Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Suomen hurja yleisurheilutykitys jatkuu – nyt räväytti Alisa Vainio

Vainio ylsi roimaan ennätysparannukseen Espanjassa.

Alisa Vainio. Kuva:  Vesa Koivunen

Alisa Vainio väläytti kuntoaan juoksemalla Sevillan puolimaratonilla neljänneksi ennätysajallaan 1.10.22. Vainion sunnuntainen tulos on naisten puolimaratonin kaikkien aikojen toiseksi parhain suomalaisaika.

Suomen ennätys on Annemari Kiekaran (o.s. Sandell) 25 vuotta sitten juoksema 1.10.04. Vainio paransi Sevillassa omaa ennätystään kahdella minuutilla.

Kilpailu alkoi kylmässä, vain parin asteen lämpötilassa, mutta kilpailun edetessä sää hieman lämpeni.

– Pääsin 15 kilometriin asti juoksemaan hyvässä porukassa. Sitten vauhti kiristyi enkä pysynyt mukana. En ole vielä pystynyt tekemään tarpeeksi vetoja, että saisin pistettyä itseäni kunnolla ahtaalle. Lopussa oli vielä mukulakiveä, jota ei ollut helppo juosta. En kuitenkaan katkennut, 25-vuotias Vainio kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Vainiolle kilpailu oli valmistava harjoitus helmikuun puolivälin jälkeen juostavalle Sevillan maratonille.