Joka vuosi 25 000 suomalaista tarvitsee psykiatrista sairaanhoitoa, koska avohoitoa ei ole tarpeeksi. Mielenterveysongelmat maksavat Suomelle sairauslomina ja työkyvyttömyyseläkkeinä 11 miljardia euroa.
– Ei sähköhoito ole kamalaa, Tanja Heikka sanoo ja virnistää.
Hän tietää itsekin, ettei psykiatrisen sairaalan arki tai sähköhoito ole kaikille se tavallisin puheenaihe.
Heikalle on.
Silti sähköhoidosta puhuminen ihan tavallisena asiana hymyilyttää täällä Pitkäniemen sairaalan suljetun osaston huoneessakin. Ristiriita useimpien ihmisten arkeen on valtava.
Heikalle Pitkäniemen kiviset käytävät ja huoneet ovat tulleet tutuiksi sen jälkeen, kun hän joutui osastolle ensimmäistä kertaa. Nyt takana on yli kymmenen osastojaksoa.
– Suljettu on minulle turvapaikka. Lukittujen ovien takana en voi riistää itseltäni henkeä, Heikka toteaa.
Puolen vuoden sisällä osastojaksoja on ollut kolme.
– Syy on aina sama, vakava masennus.
Sähköhoitoa lääkkeiden lisäksi
Tanja Heikka muistaa yhä ensimmäisen paniikkikohtauksensa. Hän oli kävelemässä koulusta kotiin, kun metsätiellä henki salpautui.
– En koskaan unohda sitä. Hyperventiloin ja itkin. Olin 10-vuotias ja mietin, mikä minulla on, Heikka sanoo.
Ensimmäisen kerran Heikka päätyi osastolle seitsemän vuotta sitten sen jälkeen, kun hänen äitinsä oli kuollut äkillisesti maksakirroosiin. Kuolema nosti esiin syvälle alitajuntaan painettuja lapsuusmuistoja.
– Äidin miesystävät pahoinpitelivät minua ja äitiä. Oli myös seksuaalista hyväksikäyttöä. Ja sitten vielä se äidin päihteidenkäyttö. Uskon, että ne kokemukset ovat sairauksieni syy.
Heikka sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ahdistuneisuushäiriötä, anoreksiaa ja pakko-oirehäiriötä. Kaksisuuntainen mielialahäiriö oireilee joka vuosi samaan aikaan, ja masennus on ääripäistä voimakkaampi.
– En muista lapsuuteni jouluista mitään. Mutta joulun aikaan masennus aina palaa ja sysää minut taas itsemurhan partaalle.
Vuosien aikana Heikalla on kokeiltu useita erilaisia lääkityksiä, mutta mikään ei ole estänyt masennuksen palaamista. Tänä vuonna psykiatrisessa sairaalassa kokeiltiin ensimmäistä kertaa sähköhoitoa.
– Ei se ole kuin kauhuelokuvissa, että sähköä vain isketään ohimoihin ja sitten kuljetaan pakkopaidoissa, Heikka hymähtää.
Tosiasiassa sähköhoitoa annetaan kevyessä nukutuksessa päähän kiinnitetyillä pienillä elektrodeilla.
– Sitten katsotaan, paljonko keho kouristelee ja siitä mitataan, onko hoidosta vastetta eli tehoaako se. Uskon, että sähköhoidosta on ollut apua masennukseeni.
Hullut lukittiin seiniin
Pitkäniemen osasto 9:n ikkunassa on kalterit. Laasti tippuu seinistä. Tämä osasto poistettiin käytöstä jo vuosia sitten.
Haluamme Tanja Heikasta kuvan tärkeässä paikassa, tupakkahuoneessa. Toimivan osaston röökikoppiin emme pääse, jottemme häiritse muita potilaita.
Tupakkahuoneen lattiaan on pinttynyt tervaa ja nikotiinia lähes sadan vuoden ajalta. Täällä on vedetty kymmenet tuhannet tupakat.
– Yleensä vetäydyn aika paljon huoneeseeni, mutta tupakalla tulee juteltua paljon muiden kanssa. Tupakalla käydään suljetullakin ne parhaat keskustelut.
Pitkäniemeä alettiin rakentaa vuonna 1895, ja rakennusurakka oli yksi Pohjoismaiden suurimmista. Alueelle valmistui yhtä aikaa 23 uusklassista rakennusta.
Kun Pitkäniemi avattiin vuonna 1900, se oli maan kolmas varsinainen mielisairaala. Ennen psykiatrisia sairaaloita mielisairaille ei ollut hoitopaikkoja.
Esimerkiksi sanonta “seinähullu” kantaa historiaa mukanaan.
Koska sairaita ei osattu eikä voitu hoitaa, omaiset kahlitsivat oireilevia läheisiään seiniin. Pitkäniemi toi helpotusta tilanteeseen.
Ajalle tyypillisesti sairaalan toiminta oli omavaraista.
Alueella oli maatila, kanoja, lehmiä ja jopa 200 sikaa. Niin työntekijät kuin potilaatkin tekivät töitä pelloilla, eläinten parissa ja kasvihuoneilla. 1900-luvun alussa usko tervehdyttävään työntekoon oli vahva.
Puutarhatyöt ovat edelleen yksi psykiatrisen sairaalan terapiamuodoista.
Tanja Heikka nousee sairaalasängyltä kiviselle ikkunalaudalle. Hän katselee, miten ryhmä potilaita haravoi vaahteranlehtiä hiljaa. Muuta liikettä pihalla ei juuri näy.
Yksi syy pihan hiljaisuuteen on se, miten äärimmäisen huonossa kunnossa sairaalaan nykyisin pääsee sisään. Suuri osa potilaista ei ole kävelykunnossa.
– Eikä kävelylle ole yksin asiaa, jos kunto on huono ja itsetuhoisuus näkyvillä, Heikka sanoo.
Potilaat pois, asuntoja tilalle
Pian Pitkäniemen puistikot hiljenevät psykiatrisista potilaista kokonaan. Kahden vuoden päästä kaikki osastot siirretään Nokian maaseudulta keskelle Tamperetta, Tampereen yliopistollisen keskussairaalan tiloihin.
Pitkäniemen rakennukset ovat suojeltuja, mutta alueelle on kaavailtu ainakin asuintaloja. Suojellut rakennukset menevät myyntiin.
Pitkäniemeen tulee ehkä yksityisiä hoito-osastoja. Tai jonkun varakkaan oma erikoislomakohde, vielä ei tiedetä.
Nokian kaupungin mukaan niemestä kaavaillaan “viihtyisää ja houkuttelevaa ajanviettopaikkaa”, jossa on “ravintola- ja majoitustoimintaa, pieniä putiikkeja sekä monipuolisia liikuntamahdollisuuksia”.
Sen verran on jo selvää, etteivät potilaat jatkossa haravoi vaahteranlehtiä Taysin alueella.
Kaljupäinen vartija pysähtyy osaston ovella juttelemaan. Hän kertoo, etteivät potilaat pidä siirrosta Taysiin, eivät myöskään kaikki työntekijät.
– Tays on vaarallisen lähellä autotietä ja keskustaa. Sinne saa myös vietyä vieroituksessa oleville paljon helpommin huumeita, vartija toteaa.
Kun ääni päässä käskee tappamaan itsensä, avun odotus on kipristelyä.
Tanja Heikka
Nuorten ja erityisvaikeiden nuorten psykiatriset osastot on jo siirretty täpötäyteen Tampereen yliopistosairaalaan. Osastojen ongelmat ja ruuhkautumiset ovat nousseet siirron jälkeen usein otsikoihin.
Potilaat ovat muun muassa nukkuneet lattioilla tilanpuutteen vuoksi. Samaan aikaan Pitkäniemeen on jouduttu avaamaan uusi akuuttiosasto aikuisille, sillä potilaita on enemmän kuin tilaa.
Tanja Heikalla on takanaan kolme itsemurhayritystä.
Silti kuolemanriskiä ei aina ole otettu terveydenhuollossa tosissaan. Ja vaikka olisikin otettu, jonot ovat pitkät. Osa joutuu odottamaan apua jopa kuukausia.
– Kun ääni päässä käskee tappamaan itsensä, avun odotus on kipristelyä. Sitä koittaa jaksaa elää seuraavaan päivään, vaikka kuolema tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta, Heikka sanoo.
Suomen Mielenterveys -yhdistyksen kehitysjohtaja Kristian Wahlbeckin mukaan Heikan kokemus jonotuksen pituudesta on liiankin tavallinen.
– Tilanne on vaikea kaikkialla Suomessa niin avohoidon kuin psykiatristen sairaaloidenkin puolella.
Samalla kun vuodepaikkoja eli sairaalahoitoa on ajettu alas, avohoitoa ei ole saatu tarpeiden tasolle.
– Kuntien mielenterveyspalvelujen osuus terveydenhuoltomenoista on pienentynyt jatkuvasti 2000-luvulla. Näistä palveluista leikkaaminen ei ole oikeaa säästöä, Wahlbeck sanoo.
Mielenterveysongelmat maksavat Suomelle 11 miljardia euroa vuodessa muun muassa sairauslomapäivinä ja työkyvyttömyyseläkkeinä. Wahlbeckin mukaan ainoa keino ratkaista tilanne on saada Suomeen mielenterveyshoidon toimivat avopalvelut.
– Oikea säästökeino olisi ennaltaehkäisy. On annettava keskusteluapua tarpeeksi ajoissa, jotta niin moni ei tarvitsisi sairaalahoitoa ongelmien kriisiytyessä.
Ranteet auki ja pärjäile
Psykiatrisissa sairaaloissa hoidetaan vuosittain noin 25 000 potilasta. Heistä noin puolet palaa osastojaksolle Tanja Heikan tavoin uudelleen.
Heikka katsoo ikkunasta ulos ja etsii sanoja
– Perheenjäseneni yritti itsemurhaa, mutta ei onnistunut. Nyt hän on vakavasti aivovammautunut ja loppuelämänsä laitoshoidossa, Heikka sanoo.
Vammautunut läheinen on alle 40-vuotias.
Ennen perheenjäsenensä viimeistä itsemurhayritystä Heikka oli mukana lääkärikäynnillä.
– Huusin, että auttakaa häntä. He eivät tehneet mitään, Heikka toteaa.
Heikka muistaa tarkasti myös yhden omista käynneistään päivystyksessä.
– Olin vetänyt ranteeni auki ja käsiäni paikkailtiin. Hoitaja sanoi vain, että pärjäile. Lähdin sitten kotiin, Heikka ihmettelee.
Vastaavanlaiset kokemukset ovat Suomessa huomattavan yleisiä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan joka viides itsemurhan tehneistä oli käynyt terveydenhuollon vastaanotolla itsemurhansa päivänä.
Lähes joka toinen oli käynyt vastaanotolla viimeisen elinviikkonsa aikana. Vaikka itsemurhaluvut ovat pienentyneet viime vuosikymmeninä, kaksi suomalaista päätyy yhä itsemurhaan joka päivä.
– Tuntuu, ettei masennusta tai mielenterveysongelmia oteta tosissaan, vaikka tekisi tai sanoisi mitä, Heikka sanoo.
Mörkö ja toivo
Aurinko laskee panssarilasi-ikkunoiden takana. Viimeinen valonkajo saa huoneen varjot liikkumaan seinillä. Tanja Heikka ojentaa kätensä ja sytyttää yövalon.
Käsivarren tatuointien seassa näkyy arpia. Kenties viiltoarpia?
– Ne ovat kyllä polttoarpia, Tanja Heikka korjaa.
Hän kutsuu masennusta mustaksi möröksi päänsä sisällä.
– Se sanoo jatkuvasti, että kukaan ei rakasta sinua, sinusta ei ole mihinkään. Tapa itsesi.
Vaikeimpina hetkinä on miltei mahdotonta olla kuuntelematta mörköä. Se vie mukanaan nousuveden lailla, pyyhkäisee takaisin pimeään. Juuri niinä hetkinä vain suljetulla olo voi pelastaa Heikan hengen.
– Täällä uskallan kohdata mörön, pureutua siihen. Keskustelu ja eri terapiamuodot auttavat ja pitävät päivärytmiä yllä.
Heikalla on yhdeksänvuotias poika. Silmät syttyvät, kun äiti puhuu lapsestaan. Heikka tahtoo olla lapselleen se äiti, jota ei itse koskaan saanut.
– En koskaan tee, kuten oma äiti teki minulle, Heikka saa sanotuksi ennen kuin ääni murtuu ja silmät täyttyvät kyynelistä.
Muistot ja toivo puristavat kurkkua.
– Poikani takia haluan selvitä tästä elämästä, vaikka en aina jaksaisikaan.
Heikka toivoo, että kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön löytyisi sopiva lääkitys eivätkä vuosittaiset sairaalajaksot enää toistuisi.
– Etten enää joutuisi painimaan sen mörön kanssa, joka koettaa saada minut tappamaan itseni. Että masennusjaksoilla olisi vaikka parikin vuotta aikaa aina välissä. Uskon, että niin vielä käy, Heikka sanoo ja hymyilee.
Katso Perjantai-dokkari: Suljetulla nyt Areenassa.
Perjantain jakso Miksi mielemme sairastuvat? nähdään tänään perjantaina 30. syyskuuta klo 21.05 Yle TV1:llä ja Areenassa. Vieraana nähdään kirjailija Juha Hurme ja psykologi Pirkko Lahti. Perjantai-dokkari: Suljetulla.
Lisää aiheesta:
Ennen psykoosia kirjailija Juha Hurme piti itseään immuunina mielenterveysongelmille: “Olen täysin tietoinen, että voin sairastua uudestaan, enkä pelkää sitä”
Perjantai: Miksi mielemme sairastuvat?
Itsemurhan tehneistä joka viides kävi vastaanotolla kuolinpäivänään – "Jotain kohtaamisessa menee pieleen", sanoo asiantuntija
Itsetuhoisia nuoria on sairaaloissa niin paljon, että osa nukkuu yönsä käytävällä – ylilääkäri: "Yhteiskunnan on kysyttävä, miksi nuoret eivät selviä"
Avi on antanut huomautuksen Pirkanmaan sairaanhoitopiirille lasten- ja nuorisopsykiatrisesta hoidosta – viivästystä hoidon aloittamisessa, vuodeosastoilla ruuhkaa
