Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Taloyhtiöiden konkurssit ovat puhuttaneet tänä talvena enemmän kuin vastikerästit, arvioi Isännöintiliiton toimitusjohtaja

Tulevana keväänä tullaan varmasti näkemään myös vastikenousuja ja perusarjen pyörittämiseen tulee menemään taloyhtiöissä enemmän rahaa, vaikka sähkönhinnan kehitys on tasaantunut, sanoo Mia Koro-Kanerva Isännöintiliitosta.

Mia Koro-Kanerva. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Energianhinnan nousu on ollut koettelemus tänä talvena monelle taloyhtiölle. Jo viime syksynä kallistunut energian hinta näkyi ylimääräisinä yhtiökokouksina ja vastikkeiden perimisinä. Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo Radio Suomen Päivässä, että vielä ei ole näkynyt signaaleja, että taloyhtiöille olisi kertynyt valtavia vastikerästejä.

– Luulen, että tämä vuosi tulee näyttämään kehityksen. Jos rästejä on yksi tai kaksi, niin se ei vielä kaada koko taloutta, sanoo Koro-Kanerva.

Koro-Kanerva muistuttaa, että vaikeita kuukausia on vasta muutama takana. Hän varoittaa myös isommasta ilmiöstä, joka tulee näkymään tulevaisuudessa.

– Myös sellaiset isommat ongelmat, esimerkiksi taloyhtiön konkurssi, on ollut tänä talvena asia, mistä mekin ollaan puhuttu tosi paljon enemmän ja haluttu vähän ehkä herätellä osakkaita, että sekin on mahdollista. Aina ei ole niin, että jos olet ostanut asunnon, niin sen arvo säilyy iän kaiken ja vaan nousee ja kehittyy paremmaksi, Koro-Kanerva sanoo.

Koro-Kanerva toteaa, että asunnon arvo voi myös laskea ja mennä nollaan tai jopa negatiiviseksi.

Taloyhtiökonkurssissa asunto voi pahimmillaan lähteä alta

Koro-Kanerva sanoo, että Isännöintiliitossa on viime syksystä lähtien perehdytty konkurssiasiaan enemmän. Konkurssilainsäädäntö ei tunnista taloyhtiötä erilaisena konkurssikohteena.

– Siellä mennään samalla lainsäädännön mallilla kuin osakeyhtiön puolella. Kun on kyse ihmisten kodeista, niin siihen liittyy tosi paljon ihan käytännön kysymyksiä, mitä konkurssilainsäädännössä ja niissä prosesseissa ei tällä hetkellä ole vielä ratkaistukaan, Koro-Kanerva huomauttaa.

Koro-Kanerva näkee konkurssilainsäädännössä uudistuksen paikan.

– Konkurssin myötä asunnon tai koko taloyhtiön arvo nollautuu ja se muuttuu käytännössä arvottomaksi. Jos hyvin käy, niin konkurssipesän hoitaja löytää jonkun, joka ostaa sen kiinteistön, valaisee Koro-Kanerva.

Osakkailla on silloin Koro-Kanervan mukaan mahdollisuus saada jotain takaisin ja samoin tietysti konkurssinpesän velkojalla.

– Voi käydä myös niin, että kukaan ei pysty ostamaan kiinteistöä. Silloin konkurssi raukeaa ja pahimmillaan osakkailla on käsissään arvoton omaisuus tai kunnalla on käsissään arvoton kiinteistö, joka jää tyhjillään tönöttämään, Koro-Kanerva selventää.

Taantuvilla alueilla riskit tähän ovat suuremmat.

Taantuvien asuinalueiden taloyhtiöissä myös energiaremontit voivat jäädä tekemättä

Isännöintiliiton Energiabarometrista (siirryt toiseen palveluun) selviää, että yhä useammassa taloyhtiössä suunnitellaan energiatehokkuuden parantamista lähivuosina. Tuloksista näkyy lisääntynyt kiinnostus muun muassa maalämpöhankkeita ja aurinkoenergian hyödyntämistä kohtaan. Koro-Kanervan mukaan tilanne taloyhtiöissä on kaksijakoinen.

– Taloyhtiöt ovat tietyllä tavalla tienhaarassa tällä hetkellä. Meillä on taloyhtiöitä, joissa on kasvava kiinnostus tehdä energiatehokkuusremontteja ja se on näkynyt sekä tämän vuoden tuloksissa että aikaisempina vuosina, Koro-Kanerva kuvailee.

Koro-Kanerva jatkaa, että meillä on myös kasvava määrä taloyhtiöitä, joissa se ei ole taloudellisesti mahdollista, eikä välttämättä edes järkevää.

– Jos puhutaan niiden taantuvien alueiden sellaisista taloyhtiöistä, joita ei ole korjattu ja joissa on hirveästi korjausvelkaa, eikä sinne kohdistu asumisen kiinnostusta, vaan ihmiset enemmän lähtevät pois, niin silloin ei välttämättä ole järkevää tehdä korjauksia, sanoo Koro-Kanerva.

Koro-Kanerva sanoo, että EU:sta tulee varmasti lisävaateitakin energiaremontteihin eli on hyväkin asia, että kiinnostusta remontteihin löytyy, vaikka huonokuntoisten taloyhtiöiden määrä kasvaa.

Lue myös:

Tamperelainen Arto Puikkonen sai taloyhtiönsä sähkönkulutuksen puolittumaan – nyt ”Energianinja” jakaa muille säästövinkkejään

Taloyhtiöt merkittävässä roolissa energian säästämisessä – ”Yhtiökokousten koolle kutsumista kannattaa harkita”