jälkeen hän pelasi vielä I divisioonaa KooKoossa ja käväisi Itävallassa Kitzbühelissä kaudella 1989–90.

Jokisen uran ensimmäinen liigakausi 1976–77 KooVeessa jäi pisteiden valossa hänen parhaakseen. Hän teki debyyttikaudellaan 34 ottelussa 20 maalia ja syötti 19.

ARTO JOKINEN: Sillä kaudella pelasin parhaan sentterini Markku Hakulisen kanssa, mutta hän lähti sen kauden jälkeen Lahteen. Ehkä roolini muuttui, ehkä jotkut asiat menivät minulla yläkertaan. Mutta olen kokenut vaikka mitä jääkiekossa. En vaihtaisi päivääkään pois.

STIG WETZELL: Nykyään tapaan Artsin silloin tällöin hallilla. Hän on IFK:n korvat ja silmät, hän tietää aina mitä on tekeillä. Olemme ihan hyvät kaverit.

HARRI RINDELL: ”Artturi” osasi tehdä niitä ärsytyshommia, mutta se on ihan saatanan sydämellinen ja hieno mies. Kentällä puhuttiin ”Sika-Jokisesta”, koska hän hoiti oman roolinsa. Se kontrasti tuntui oudolta, koska hän oli todella ystävällinen ja auttavainen, aivan kuten Lallikin. Kaikki nämä adjektiivit pätevät molempiin kaukalon ulkopuolella, mutta kun peli alkoi, he olivat ihan kuin Jekyll ja Hyde.