Main ContentPlaceholder
Yli puolessa takseista löytyi huomautettavaa.
Tänä vuonna taksiliikenteessä on havaittu samankaltaisia puutteita myös muun muassa Helsingissä, Oulussa ja Lounais-Suomessa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
STT
Takseissa havaittiin runsaasti puutteita Hämeessä, poliisi kertoo.
Lauantaina Hämeen poliisilaitoksen alueella toteutetuissa valvontaiskuissa yli puolessa takseista löytyi huomautettavaa.
Eniten puutteita havaittiin siinä, että luvanhaltijan tai kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä.
Poliisi kirjoitti valvonnan aikana 32 sakkoa sekä yhdeksän liikennevirhemaksua.
Tänä vuonna taksiliikenteessä on havaittu samankaltaisia puutteita myös muun muassa Helsingissä, Oulussa ja Lounais-Suomessa.