Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Suomalaisten reissaaminen suosittuun kohteeseen helpottuu: Kroatia liittyy Schengen-alueeseen

EU on hyväksynyt Kroatian mukaan Schengen-alueeseen, kertoo uutistoimisto Reuters.

EU-maiden sisäministerit käsittelivät Schengen-alueen yleistilannetta Brysselissä tänään.

Kroatiasta tulee Schengen-alueen 27. jäsen. Sen sijaan Romanian ja Bulgarian Schengen-jäsenyys jäi toteutumatta tässä vaiheessa.

EU-komissio oli jo ehdottanut aiemmin, että Schengen-alue laajenisi Bulgariaan, Kroatiaan ja Romaniaan.

EU-komission mukaan kaikki kolme maata täyttävät jäsenyyden vaatimukset.

Romanian ja Bulgarian jäsenyyden esteenä oli kuitenkin Itävalta, joka oli huolissaan luvattoman maahanmuuton lisääntymisestä kyseisten valtioiden kautta.

Schengen-alue on maailman suurin vapaamatkustusvyöhyke, jonka alueella ei ole jäsenvaltioiden välisiä matkustusrajoituksia ja rajatarkastuksia.

Schengen-jäsenyyden saanut Kroatia liittyi Euroopan unionin jäseneksi vuonna 2013 ja Bulgaria sekä Romania vuonna 2007.

Myös Suomi kuuluu Schengenin sopimukseen, joten suomalaisten matkailu muun muassa suosikkikohde Dubrovnikiin helpottuu vuodenvaihteessa.