Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Suomessa koulutetaan maailman parhaimpiin kuuluvia rauniokoiria, mutta niitä ei lähetä maanjäristysalueille etsimään kadonneita

Suomella oli aiemmin valmius lähettää maanjäristysalueille avuksi suomalaisia rauniokoiria ja pelastajia, mutta tästä päätettiin luopua vuosi sitten.

Rauniokoira Jedi harjoittelee ihmisten etsintää Roihupellon raunioradalla Helsingissä. Kuva: Kati Näveri

Helsinkiläinen rauniokoira Jedi on yksi parhaista alallaan maailmassa. Se oli mukana, kun suomalaiset rauniokoirat voittivat reilu kolme vuotta sitten joukkuemestaruuden MM-kisoissa Ranskassa (siirryt toiseen palveluun).

Koiran emäntä Kirsi Myöhänen kertoo, että joukkueen erinomainen henki ja harjoittelu erilaisilla raunioalueilla olivat avain huippumenestykseen.

Rauniokoirat on koulutettu etsimään henkiinjääneitä sortuneista rakennuksista.

Suomesta lähtee tiistaina seitsemän hengen ryhmä Turkin maanjäristysalueelle auttamaan pelastustöissä. Suomella oli aiemmin valmius lähettää avuksi myös suomalaisia rauniokoiria, mutta tästä päätettiin luopua vuosi sitten.

Koirat kuuluivat ohjaajiensa kanssa suomalaiseen rauniopelastusryhmä USARiin. Myös Myöhänen kuului aiemman Iines-koiransa kanssa lähtövalmiudessa olevaan joukkoon.

Kriisialueelle lähtevässä USAR-tiimissä olisi ollut pari koiraa ohjaajiensa kanssa ja isompi joukko rauniopelastajia, joiden tehtävänä olisi ollut muun muassa kaivaa hengissä löydetyt ihmiset esiin raunioista.

Labradorinnoutaja Vertti harjoittelee ihmisten etsimistä rauniokoirille tarkoitetulla Roihupellon harjoitusradalla Helsingissä. Kuva: Sara Sohlman

Pelastuskoiraharrastaja Myöhänen kertoo, että vuonna 2015 Suomesta oli lähdössä rauniokoiria avuksi Nepalin maanjäristysalueelle. Suomella ei ollut omaa lentokonetta ryhmän saamiseksi riittävän nopeasti paikalle, joten amerikkalaiset ja muut ehtivät sinne aiemmin. Sen takia suomalaista ryhmää ei lopulta enää tarvittu.

USAR-tiimin toimintaa johtaa sisäministeriö. Ryhmälle on ollut vähän käyttöä, sisäministeriön erityisasiantuntija Pekka Tiainen kertoo.

– Viimeksi ryhmää on käytetty tositoimissa vuonna 2003. Monilla mailla on tänä päivänä omia USAR-tiimejä, joten suomalaiselle ryhmälle ei ollut enää tarvetta, Tiainen kertoo.

Esimerkiksi Turkilla on omasta takaa taitavia rauniopelastusryhmiä, Tiainen kertoo.

Tästä syystä suomalaisen rauniopelastusryhmä USARin toiminta loppui vuoden 2022 alussa. Se oli osa Finn Rescue Teamia (siirryt toiseen palveluun), jonka toiminta jatkuu edelleen.

Helsinkiläinen Kirsi Myöhänen on kouluttanut itseään EU:n siviilikriisinhallinnassa, joten nykyisin hän voi lähteä auttamaan ilman koiraakin.

Jatkossa suomalaiset keskittyvät asiantuntija-avun ja teknisen tuen antamiseen kriisialueilla, sisäministeriön erityisasiantuntija Tiainen kertoo. Hän lähtee itse tiistaina Turkkiin koordinoimaan kansainvälistä pelastustoimintaa maanjäristysalueella.

Rauniokoiria koulutetaan harjoitusradalla

Helsingin Roihupellossa on rata, jolla koirat voivat opetella ihmisten etsimistä raunioista. Helsingin etsintä- ja pelastuskoirien (siirryt toiseen palveluun) toiminnassa on mukana noin sata aktiivista jäsentä. Koirat harjoittelevat viikoittain.

Rauniokoiran tulisi olla mieluiten keskikokoinen ja kevytrakenteinen, jotta se pystyy ketterästi liikkumaan sortuneen rakennuksen raunioilla.

– Koira pystyy tasapainoilemaan neljällä tassulla, niin sen pystyy turvallisemmin lähettämään sellaisille alueille raunioissa, joille ihminen ei voi mennä, Myöhänen kertoo.

Innostus rauniokoiratoimintaan sai alkunsa Kuopiossa vuonna 2005.

– Iku oli sekarotuinen. Ne ovat tervetulleita myös rauniokoiratoimintaan. Jos miettii koiran kanssa harrastusta, niin pelastuskoiratoiminta on hyvä vaihtoehto. Ei ole mitään roturasismia, Myöhänen muistelee.

Pelastuskoiraharrastuksessa on mukana monenlaisia rotuja. Kuvassa länsigöötanmaanpystykorva Yngve ilmaisee betonikaivon pohjalla olevan ihmisen. Kuva: Sara Sohlman

Nykyisin hän asuu Helsingissä ja toimii rauniokoirien kouluttajana.

– Jos koira on sosiaalinen ja tykkää ruuasta tai lelusta, niin sillä pääsee jo pitkälle, Myöhänen kertoo hymyillen.

Koulutuksessa koira opetetaan etsimään ensin avoimessa piilossa olevia ihmisiä. Sen jälkeen koulutusta vaikeutetaan ja koira palkitaan erityisesti siitä, että se löytää raunioissa tiilikasan tai betonin alla olevan ihmisen.

Levillä harjoiteltiin lumietsintää koirien avulla viime talvena. Harjoitus oli osa Lapin poliisilaitoksen koiranohjaajien koulutusviikkoa.

Rauniokoirat ovat pelastuskoiria. Niitä voi käyttää apuna myös Suomessa, vaikka täällä ei ole tuhoisia maanjäristyksiä. Pelastuskoiria koulutetaan etsimään eläviä ihmisiä raunioista, metsästä ja lumen sisästä. Yle Areenasta löytyy sarja, joka kertoo norjalaisista pelastuskoirista.

Jedin kanssa Myöhänen on harjoitellut kadonneiden etsimistä myös vesillä.

– Koira istuu veneen nokassa ja ilmoittaa, jos saaressa tai tietyssä rannassa on ihminen.