Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Suomea mairitteleva tutkimus kiertää Twitterissä – "Finns so chilled”

Kartan mukaan tutkimukseen osallistuneista suomalaisista viisi prosenttia tunsi vihan tunnetta.

Suomalaiset kokivat vähiten vihan tunnetta tutkimukseen osallistuneista Euroopan maista. Kuva:  Jussi Nukari / Lehtikuva

Euroopan kartta eniten vihan tunnetta tuntevista maista on saanut paljon huomiota Twitterissä.

Kartassa näkyy, kuinka monta prosenttia eri maiden ihmisistä tuntee vihan tunnetta. Kartta perustuu Globalin tekemään maailmanlaajuiseen tunne-aiheeseen tutkimukseen.

Kyselyn mukaan viisi prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaista koki vihan tunnetta edellisenä päivänä kyselyyn vastaamisesta. Tämä on vähiten kaikista kyselyyn vastanneista Euroopan maista.

Toiseksi vähiten vihaa koetaan kyselyn perusteella Virossa, jossa kuusi prosenttia kyselyyn vastanneista tunsi itsensä vihaiseksi edellisenä päivänä kyselyyn vastaamisesta. Alankomaissa ja Portugalissa vastaava luku on kahdeksan prosenttia.

Tutkimuksen mukaan kartassa olevista maista eniten vihan tunnetta koettiin Turkissa. Kyselyyn vastanneista turkkilaisista 48 prosenttia koki olleensa vihaisia edellisenä päivän aikana kyselyyn vastaamisesta.

Euronewsin toimittaja David Mac Dougallin twiittasi kuvan kartasta: ”Suomalaiset ovat niin viileitä”. Twiitti keräsi runsaasti kommentteja.

– Minä sanon, että se on sauna. Oletteko koskaan nähneet kenenkään istumassa saunassa ja olevan vihainen, kommentoi eräs twiittiin vastannut käyttäjä.

– Me suomalaiset emme vain välitä, kommentoi toinen.

– Meillä ei ole vihaista tunnetilaa. Meillä on ”vitutus”. Ja se on paljon vaarallisempi tunnetila kuin viha, eräs käyttäjä kommentoi.

Globalin kysely tehtiin aikuisille koronapandemian aikaan vuosina 2020 ja 2021. Kyselyä varten tehtiin yli 160 000 haastattelua ympäri maailmaa.

Tutkimuksessa kysyttiin esimerkiksi tunsiko vastaaja vihaa, fyysistä kipua tai stressiä edellisenä päivänä kyselyyn vastaamisesta. Kyselyssä kysyttiin myös esimerkiksi sitä, tunsiko vastaaja itsensä levänneeksi tai hymyilikö ja nauroiko vastaaja paljon edellisenä päivänä vastaamisesta.