Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Suvi Kerttulan kolumni: Mieti kenen kyytiin hyppäät

Ennen taksilla ajettiin, koska se helpotti elämää, kirjoittaa toimittaja Suvi Kerttula.

Joulukuussa kävin helsinkiläisessä teatterissa katsomassa näytelmän, jossa äidin uusi aviomies oli kauhea.

Olipa kerrankin draamaa.

Kun tulin ulos teatterista pakkasyöhön, en ollut uskoa silmiäni. Teatterin pihalla oli käynnissä varsinainen draama. Ihmiset yrittivät päästä taksilla kotiin.

Tunnelma oli villi. Juostiin taksilta toiselle. Huudettiin ja valitettiin. Kaiken keskellä liikenteenohjaaja yritti estää villejä takseja pysähtymästä ja ottamasta asiakkaita kyytiin.

”Te ette kuulu tälle tolpalle”, hän huudahti.

Yksi kuljettaja ei luovuttanut. Hän tuli ulos autostaan ja raivosi. Kunnes ajoi lopulta pettyneenä yksin pois.

Seurasin ihmeissäni öistä menoa. Tällaiseksiko taksilla ajaminen on mennyt?

Ehdin jo katua, etten mennyt kotiin julkisilla. Olisin päässyt helpommalla. Tähän ollaan tultu. Ennen taksilla ajettiin, koska se helpotti elämää. Nykyään alkaa olla jo päinvastoin. Ajan yhä useammin julkisilla koska haluan säästää itseäni.

Taksijonossa kieltämättä vähän myös nauratti. Teatterin ulkopuolella oli enemmän draamaa kuin teatterin näyttämöllä.

Vuoden 2018 taksiuudistus on parjattu, mutta se on tuonut toki myös paljon hyvää. Liberaalia markkinataloutta. Turhaa sääntöviidakkoa on lähtenyt pois. Ennen ei saanut esimerkiksi ajaa taksia pakettiautolla tai avoautolla. Nyt saa.

Paljon kritisoidun taksiuudistuksen tarkoituksena oli avata rajusti säännelty taksiliikenne kilpailulle, jotta hinnat putoaisivat ja taksin käyttö lisääntyisi. Taksinkuljettajaksi on nykyään helpompi päästä. Taksikurssin käymistä ei tarvita, mutta kuljettajakoe on säilynyt.

Taksiuudistuksessa isot kaupungit ovat voittaneet. Helsingissä taksit ovat edullisempia kuin ennen. Maakunnat ovat kärsineet eniten sekä ajokortittomat mökkiläiset, jotka tarvitsevat taksia. Maalla on vaikeampaa saada taksi, koska taksin ei tarvitse enää päivystää taksitolpalla. Maaseudulla taksit voivat pitää korkeita hintoja.

Tuoreesta Kunnallisalankehittämissäätiön (KAKS) tutkimuksesta selviää, että takseihin luotti viime vuonna enää 43 prosenttia suomalaisista. Suurin ongelma ovat harvoin taksia käyttävät. Heille taksiuudistus on hirveä sekametelisoppa. Taksitolpalla saattaa olla erilaatuisia, erinäköisiä ja erihintaisia takseja. Mistä voi tietää, mikä kannattaa ottaa?

Itse tilaisin taksin tunnetulta brändiltä tai kuljettajalta, jonka tunnen. Suurin taksifirma ei ole halvin, mutta ne eivät yleensä vedätä. Oman kokemukseni mukaan kaikkein pahimmat vedätykset ovat villeiltä takseilta. Hiljattain Tampereella villi taksi otti 20 euroa matkasta, joka maksoi toisella, isolla firmalla 12 euroa. Jotkut väittävät joutuneensa maksamaan lyhyestä taksimatkasta jopa 60 euroa. Matkan hinta kannattaa aina sopia etukäteen.

Epämääräinen hinnoittelu herättää epäluottamusta. Tavallinen kansalainen ei voi systeemiä muuttaa, mutta aina voi valita, kenen palveluja käyttää.

Jokainen voi omalla kulutuskäyttäytymisellään vaikuttaa siihen, että Suomessa on tulevaisuudessakin ammattimaisia taksinkuljettajia.

Mieti kenen kyytiin hyppäät.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien toimittaja.