Kansainvälisten suositusten mukaan lihavuutta pitäisi hoitaa pitkään ja monen asiantuntijan voimin. Suomessa tämä toteutuu vain harvoin.
Lihavuutta hoidetaan Suomessa usein liian suppeasti. Hoidon laatuun vaikuttaa paljon sattuma.
Käypä hoito -suosituksen mukaan lihavuutta pitäisi hoitaa moniammatillisesti ja pitkäjänteisesti. Monessa terveydenhuollon yksikössä laajaa hoitoa ei ole kuitenkaan saatavilla resurssipulan takia.
Pohjois-Karjalassa asuva Mikko on kuitenkin pääosin tyytyväinen saamiinsa lihavuushoitoihin. Hän on saanut kuntayhtymä Siun sotelta moniammatillista hoitoa noin viiden vuoden ajan.
Aiheen henkilökohtaisuuden vuoksi Mikko esiintyy tässä jutussa vain etunimellään.
– Ravitsemusterapeutin kanssa on työstetty muun muassa ateriarytmiä sekä ateriasisältöä monipuolisemmaksi. Mielenterveyshoitajan luona ollaan keskusteltu esimerkiksi siitä, mitä tilanteen taustalla on, Mikko kertoo.
Ylen haastattelemat asiantuntijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että vain harva saa lihavuuteen suositusten mukaista hoitoa.
– Moniammatillisen hoidon piiriin pääsee valitettavan huonosti, toteaa ravitsemusterapeutti Anna-Maria Teeriniemi Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.
Lihavuudella tarkoitetaan tässä jutussa tilannetta, jossa henkilön painoindeksi (BMI) on yli 30. BMI-rajojen ongelmista on tosin käyty laajaa julkista keskustelua.
Teeriniemikin tunnistaa rajojen ongelmallisuuden varsinkin kahvipöytäkeskusteluissa, mutta terveydenhuollossa BMI:tä voidaan väljästi tulkiten käyttää hoitotarpeen määrittelyssä.
Jatkuvia hoitotapaamisia
Teeriniemen mielestä lihavuuden hoidossa pitäisi käyttää nykyistä laajemmin eri hoitotapoja, joita sovelletaan potilaille yksilöllisesti.
Hoidossa pitäisi tarvittaessa pystyä hyödyntämään muun muassa psykologisia interventioita, vertaistukea, lääkehoitoa ja tietotekniikkaan perustuvia sovelluksia. Tietotekniikan hyödyntämisellä tarkoitetaan esimerkiksi painonhallintaa tukevia puhelinsovelluksia tai etävastaanottoa.
Resurssipulan takia vain harvassa terveydenhuollon yksikössä voidaan kokeilla eri hoitovaihtoehtoja laajasti. Usein ongelmana on myös hoitokertojen vähyys.
Moni potilas tarvitsisi vuosittain vähintään 14 moniammatillisen tiimin suunnittelemaa käyntikertaa. Hoitotarve jatkuu usein pitkään.
– Lihavuus pitäisi ymmärtää pitkäaikaissairautena, kuten vaikka diabetes. Ei diabeteksenkaan hoitoa lopeteta kahden vuoden päästä diagnoosista, Teeriniemi sanoo.
Sattuma ratkaisee
Suositusten mukaista hoitoa tarjotaan Suomessa hyvin harvoin. Tätä mieltä on tunnettu lihavuustutkija ja Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön professori Kirsi Pietiläinen.
– Jos ajatellaan, että hoidossa olisi lääkäri, hoitaja, ravitsemusterapeutti, fysioterapeutti ja psykologi, niin harvoin, jos koskaan, tämä toteutuu.
Hyvän hoidon saaminen on usein yksittäisten osaajien varassa.
– Paikat, joissa hoidetaan lihavuutta kattavasti, ovat usein lähtöisin yksittäisistä tulisieluisista ja innokkaista ammattilaisista, Pietiläinen sanoo.
Myös yksityisen Suomen painoklinikan ylilääkäri André Heikiuksen mielestä lihavuushoitojen laatu on usein kiinni sattumasta. Yliopistosairaaloissa ja yksityisillä erikoisklinikoilla voi olla kuitenkin paremmat mahdollisuudet saada laajaa hoitoa.
– Ongelma tässä on tietysti se, että niissä hoitoa saa vain murto-osa potilaista, Heikius toteaa.
Poliisisarjat auttavat toipumaan
Pohjoiskarjalainen Mikko on sairastanut syömishäiriötä yläkouluikäisestä saakka.
Syömishäiriön ja lihavuuden ohella Mikko on kärsinyt myös työuupumuksesta. Näiden syiden vuoksi hän joutui jäämään metsäkoneenkuljettajan työstä sairauslomalle noin viisi vuotta sitten.
Mikon toipuminen on vielä kesken, mutta hän uskoo pääsevänsä vielä takaisin työelämään pitkäjänteisen hoidon ansiosta. Mikkoa hoidetaan muun muassa keskustelemalla ateriarytmistä, liikunnasta ja mielenhuollosta.
– Varsinkin liikunta auttaa minua toipumaan.
Mielenterveyshoitajan kanssa Mikko on kuitenkin keskustellut myös siitä, ettei toipuminen ole suorittamista.
– Iltaisin tykkään rentoutua katselemalla televisiosta poliisi- ja rikossarjoja, Mikko kertoo.
Mikolle toipumisen kannalta keskeinen tekijä on ollut myös syömishäiriötä sairastavien vertaistukiryhmä. Mikolla on seinällään vertaistukiryhmässä askarreltu juliste, jonka keskellä lukee ”paluu työhön on yhä haave”.
Suomen tilanne herättää huolta
Lihavuuden asiantuntijalääkärit toivovat lisää rahoitusta alalle, jotta yhä useampi potilas saisi lihavuuteen kattavaa hoitoa.
André Heikius on huolissaan siitä, että Suomessa lihavuutta esiintyy selvästi enemmän kuin OECD-maissa keskimäärin. Muiden Pohjoismaiden tilanne näyttää selvästi valoisammalta.
Heikius ihmettelee sitä, ettei Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n vuosina 2012–2018 koordinoimaa kansallista lihavuusohjelmaa ole jatkettu.
THL:n kehittämispäällikkö Päivi Mäki vastaa sähköpostitse, ettei ohjelman loppumiseen ollut mitään yksittäistä syytä. Hän kertoo, että työ lihavuuden ehkäisemiseksi jatkuu THL:ssä asiantuntijaverkoston yhteistyönä.
Mäki muistuttaa kuitenkin siitä, etteivät tähänastiset toimet ole väestön terveystutkimusten perusteella riittäviä.
– Tarvitaan yhteiskunnallisia toimia, kuten lapsille suunnattujen epäterveellisten ruokien ja juomien markkinoinnin rajoittamista, terveysperusteista verotusta ja valintoja ohjaavia selkeitä pakkausmerkintöjä, Mäki kirjoittaa.
Myös professori Pietiläinen kannustaa päättäjiä rahoittamaan lihavuuden hoitoa ja ennaltaehkäisyä. Ennaltaehkäisy olisi laskelmilla selkeästi osoitettu säästökeino.
– Hoitokustannuksista ei pidä koskaan syyllistää potilaita, mutta kyllä kroonisen sairauden estäminen säästäisi rahaa tulevaisuudessa. On hyvin lyhytnäköistä ajatella, että säästetään juuri nyt, Pietiläinen muistuttaa.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta perjantaihin 2. joulukuuta kello 23:een saakka.
