Tampereelle puuhattiin 75 vuotta sitten patsasta, joka kirvoittaa kitkeriä mieli­piteitä vielä tänäkin päivänä – ”Hirveältä tuntuisi ja kauhealta näyttäisi”

YYA-henkinen hanke Leninin ja Stalinin patsaasta 1940-luvun lopulla jäi äärivasemmiston puuhasteluksi, sillä demarit eivät olleetkaan tarpeeksi ”edistyksellisiä”.

Tampere, 2. joulukuuta 1947. Tasan 75 vuotta sitten.

Suomessa eletään ”vaaran vuosia”. Kommunismin pelko on suuri ja mahtava.

Sota Neuvostoliittoa vastaan on päättynyt runsaat kolme vuotta aikaisemmin. Valtiollinen poliisi on aatteellisten kommunistien hallussa. Tuoreessa muistissa on myös sosialistisen itänaapurin hallitsema liittoutuneiden valvontakomissio.

Onko edessä vallankumous? Marssiiko puna-armeija pian rajan yli?

Marxilaisen aatteen leviämistä pelätään koko läntisessä maailmassa. Olisiko Suomen valtiojärjestyksen muuttaminen seuraava askel?

On tiistai-ilta Tampereen kirjastotalolla Tammerkosken rannalla. Kaupunginvaltuusto on aloittanut istuntonsa kello kuudelta illalla.

Kokouksen esityslistalla on 37 asiaa. Yksi niistä – numero 29 – liittyy vaaran vuosiin.

Todellista vaaraa itse kokouksessa ei toki ole, mutta tuo yksi asia herättää vahvoja poliittisia tunteita ja intohimoja.

Mutta hoidetaan ensin näitä rutiinihommia: huoneenvuokralautakunnan ylitysoikeusanomus, Ylä-Pispalan kaupunginosakorttelin N:o 1027 tonttijakoehdotus, Suomen Rakennustyöläisten liiton osaston N:o 10 r.y. avustusanomus, kaivon rakentaminen Vehmaisten omakotialueelle...

Kohdassa 24 keskustellaan jo isommasta asiasta, työtä vieroksuvista naisista. Kas, kun lain mukaan työnvieroksujat voi määrätä töihin.

Valtuusto päättää ottaa enintään 25 työtä vieroksuvaa naista työtupaan. Ehtona on, että kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö sitoutuu korvaamaan tappiot, joita toiminta oletettavasti vajavaisen työtehon toiminta tuottaa.

Tunnelma kansainvälistyy kohdassa 25. Valtuusto merkitsee tiedoksi sen, että herra W. Cooke tunnustetaan Yhdistyneen Kuningaskunnan kunniavarakonsuliksi Tampereelle.

Sen jälkeen, kun Messukylän entinen kunnankirjuri Erkki Niemi on nimitetty Tampereen apulaiskaupungin­kamreeriksi (kohta 28), päästään asiaan.

Valtuustolle esitetty anomus on perusteellinen ja mahtipontinen. Taustoitus ulottuu 42 vuoden taakse:

”Kuten tunnettua, kohtasivat Neuvostoliiton luojat ja maamme ystävät Lenin ja Stalin toisensa ensimmäisen kerran joulukuussa v. 1905 Tampereella. Tällä suurhistoriallisella tapahtumalla on ollut arvaamattoman suuri merkitys myös meidän maamme kohtaloille.”

Ja sitten se asian (29) pihvi. Teksti on asianmukaisen koukeroista.

”Kun nyt on herännyt ajatus tämän tapauksen ilmentämisestä näkyvällä tavalla pystyttämällä muistomerkki sen kunniaksi, käännymme arvon kvn puoleen pyytäen lupaa sen pystyttämiseksi luonnoksessa merkittyyn paikkaan.”

Paikka ei yllättänyt. Gruusialainen Josif Stalin, 27, kohtasi bolshevikkien johtajan, maanpakoon Venäjältä lähteneen 35-vuotiaan V. I. Leninin viisi vuotta aiemmin valmistuneessa Tampereen työväentalossa.

Muistomerkki haluttiinkin työväentalon edustalle Hämeenpuistoon, keskelle kulkuväylää. Patsashankkeen takana oli edellisenä vuonna perustettu, työväentalossa toimiva Lenin-museo.

”Patsaan muotoa ei vielä ei ole lopullisesti ratkaistu, mutta siksi on suunniteltu Leninin ja Stalinin ensikättelemistä Tampereella esittävä aihe”, anomuksessa todettiin.

Museo sai hankkeeseen mukaan Suomi-Neuvostoliitto-seuran Tampereen piirijärjestön. Tukea tarvittiinkin päättäjien vakuuttamiseksi.

Oli selvää, että lähes 100 000 asukkaan kaupungin porvarit eivät missään tapauksessa halua Leniniä, saati Stalinia, keskeiselle paikalle patsastelemaan. 47-jäsenisen valtuuston ylivoimainen enemmistö katsoo kuitenkin maailmaa edistyksellisesti, marxilaiselta pohjalta.

Ei-sosialisteja valtuustossa on vain 17, sosialisteja peräti 30. Jälkimmäisistä puolet on sosiaali-, puolet kansandemokraatteja.

Hankkeen takana ovat ne punaisemmat sosialistit. Lenin-museo ja SN-seura ovat Skdl:n siipien alla toimivien kommunistien komennuksessa. Siksi anomuksessa vedotaan juuri ”edistykselliseen kansalaisiin”, jotka tuntevat kiitollisuutta Neuvostoliittoa kohtaan.

Ovathan demaritkin sellaisia, ovathan?

”Mikäli esityksemme tuntuisi joidenkin mielestä oudolta ja epäsopivalta, niin tulkoon mainituksi, että vielä tänäkin päivänä seisoo Helsingin torilla erään tsaarin patsas. Kuten tunnettua, eivät mitkään tsaarit, humaanisimmatkaan niistä, olleet maamme täydellisen itsenäisyyden kannalla”, anomuksessa muistutetaan.

Anomuksessa pidetään varmana, että Neuvostoliitossa annettaisiin muistamiselle suuri arvo.

”Koska kysymyksessä ei ole varojen myöntäminen ja koska kaikkien valtuustoryhmien taholta on vakuutettu kannatettavan Suomen ja Neuvostoliiton hyvien suhteitten kehittämistä, niin ei esityksemme tullakseen ratkaistua myönteisesti pitäisi tuottaa vaikeuksia”.

Eikä siinä vielä kaikki. Anomuksen käsittely on ajoitettu taktisesti ovelasti lokakuun vallankumouksen ja Suomen itsenäisyyspäivän välille.

”Kun esityksemme tehdään Neuvostoliiton 30-vuotispäivänä, osoittaa se sen laajakantoisuutta ja vakavuutta.”

Samaan aikaan ovat käynnissä Neuvostoliiton ja Suomen neuvottelut ystävyys- ja yhteistyösopimuksesta. Tätä korostaakseen SN-seura on järjestänyt maiden kohtalonyhteyttä symboloivan ”ystävyyskuukauden” 7. marraskuuta ja 6. joulukuuta väliselle ajalle.

Byrokratia kuuluu asiaan. Ennen valtuustoa anomus on käynyt julkisivulautakunnan, asemakaavaosaston, yleisten töiden lautakunnan ja kaupunginhallituksen pöydällä.

Julkisivulautakunta on osaltaan hyväksynyt anomuksen, kunhan ”patsaasta tulee edustava ja taiteellisesti korkeatasoinen”. Lautakunta toivoo tosin, ettei patsasta pystytettäisi keskelle kulkuväylää vaan ”puistokäytävän länsisivuun, jolloin pääkulkutie jäisi vapaaksi ja samalla muodostuisi väljempi tila juhlamenoja varten”.

Asemakaavaosasto on kulkuväylän osalta samaa mieltä. Ehdotettua paikkaa asemakaavaosasto ei pidä soveliaana, koska ”Hämeenpuisto viettää k.o. paikalla jyrkähkösti etelään, joten patsasta esim. Hämeenkadun risteyksestä katsottuna ei tulisi näkymään kuin vähän yläosaa”.

Yleisten töiden lautakunnalla on vain yksi toive: jos patsas tulisi keskelle kulkutietä, se ei saisi ”liikenteellisistä syistä muodostua kovinkaan kookkaaksi”.

Kritiikkiä siis teknisille yksityiskohdille. Mutta hanke on silti yhä elossa – seisoohan Esplanadin puistossa Helsingissäkin valtava Runeberg keskellä kulkuväylää!

Jäljellä ovat enää poliitikot.

Kaupunginhallituksessa asiaa ei ymmärretty, vaikka sosialisteilla on sielläkin selvä enemmistö.

”Ensiksikin sitä (patsasta) ehdotetaan Leninin ja Stalinin ensimmäisen tapaamisen muistomerkiksi. Mutta sitä varten on jo olemassa muistomerkki, Lenin-museo, jonka perustamista kaupunki on tukenut myöntämällä varat museohuoneiston kunnostamiseen. Niinikään on Leninin korkokuva museohuoneiston ulkoseinässä”, hallitus kirjasi ratkaisuunsa.

Sen hallitus kyllä myöntää, että Lenin suhtautui Suomen itsenäisyyskysymykseen ”erittäin myötämielisesti”.

”Samalla (- - -) kh katsoo, että muistomerkin pystyttäminen valtakunnan itsenäisyyden muistoksi ja vielä toisen valtakunnan päämiehille ei ole paikallisten järjestöjen tehtävä, vaan on se valtakunnallinen kysymys, jonka hoitaminen kuuluu valtiovallalle.”

Kaupunginhallitus päätti äänin 8–3 ehdottaa anomuksen hylkäämistä. Takaportti patsaalle sentään jäi.

Ratkaisun mukaan ”kaupungilla ei liene mitään paikan osoittamista vastaan”, jos valtiovalta haluaa patsaan pystyttää patsaan Stalinille ja Leninille – ja nimenomaan Tampereelle.

Onneksi on valtuusto, jossa asian voi korjata. Puheenjohtajanakin sosialisti, piiritarkastaja K. V. Syrjänen (sd).

Patsaan kannattajat pyytävät Kaarle Viktorilta puheenvuoroja. Kaupunginhallitukseenkin kuuluva Yrjö Salonen ei ymmärrä, miten päätös kuuluisi valtiovallalle. Salosen mukaan valtuusto ei voi määrätä, mitä kansalaisjärjestöt saavat tehdä.

Salonen toteaa myös, ettei patsasta pystytetä valtakunnalliselle päämiehelle vaan historiallisen tapahtuman muistomerkiksi.

– Patsas tulee lisäämään kaupungin nähtävyyksiä ja matkailijoita, ja näin tuottamaan etua eikä vahinkoa, Salonen uskoo.

Valtuutettu Arvi Laakso, Skdl:n paikallisen äänenkannattajan eli Hämeen Yhteistyön päätoimittaja, kiinnittää puolestaan huomiota väitettyyn liikennehaittaan.

– Paljon vilkkaammalla liikennepaikalla on myös verrattain kookas muistomerkki, joka tosin on pystytetty ilman asianomaista lupaa.

Piikki on selvä. Hieman ylempänä Hämeenpuistossa seisoo Tampereen oma Vapaudenpatsas, jonka valkoiset pystyttivät sisällissodan jälkeen vuonna 1921 muistoksi Tampereen valtauksesta.

Jalustalla seisova Vapaudenpatsaan mieshahmo osoittaa yli kymmeneen metriin kohoavalla miekallaan kohti työväentaloa. Tai niin monet ainakin asian näkevät.

Kommunistit ovat sanoneet sanottavansa. Muut ovat vaiti.

On aika äänestää.

Mikään ei auta, ei edes se sosialistienemmistö. Kuulu tamperelainen aseveliakseli – kokoomuksen ja Sdp:n epävirallinen liitto – näyttää jälleen valtansa.

Kaupunginhallituksen esitys voittaa äänin 31–13.

K. V. Syrjäsen nuija kopsahtaa pöytään. Unelma Stalinista Hämeenpuistossa on kaatunut.

75 vuotta myöhemmin tamperelaiset päättäjät kiittävät patsashankkeen murskannutta valtuustoa.

– Jos se olisi pystytetty, veikkaisin, että ainakin Stalin olisi poistettu jo 1950-luvulla, ja Leninkin viimeistään tänä vuonna Putinin lähetettyä Venäjän armeijan suurhyökkäykseen Ukrainaa vastaan, Satu Hassi (vihr) sanoo.

IS lähetti nykypoliitikoille luonnoksensa siitä, miltä kättelypatsas voisi Hämeenpuistossa näyttää – jos sellainen olisi pystytetty. Samalla IS kysyi, mitä tunteita moinen näky aiheuttaisi.

– Tuntuisi, että Suomi ei olisi vapaa maa, Ilkka Sasi (kok) tiivistää.

– Leninin ja Stalinin sijaan Tampereen keskustaan on aika saada maamme kansan yhdistäneen Suomen marsalkka Mannerheimin patsas. Leinolan Mannerheim sopii omalle paikalleen.

Mikko Aaltonen (vas) ei sen sijaan kaipaa lainkaan henkilöpalvontaa.

– Hirveältä tuntuisi ja kauhealta näyttäisi. Sellaisen ajatuksen herättää, että Tampereella ei olla oltu kovin innostuneita tällaisesta henkilöpalvonnasta suuntaa tai toiseen. Se on viisautta ja samalla linjalla on hyvä jatkaa.

Matti Helimo (vihr) kuulee 75 vuoden takaisesta hankkeesta ensimmäistä kertaa.

– Tuntuu nyky-yhteiskunnassa ihan kummalliselta, että moinen aloite olisi voinut edes kaupunginvaltuustoon saakka edetä, mutta silloin toki ajat olivat toiset, Helimo ihmettelee.

Moinen patsas Hämeenpuistossa ei Helimoa naurattaisi.

– Tuntuisi todella surulliselta, koska silloin itsenäisen Suomen puolesta taistelleiden naisten ja miesten suuret uhraukset olisivat menneet hukkaan. Olisimmekin tuossa ajatusleikissä tulleet miehitetyiksi sodan jälkeen sekä joutuneet Neuvostoliiton vallan alle.

– Tilanne olisi täysin absurdi, että omassa kotikaupungissa olisi keskeisellä paikalla kahden diktaattorihallitsijan yhteispatsas.

Kalervo Kummola (kok) muistuttaa Helimon tapaan tuskasta, jonka kommunismi on tuonut maailmaan.

– Väite siitä, että Lenin järjesti Suomen itsenäisyyden, ei myöskään pidä paikkansa. Hän kyllä tunnusti sen aika nopeasti. Lenin-museolla on kyllä paikkansa Tampereella, mutta Stalin oli hirmuhallitsija, Kummola linjaa.

Jaakko Stenhäll (vihr) arvioi, että vaaran vuosina tehtiin naapurin miellyttämiseksi se, mikä oli pakko. Muiden vastaajien tapaan myös Stenhäll kiittää 75 vuoden takaisia päättäjiä.

– Kaikenlaisiin patsaisiin olisi varmaan silmä tottunut, mutta silti on kiitollinen olo takavuosien valtuustolle, että selkä ei taipunut.

Jutussa käytetty lähteinä muun muassa Tampereen kaupunginarkistoa ja Antti Siika-ahon pro gradu -työtä Toisenlainen museo – Lenin perustaminen ja toiminta 1945–1964 (yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto, 2013).