Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

SM-liigasta tuttu maalivahti kärsi selkävaivoista - turvautui erikoiseen hoitokeinoon

Ampiaiset pistivät Aleksander Salakia.

Jääkiekon SM-liigasta tuttu tshekkimaalivahti Aleksander Salak, 35, kärsii selkäkivuista. Mies on turvautunut erikoiseen parannuskonstiin.

TPS:ssa kausina 2007–2009 pelannut veskari lomaili Balilla, jossa hän kävi paikallisen parantajan vastaanotolla.

Salak jakoi Instagramin tarinassaan kuvan mind body soul -käyttäjän julkaisusta, jossa hän esiintyi.

Parantaja asetteli ampiaisia Salakin selkään pistoja varten.

– Parantajamestari Lukas ja minun lukossa oleva selkäni, Salak kirjoitti tarinaansa.

Menetelmää kutsutaan apiterapiaksi. Siinä mehiläistuotteita käytetään fyysisten sairauksien hoitoon.

Hoitotapoja ovat esimerkiksi haavojen hoito hunajalla, henkitorviongelmien helpottaminen mehiläisilmalla ja mehiläisen myrkyn käyttö kivun lievittämissä.

Salak edusti viime kaudella Tshekin pääsarjassa pelaavaa HC Sparta Prahaa ja SHL:n Djurgården IF:ää.

Tshekeissä hänen torjuntaprosenttinsa (90,0) 23 ottelussa jätti parantamisen varaa, mutta kahdeksan SHL-ottelua sujuivat erinomaisesti. Hän torjui noissa otteluissa 93 prosentin varmuudella.