Televisioarvostelu | Nyrki Tapiovaaran taitava trilleri kertoo vapaustaistelijoista vuoden 1904 Helsingissä

Romanttinen jännitysdraama hyödyntää hienosti kaupunkimiljöötä.

Draama

Varastettu kuolema ★★★★

Suomi 1938

TV1 klo 13.20 sekä Yle Areena vain suorana (K7)

Sanat eivät enää riitä, nyt täytyy hankkia aseita, päättävät nuoret aktivistit, jotka 1900-luvun alun Helsingissä vastustavat tsaarinvaltaa.

Nyrki Tapiovaaran (1911–1940) Varastettu kuolema pohjautuu Runar Schildtin (1988–1925) sisällissotanovelliin Lihamylly (1919), josta elokuvaan jätettiin lähinnä kolme päähenkilöä ja perusasetelma.

Porvarissuvun yhteiskunnallisesti herännyt vesa Robert Hedman (Ilmari Mänty) johtaa aktivistisolua, jonka jäljille osuu Manja (Tuulikki Paananen), rikollisen liikemieskeikarin Robert Claessonin (Santeri Karilo) hyväsydäminen ystävätär. Claesson mieluusti myisi kätkemiään aseita, vaan jos hinta ei miellytä, hän uhkaa paljastaa kapinoitsijat.

Vasemmistoradikaali Tapiovaara päätyi elokuvataiteilijaksi huomiota herättäneen kriitikon työn ja onnellisten sattumien kautta: häntä pyydettiin ohjaamaan sovitus Juhani Ahon Juhasta.

Onnistunut debyytti (1937) valjasti luonnon ja maaseudun elokuvakerronnan keskeiseksi elementiksi, ja Varastetussa kuolemassa ohjaaja hyödynsi yhtä taitavasti kaupunkimiljöiden taloja ja katuja, porraskäytäviä ja takapihoja.

Pariisissa aikansa uutta eurooppalaiselokuvaa nähnyt Tapiovaara loittoni teatteripohjaisen näytelmäelokuvan traditiosta. Vaikka hän harjoitutti huolellisesti näyttelijöitä, huomiota herättävät elokuvan useat puhtaan elokuvan keinoin, ilman dialogia etenevät pitkät kohtaukset kaikkine pakoineen ja takaa-ajoineen.

Kellari- ja porttikonkikuvat henkivät ekspressionismin kontrasteja, ja kamera tallensi näkymiä milloin alaviistosta tai suoraan ylhäältä.

Tuottaja-kirjoittaja-kuvaajan ominaisuudessa Erik Blomberg lyhensi elokuvaa 15 minuutilla vuoden 1954 uusintaensi-iltaan. Jos vastaanotto oli osin vierastanut ohjaajan modernia ilmaisua, niin myöhempi aika vakuuttui näkemyksen ainutlaatuisuudesta

Elokuvahistorioitsija Sakari Toiviaisen 1990-luvun arvion mukaan kukaan toinen yksittäinen suomalaisohjaaja ei ole pystynyt tarjoamaan ”yhtä hedelmällistä sekoitusta radikalismia, avantgardismia ja klassisismia” kuin Nyrki Tapiovaara, ja että ”seuraavat intellektuellit, yhteiskunnallisesti tietoiset, elokuvan teoriaa pohtineet” suomalaisohjaajat ilmaantuivat vasta 1960-luvulla.

Tämän päivän maailmanpoliittisessa tilanteessa Varastetun kuoleman kaltaisille kovasta konkretiasta teoreettisempaan idealismiin etäännytetyille vapaustaistelukuvauksille saattaa syntyä uuttakin kiinnostusta.