Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Suuryritykset ovat huolissaan velkaantumisesta, mutta hallituksen kyky toimia kriisitilanteissa saa kiitoksia

Suuryrityksillä on yhä kovempi huoli velkaantumisesta. Yritysten johto pitää sitä hallitsemattomana.

Aiempaa suurempi joukko näkee Suomen poliittisen johdon toiminnassa yritykselleen myös mahdollisuuksia. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Suomalaiset suuryritykset ovat huolissaan valtion velkaantumisesta, kertoo OP:n suuryritystutkimus.

Suuryritysten johdon jo ennestään kova Suomen velkaantumisesta on nousussa. Nyt yli 97 prosenttia yritysten johdosta pitää velkaantumista hallitsemattomana.

Suuryritykset toivoisivat hallituksen purkavan nykyistä aktiivisemmin rakenteellisia kitkatekijöitä ja kannustinloukkuja.

– Valtion velkaantumisen taittaminen nähdään tärkeänä, kun korot ovat kääntyneet nousuun, OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi sanoo tiedotteessa.

Yritykset arvostavat hallituksen kykyä toimia kriisitilanteessa

OP:n mukaan suuri osa yritysjohtajista on viime vuosina nähnyt Suomen poliittisessa johtamisessa epävarmuustekijöitä yritykselleen. Tämän vuoden tutkimuksessa noin kolme neljästä kertoi näkevänsä johtamiseen liittyvän epävarmuustekijöitä.

Trendi on kuitenkin laskeva, sillä aiempaa suurempi joukko näkee Suomen poliittisen johdon toiminnassa yritykselleen myös mahdollisuuksia. Syksyllä 2021 vain vajaa viidennes ajatteli näin, mutta tänä vuonna jo lähes kolmannes.

– Huolimatta talouspolitiikkaan liittyvistä huolista ja turhautumisista tutkimukseen vastanneet yritysjohtajat antavat arvoa hallituksen kyvylle toimia pragmaattisesti uudessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa, sanoo tutkimustiimiä vetänyt Aalto-yliopiston työelämäprofessori Pekka Mattila tiedotteessa.

Johtajat: Aktiivista teollisuuspolitiikkaa tarvitaan

Suuryritysten johtajista vajaat 40 prosenttia näkee aktiivisen teollisuuspolitiikan edistävän nykyisellään yritysten kilpailukykyä. Päinvastaista mieltä oli hieman yli puolet. Myönteisyys vastauksissa on OP:n mukaan kuitenkin lisääntynyt.

– Yritysjohtajien näkemykset heijastavat maailman muuttumista. Viime vuosien kriisien takia valtiot ovat alkaneet ohjata taloutta aikaisempaa vahvemmin. Tämä ei välttämättä ole yritysjohdon mielestä hyvä suuntaus, mutta uudessa maailmantilanteessa myös he näkevät aktiivisen teollisuuspolitiikan tärkeäksi kilpailukyvyn kannalta, Keitaanniemi sanoo.

OP:n vuosittainen tutkimus mittaa suuryritysten näkemyksiä liiketoiminnan ja talouden kehityksestä. OP-ryhmä toteutti tutkimuksen Aalto-yliopiston professorien perustaman Nibs-ajatushautomon kanssa. Tutkimukseen vastasi 199 henkilöä yhteensä 139 suomalaisesta tai Suomessa toimivasta suuryrityksestä. Aineisto kerättiin tänä syksynä.

Voit keskustella aiheesta 6.12. kello 23:een saakka.