Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Sosiaali- ja terveydenhuolto | Muutosjohtaja: Tänään voi sanoa, että siirtymä hyvinvointi­alueilla onnistui turvallisesti

Politiikka|Sosiaali- ja terveydenhuolto

Etukäteen pelättiin, että palkanmaksu takkuaisi pahemman kerran.

Valtiovarainministeriön mukaan potilasturvallisuus ei vaarantunut, kun sote-palvelut siirtyivät hyvinvointialueille. Kuva:  Timo Heikkala / Lehtikuva

Sote-palvelujen siirtäminen kunnilta hyvinvointialueille on onnistunut valtiovarainministeriön mukaan ennakoitua paremmin kaikilla alueilla. Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa tammikuun alussa, eli nyt ne ovat toimineet kuukauden.

Ministeriön muutosjohtajan Ville-Veikko Ahosen mukaan tiistai, eli tammikuun viimeinen päivä, on ollut ratkaiseva muutoksen onnistumisen arvioinnissa.

”Tänään on ensimmäinen päivä, kun voi varmuudella sanoa, että siirtymä on onnistunut turvallisesti”, Ahonen sanoo.

Tässä vaiheessa tiedetään siis Ahosen mukaan, että potilasturvallisuus ei vuodenvaihteessa siirtymän tapahtuessa vaarantunut.

Sekä alueilla ja että ministeriössä pelättiin, että esimerkiksi palkanmaksu takkuaisi pahemman kerran. Näin ei kuitenkaan Ahosen mukaan tapahtunut.

”Pieniä häiriöitä, kuten puuttuvia palkanlisiä ja ongelmia laitteiden kanssa on ollut. Mutta ei mitään kaaosta.”

Palkkojen ja etuuksien maksuvirheiden määrä on vastannut ministeriön ennakkoarvioita. Häiriöt esimerkiksi tietojärjestelmissä on Ahosen mukaan pystytty korjaamaan nopeasti.

Tiistaina oli Ahosen mukaan palkanmaksun suhteen kaikkein jännittävin päivä, koska maksuun tulivat määräaikaisten työntekijöiden palkat ja vakituisten työntekijöiden palkanlisät.

”Ne ovat monimutkaisempia palkkoja, kuin pelkät vakituisten kiinteät kuukausipalkat.”

Myös nämä palkat on Ahosen mukaan maksettu ilman huomattavia virheitä.