Maailman tilanteesta huolimatta itärajan takaiseen Karjalaan houkuttelevat suvun perinteet, luonto ja rakkaus. Haastattelemamme henkilöt kertovat viettävänsä lähes kaiken vapaa-aikansa Karjalassa.
Suomalaiset käyvät edelleen omistamillaan tonteillaan tai mökeillään Venäjän Karjalassa. Vapaa-ajanpaikan hankkineiden määrästä on kuitenkin olemassa lähinnä vain arvioita. Esimerkiksi karjalaisperinteitä ylläpitävässä Karjalan liitossa tiedetään vain muutamia yksittäisiä henkilöitä, mutta koottua tietoa omistajista ei ole.
Tietoa ei ole myöskään Maanmittauslaitoksessa eikä oikeusministeriössä, vaikka ne julkaisivat 2000-luvun alussa venäläisviranomaisten kanssa oppaan, jossa neuvottiin, miten tehdä kiinteistökauppoja Venäjällä.
Venäjän rekisteriviranomaisilta Yle ei toistaiseksi ole saanut vastausta suomalaisten kiinteistöomistuksista Venäjällä.
Tapasimme kolme suomalaista, jotka omistavat kiinteistön Venäjällä. Heillä jokaisella on omat syynsä, miksi he ovat kiinteistön hankkineet ja sen yhä omistavat.
Saku Kahra, Imatra: ”Sanaton sopimus, että sodasta ei puhuta”
Imatralainen Saku Kahra hankki talon tontteineen Lahkolammen taajamasta läheltä Suojärveä vajaat kolme vuotta sitten. Lahkolammella on noin 800 asukasta. Kylässä on yksi kauppa ja pari tuntia päivässä auki oleva postitoimisto.
Talo on hänen naisystävänsä lapsuudenkoti, jossa Kahra vieraili ensimmäisen kerran vuonna 2017, rakkauden perässä, kuten Kahra sanoo.
Kaupat saivat alkunsa, kun koronapandemia toi mukanaan matkustusrajoitukset Suomen ja Venäjän välille.
– Rajan ylittämiseen ja naisystävän luona vierailuun ei ollut koronan aikana mitään estettä, koska minulla oli kiinteistöomistus Venäjällä, kertoo Kahra.
Omia sukujuuria hänellä ei alueella ole.
Suojärven kunnan kanssa tehdyt talokaupat menivät Kahran mukaan sujuvasti.
– Palkkasin Petroskoista lakimiehen, joka hoiti leimat papereihin ja kaupat kuntoon kuukaudessa. Lakimies jopa tinki hinnan puolestani noin 10 000 euroon, Kahra naurahtaa.
Saku Kahra pyrkii käymään Lahkolammella noin kerran kuukaudessa. Juuri taakse jäänyt reissu venähti kahden viikon mittaiseksi.
– Piti tehdä viimeiset polttopuut talveksi. Nämä Stalinin aikaiset talot ovat vähän tämmöisiä. Aamulla kun herää, pitää tulet laittaa uuniin. Juuri oli kymmenisen astetta pakkasta ja pari senttiä lunta maassa.
Seuraavan kerran Kahra lähtee Karjalaan jo itsenäisyyspäivänä. Myös joulun ja uuden vuoden loma Lahkolammella on suunnitteilla.
Suomalaisena mökin omistajana Kahralla ei ole ollut huonoja kokemuksia Venäjällä koronapandemian tai Ukrainan sodan aikana.
– Suomessa ollessani naapurit pitävät silmällä taloa ja käyvät sitä lämmittämässäkin.
Kahran mielestä parasta Lahkolammella on se, että saa olla omissa oloissaan.
– Tämä on rauhallinen ja hiljainen maalaiskylä. Katuvalot eivät loista ja tähtitaivaskin näkyy.
Kahra kertoo, että kyläläiset ovat paljon tekemisissä toistensa kanssa.
Yksi asia tapaamisista puuttuu – Ukrainan sodasta ei puhuta. Kahran kokemuksen mukaan ihmiset eivät halua tai jaksa katsoa uutisia.
– On sanaton sopimus, että minä en puhu sodasta eivätkä paikallisetkaan, päästään kaikki helpommalla.
Imatralainen Saku Kahra kertoo miten matkustaminen Venäjälle naisystävän kotiseudulle onnistui korona-aikana ja miten kylässä suhtaudutaan Ukrainan sotaan.
Tomi Rapo, Helsinki: ”Kynttilöitä vanhoille suomalaisille sankarihaudoille”
Helsinkiläisen Tomi Rapon edesmennyt isä rakennutti pienen mökin Lumivaaraan Laatokan rannalle 1990-luvun alussa. Tontin hän vuokrasi Lahdenpohjan kaupungilta 50 vuodeksi.
Rapo on kokenut mökkeilijä, kaakkoisrajan ylittäminen on tullut tutuksi.
– Ennätys on 18 kertaa vuodessa.
Viime aikojen suurimman muutoksen mökkeilyyn toi koronapandemia. Edellisestä käynnistä on vierähtänyt lähes kolme vuotta.
Ukrainan sota ei ainakaan toistaiseksi ole tuonut mitään muutosta mökin omistamiseen.
Rapolla on paikallinen yhteyshenkilö, joka tekee mökillä pieniä huoltotöitä ja huolehtii tontin vuokran maksamisesta Lahdenpohjan kaupungille.
– Kaikki viralliset paperit ovat joko Lahdenpohjassa tai tasavallan pääkaupungissa Petroskoissa maarekisterissä. Kun paperit ovat kunnossa, mitään ongelmia ei ole ollut.
Vapaa-ajan paikka sijaitsee suvun juurilla. Reilun kilometrin päässä oli aikoinaan Rapon isän äidin kotipaikka.
Seuraavan kerran hän lähtee mökilleen juuri ennen itsenäisyyspäivää. Lomaa on tarkoitus viettää muutama päivä, tutuksi käyneeseen tapaan, luonnosta nauttien ja kalastellen.
Tulevalla matkalla on myös toinen tarkoitus, joka liittyy nimenomaan Suomen itsenäisyyspäivään.
– Tarkoitus on käydä sytyttämässä kynttilät useilla vanhoilla suomalaisilla sankarihautausmailla, Viipurista aloitamme. Tiedossa on tunnelmallisia hetkiä.
Itsenäisyyspäivän jälkeisiäkin matkoja on suunnitelmissa.
– Jouluna tuskin menen, mutta ensi pääsiäisenä on tarkoitus käydä siellä.
Markku Paksu, Mikkeli: ”Siellä se tontti nyt pusikoituu”
Mikkeliläinen Markku Paksu omistaa palan rakentamatonta maata Venäjän Karjalasta.
Kaupat syntyivät monien kiemuroiden jälkeen vuonna 2018 nykyisen Sakkolan kunnan kanssa.
Kyseessä on noin 1 000 neliömetrin kokoinen tontti mökkialueella, eli venäläisittäin sanottuna, datsa-alueella. Rakentamaton se on, koska tontille ei alun perinkään pitänyt nousta mökkiä.
– Tarkoitus oli jättää tontti tyhjäksi ja turvata vapaa kulku viereiselle tontille. Siellä sijaitsee 1930-luvulla pystytetty Sakkolan historiaan liittyvä muistomerkki, taustoittaa Markku Paksu.
Tarkalleen ottaen tontti on Paksun nimissä, mutta hankinnan rahoittajana oli noin 40 suomalaista, joiden sukujuuret ovat Sakkolassa tai Raudussa. Venäjän lain mukaan tontin pystyi ostamaan vain yhden henkilön nimiin.
Tontti irtosi paikallisen kiinteistövälittäjän avustuksella noin 15 000 eurolla. Hintapyyntö oli 30 000 euroa.
Myyjänä oli Paksun tietojen mukaan Italiassa asuva venäläinen, joka halusi tontistaan eroon.
– Ymmärtääkseni hän ei myynyt tonttia rahapulassa. Kaupoista syntyi sellainen vaikutelma, että myyjä aavisti jo neljä vuotta sitten mitä lähivuosina tuleman pitää, ja halusi realisoida omaisuuttaan Venäjällä.
Markku Paksun isoäidin kotipaikka sijaitsee tontilta runsaan puolen kilometrin päässä, Raudun puolella.
Karjalan kotiseutumatkojen järjestäjänä ja oppaana yli 30 vuotta toiminut Paksu kävi tontillaan viimeksi juuri ennen koronapandemian mukanaan tuomia rajoituksia.
– Siellähän se on pusikoitunut, kertoo Paksu.
Seuraavaa käyntiä hän ei ole suunnitellut. Ukrainan sodan alkamisesta huolimatta yhteys Venäjän Karjalaan toimii.
– Viimeksi tänä syksynä yhteyshenkilöni muistutteli tulkin välityksellä, että tienhoitomaksu pitäisi käydä hoitamassa, kertoo Markku Paksu.
Taidehuoneisto viipurilaisessa jugend-talossa
Yksityishenkilöiden lisäksi myös esimerkiksi karjalaistaustaisten Teollisuuden ja liikkeenharjoittajain seura Pamaus omistaa huoneiston Viipurissa sijaitsevasta jugend-talosta. Aikoinaan huoneisto kuului yli 100 vuotta sitten eläneelle ja taiteita tukeneelle liikemies Juho Lallukalle.
Viipurissa vuonna 1891 perustettu ja nykyisin Helsingissä toimiva Pamaus osti huoneiston viitisen vuotta sitten Mäntyharjussa toimivalta Taidekeskus Salmelalta. Huoneistossa toimi vuodesta 2010 alkaen Salmelan taiteilijaresidenssi.
Pamaus-seurasta kerrotaan, että Lallukan huoneisto on koronan ja sodan alkamisen jälkeen elänyt hiljaiseloa, mutta seura ei nykyisessä maailmantilanteessa halua julkisuudessa ruotia Viipurissa sijaitsevaa omistustaan tarkemmin.
