Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Soutu | Joonas Mäkipelto voitti sisäsoudun EM-kultaa vaikka toilaili stressihikeä valuen Pariisin julkisessa liikenteessä

Joonas Mäkipelto myöntää olevansa varoittava esimerkki: ”Kroppa vain sanoi sopimuksen irti”

Joonas Mäkipelto voitti 2,6 sekunnin erolla oman sarjansa Euroopan mestaruuden. Kuva:  Joonas Mäkipellon kuvakokoelma

Espoossa palomiehenä työskentelevä Joonas Mäkipelto tunnetaan leuanvedon ennätystehtailijana, mutta hän on kova tekijä myös toisessa lajissa.

Perjantaina Mäkipelto voitti Pariisissa sisäsoudussa 30–39-vuotiaiden kevyen sarjan Euroopan mestaruuden.

Salossa asuvan Mäkipellon valmistautuminen kisaan oli täynnä vaikeuksien voittamista. Edellisen kerran hän kilpaili viime vuoden kevättalvella voittaessaan sisäsoudun maailmanmestaruuden samassa luokassa.

Sitten kävi ilmi, että hänen elimistönsä oli ajautunut pahaan ylikuormitus- ja tulehdustilaan, joka oireili muun muassa sydämen rytmihäiriöinä ja unettomuutena.

Mäkipelto, 34, myöntää olevansa varoittava esimerkki kaikille, jotka tekevät fyysisesti raskasta työtä.

”Olen kymmenen vuotta tehnyt kahta duunia ja painanut raksalla pää märkänä ja joka ilta treenannut täysillä. Sitten kroppa vain sanoi sopimuksen irti, ja kaikki treenit tyssäsivät. Käytännössä koko urheileminen loppui”, Mäkipelto kertoi HS:lle puhelimitse odottaessaan paluulentoa Pariisissa.

Lue lisää: Maailman kovin leuanvetäjä teki yhden muutoksen treeneihin ja tulokset lähtivät räjähdysmäiseen nousuun – Joonas Mäkipelto näyttää, miten leukoja kannattaa vetää

Kesän jälkeen Mäkipelto haki apua asiantuntijoilta.

”Sitten päätettiin, että tähän kisaan panostaminen on teoriassa vielä mahdollista. Nyt ollaan menossa parempaan suuntaan. Vieläkään kunto ei ole hyvä mutta näköjään riitti tähän kuitenkin. Vaatii vielä pitkän duunin, että pääsen niin sanotusti omalle tasolleni.”

Viime vaiheessa perjantaina oli kuitenkin todella täpärällä, että Mäkipelto pääsi ylipäätään kilpailemaan EM-kisoissa.

Kilpailua nimittäin edelsi hulvaton toilailu Pariisin metropolialueen julkisessa liikenteessä. Sai sooloilu, kuten Mäkipelto itse asian ilmaisi.

Voitokas suoritus jäi melkein sivuseikaksi, sillä Mäkipellolla paloi rutkasti sekä fyysistä että henkistä energiaa punnitukseen ehtimiseen.

Mäkipellon täytyi selvittää punnitus, koska hän kilpaili kevyessä luokassa. Punnitukseen oli pakko mennä aikavälillä, joka alkoi kaksi tuntia ennen kilpailua ja päättyi tunti ennen kilpailua.

Asiat lähtivät etenemään sananmukaisesti väärään suuntaan jo tunteja ennen punnituksen aikarajaa. Mäkipelto lähti hotellilta kohti kilpailupaikkaa hyvissä ajoin.

”Pariisissa on ainakin kaksi samanimistä stadionia, jossa kisa oli. Minä tietenkin katsomatta ja miettimättä otin sen kauimmaisen ja väärän. Matkustin busseilla ja metroilla yli tunnin väärään suuntaan”, Mäkipelto kertoi.

Väärällä rastilla Mäkipelto totesi, että busseja ei lähde enää takaisin juna-asemalle. Tuossa vaiheessa punnitukseen oli aikaa noin puolitoista tuntia.

”Jalat alle ja kahden kilometrin juoksu täysillä johonkin koulun pihaan, jossa oli bussiasema. Kukaan ei puhunut englantia ja eikä osannut kertoa, mikä bussi lähtee neljän minuutin päästä juna-asemalle.”

Siinä vaiheessa Mäkipelto päätti yrittää ehtiä junaa juoksemalla. Kun matkaa juna-asemalle oli jäljellä noin 800 metriä, Mäkipelto tajusi, että hän ei ehdi junaan.

”Niinpä liftasin tai huidoin auton pysähtymään. Siellä oli kaksi arabinaista, joista kumpikaan ei puhunut englantia. Hyppäsin hiki otsalla takapenkille ja näytin useampia 50 euron seteleitä, että viekää Pariisiin keskustaan.”

”Eivät he ymmärtäneet. Varmaan luulivat, että yritän ostaa jotain. Sitten näytin ajo-ohjeita kartasta, että viekää äkkiä asemalle. No, nehän ajoivat kuin perkele, mutta matka stoppasi ruuhkaan 200 metriä ennen asemaa. Hyppäsin autosta pois ja lähdin juoksemaan.”

Mäkipelto ehti seuraamaan katseella, kuinka juna lähti nenän edestä. Hän sai selville, että seuraava juna lähtisi vasta 15 minuutin päästä.

”Totesin, että kisa oli tässä, koska aikaa punnitukseen oli enää noin tunti ja kymmenen minuuttia ja arvio matka-ajasta aikalailla sama.”

Asemalla Mäkipelto sai kuitenkin auttavaiselta naiselta rauhoittavan tiedon, että junien ja metrojen vaihtovälit oli laskettu hitaan kävelyn mukaan. Juoksemalla vaihdot voisi voittaa muutamia minuutteja.

”Siitä ajatus kirkastui, ja muut suomalaiset alkoivat järkätä minulle numerolappuja valmiiksi ja opastusta stadionin ovelta puntarille.”

Mäkipelto kertoo juosseensa kaikki tarvittavat vaihdot, ja lopulta hän ehti punnitukseen 15 minuuttia ennen sen päättymistä.

EM-kisoissa oli satoja osallistujia, joiden joukossa oli kymmenkunta suomalaista. Kilpailusuoritukset tehtiin soutulaitteella. Kuva:  Joonan Mäkipellon kuvakokoelma

Matkalla piti vielä ratkaista, uskaltaako syödä jotain ennen punnitusta. Hän oli syönyt viimeksi aamupalan, ja siitä oli kulunut jo kymmenkunta tuntia.

”En tiennyt omaa painoa, mutta pakko oli vetää riskillä ja syödä banaania ja energiapatukkaa sekä juoda.”

Punnituksessa hän alitti painorajan 75 kiloa 80 grammalla. Edellisten kuukausien aikana hän oli jo pudottanut seitsemän kiloa painoa tätä kisaa varten.

Kilpailussa Mäkipelto souti 500 metrillä ajan, joka hänen oman käsityksensä mukaan on kevyissä luokissa Euroopan toiseksi paras.

”Ei tämän parempaa fiilistä voi olla. Tämä voitto maistui paremmalta kuin mikään tähänastisista, koska luovutin jo siellä toisessa päässä, kun tajusin, että en ehdi punnitukseen. Kisajännityskin jäi sinne. En ole koskaan tiputtanut otsalta hikikarpaloita vain seisomalla paikallani. Oli niin kova stressi, että naama oli ihan märkä.”

Seuraavaksi Mäkipellon on määrä puolustaa neljän viikon päästä maailmanmestaruuttaan. Se kilpailu suoritetaan niin sanotusti etänä.