Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Suomen naalipentue näyttää selviytyvän hyvin – kaikki kolme pentua ovat käyneet ruokinta-automaateilla

Metsähallituksen mukaan pennut vaikuttavat elinvoimaisilta, vaikka talvi on ollut pohjoisessakin suhteellisen lauha.

Naali ruokintapaikalla Enontekiöllä riistakamerakuvassa. Arkistokuva. Kuva: Metsähallitus

Suomessa pitkän tauon jälkeen havaittu naalipentue näyttää selviytyvän hyvin. Kaikki kolme pentua on nähty talven aikana tuntureilla syömässä koirannappuloita ruokinta-automaateilta, kertoo Metsähallitus.

Sen mukaan pennut ovat vaikuttaneet elinvoimaisilta.

Talvi on ollut pohjoisessakin suhteellisen lauha, mikä yleensä vaikeuttaa naalien elämää, koska niiden luontainen ravinto eli sopulit voivat kärsiä lämpimästä talvesta.

Kuluvana talvena tuntureilla ei ole kuitenkaan satanut vettä eli sopuleille ei ole tullut ongelmia. Sopulien menestyminen vaikuttaa suoraan myös naalin selviämiseen.

Äärimmäisen uhanalainen naali pesi Suomessa viime kesänä ensimmäistä kertaa yli 25 vuoteen.