Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tänään tv:ssä puistattava elokuva pieleen menevästä bilereissusta – naiset päätyvät meren pohjaan taistelemaan hengestään

Laulaja ja näyttelijä Mandy Moore tuli suomalaisillekin tv-katsojille tutuksi This Is Us -sarjassa. Nyt Moore nähdään aivan toisenlaisessa roolissa tv-ensi-iltaan tulevassa haikauhistelussa 47 Meters Down.

Sisarukset (rooleissa Claire Holt ja Mandy Moore) lähtevät paikallisten miesten yllyttäminä hairetkelle. Kuva:  Album /Entertainment Pictures / Zuma / MvPhotos

Tv-lehti arvioi: Ihminen ja hai kohtaavat ani harvoin. Tästäkin huolimatta moni pelkää niitä, eikä ainakaan vähiten siksi, että on nähnyt Steven Spielbergin ohjaaman 1970-luvun maailmanlaajuisen menestyksen Tappajahai.

Tuoreessa haastattelussa ohjaaja toteaa katuvansa elokuvan tekemistä, sillä se sai aikaan vuosikymmeniä kestäneen haivihamielisyyden ympäri maailmaa.

Johannes Robertsin haikauhulla revittelevästä brittielokuvasta 47 Meters Down (2017) ei tullut Tappajahain kaltaista menestystä, joten ehkä jokunen hai ui tällä hetkellä hieman vapaammin.

Naiset jäävät jumiin pieneen häkkiin 47 metrin syvyyteen, ja eloonjäämiskamppailu alkaa. Kuva:  Clinton Wallace, Clinton Wallace / Zuma / MvPhotos

Halvalla pykätyssä, mutta aivan kohtuullisesti toimivassa tarinassa sisarukset Kate (Claire Holt) ja Lisa (Mandy Moore) bilettävät Meksikossa ja päättävät lähteä paikallisten miesten yllyttäminä hairetkelle.

Keskellä valtamerta veteen heitellään syöttejä, ja naiset kömpivät pieneen häkkiin happilaitteiden kanssa. Sitten heidät lasketaan merten syvyyksiin ihastelemaan ympärillään uivia vaarallisia petoja.

Jännitystä ja vaarallisia tilanteita riittää, kun häkin vaijeri yllättäen katkeaa.

Kate ja Lisa vajoavat 47 metrin syvyyteen. Eloonjäämiskamppailu meren pohjassa on paikoin sekä epälooginen että epäuskottava.

Sukeltamiseen perehtyneet tuskin nielevät kaikkia käänteitä. Loppuhuipentumaan on kuitenkin sijoitettu mukava yllätys.

This Is Us -sarjan avioparia Rebecca ja Jack Pearsonia esittävät Mandy Moore ja Milo Ventimiglia. Kuva:  Kevin Sullivan, Kevin Sullivan / Zuma / MvPhotos

Toinen elokuvan sisaruksista on suomalaisillekin tv-katsojille tuttu Mandy Moore, joka nousi alun perin Yhdysvalloissa suosioon jo 1990-luvulla laulajana ja lauluntekijänä.

Näyttelijänä varsinainen läpimurto oli USA:ssa huippusuosittu draamasarja This Is Us (2016–2022), joka nähtiin myös Suomessa Liv-kanavalla.

Kahden lapsen äiti Mandy Moore sai vuonna 2019 oman tähtensä Hollywoodin kuuluisalle Walk of Famelle.

Roberts on ohjannut haielokuvalleen jo jatko-osan, vuonna 2019 valmistuneen 47 Meters Down: Uncaged.

47 Meters Down -elokuva lauantaina 4.2. Sub klo 21.00.