Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Stop The Press on syksyn ikäluokkakisojen jokerikortti – ”Tavallista parempi”

Tapio Perttusen ja Stop The Pressin yhteinen taival on alkanut vakuuttavasti.

Stop The Press / Tapio Perttunen kuvattuna Forssan kuninkuusraveissa. Kuva:  Terhi Piispa-Helisten / Sukuposti.net

Tapio Perttunen sai pari kuukautta takaperin mieluisan tulokkaan länsinaapurista, kun starttaamaton nelivuotias lämminverinen Stop The Press siirtyi hänelle omistajaltaan Timo Nurmokselta.

Suomessa syntyneille nelivuotiaille on Ruotsin puolella vähän lähtöjä, joten siirto oli perusteltu. Synnyinmaassaan hevonen pääsee kilpailemaan säännöllisesti.

– Ruuna siirtyi minulle kuukauden päivät ennen ensimmäistä kisaa. Hevonen tuli Timolta (Nurmos), niin tiesin, että se on hyvin treenattu, Perttunen näki.

Perttunen ei tiennyt hevosesta ”mitään kummempaa” ennen kuin ruuna seisoi pihassa.

– Timo sanoi, että ruuna on hyvässä kunnossa ja sillä pystyy aloittamaan kilpailemisen saman tien.

Tapio Perttunen ja Stop The Press on ollut voittava parivaljakko. Kuva:  Terhi Piispa-Helisten

Harjoitusajossa Stop The Press ei tuntunut ihmeelliseltä. Ääni kellossa muuttui, kun siirryttiin rataolosuhteisiin.

– Kun ajoin rahahiitin 23-vauhtia, niin tajusin, että kyseessä on vähän parempi hevonen ainakin nollasarjoihin.

Sukua löytyy, vaikka sisarukset eivät ole kaksisesti kulkeneetkaan. Kaksi voittoa on ollut emän jälkeläisten paras saldo. Sen Stop The Press saavutti jo uransa toisessa kisassaan.

– Eka kisassa hevonen oli mahtava. Toisessa startissa Forssassa Stop The Press ei välttämättä ollut parempi, sillä se painoi keulassa liikaa ohjille. Se osaa olla meneväinen ja saattaakin siksi olla selästä parempi.

Vaikka Perttunen olikin kriittinen Stop The Pressin ohjille painamisen suhteen Forssassa, ei vastustajat olleet lopussa lähellä. Voimia jäi käyttämättä.

– Tällaisesta hevosesta on aina hyvät odotukset itse startissa, kunhan ruuna ei ole liian innokas. Se voi tuottaa hankaluuksia.

Stop The Press johti Forssassa joukkoa kuin vanha tekijä, vaikka kyseessä oli uran toinen startti. Kuva:  Terhi Piispa-Helisten

Vermossa Stop The Press starttaa ensimmäistä kertaa auton takaa keskiviikkona.

– Autolähtöä ei ole treenattu, mutta uskon sen käyvän tälle hyvin. Varustemuutoksia ei tehdä.

Perttunen näkee, että Stop The Press saattaa maustaa ikäluokkalähtöjä myöhäissyksyllä.

– Syksyä ei ole lyöty lukkoon ja startti kerrallaan mennään sen mukaan, miltä meno radoilla näyttää. Kasvattajakruunu-lähtöjä on syksyllä ainakin tarjolla. Derby tulee liian aikaisin eteen.