Televisioarvostelu | Paluu-elokuva näyttää, kuinka laajalle yhden narkomaanin ongelmat leviävät

Äidin ja narkomaanipojan suhteen kuvaus ei tarjoa sokerista ihmepelastusta.

Elokuva

Paluu ★★★★

Ben Is Back, USA 2018

Liv klo 21.00

Äiti ilahtuu, kun kääntää autonsa kotipihaan ja näkee poikansa. Tytär sen sijaan ryhtyy lähettämään tekstiviestiä hätääntyneen näköisenä. Poika on palannut huumevieroituksesta ennen aikojaan.

Esimerkiksi Danny Boylen Trainspottingissa (1996) ja Darren Aronofskyn Unelmien sielunmessussa (2000) on kuvattu huumeiden käyttäjiä tyylikkäästi. Mutta Peter Hedgesin elokuvassa Paluu näkökulma on poikkeuksellisesti narkkarin äidin.

Holly Burnsia näyttelee Julia Roberts. Hänen poikaansa Beniä taas näyttelee Lucas Hedges, ohjaaja-käsikirjoittajan oma poika. Nouseva tähti sai Oscar-ehdokkuuden Kenneth Lonerganin elokuvasta Manchester by the Sea (2016).

Äidinrakkaus ja epäily repivät Hollya eri suuntiin. Ben on pettänyt toiveet aikojen mittaan monesti, valehdellut, varastanut, sortunut yhä uudestaan huumeisiin ja aiheuttanut vahinkoa läheisilleen. Nyt Ben vaikuttaa skarpilta ja perhe sopii, että hän saa jäädä kotiin joulupäiväksi.

Kun perhe palaa kirkon joulunäytelmästä, kotona on kuusi kumossa ja koira kateissa. Äiti ja poika lähtevät etsimään perheen pienimmille rakasta lemmikkiä.

Burnsien kotipaikkaa ei nimetä, mutta se on tyypillinen amerikkalainen pikkukaupunki, päältä katsoen rauhallinen ja vauras. Paluu kuvattiin useilla sellaisilla paikkakunnilla New Yorkin osavaltiossa.

Holly ja Ben matkaavat kaupungin pimeälle puolelle pelastamaan koiraa. Matkallaan he kohtaavat Benin menneisyyden synnit, joiden seuraukset eivät ole ohi.

Paluun parhaita ansioita on, että se näyttää, kuinka laajalle yhden narkomaanin ongelmat leviävät. Ei se moralisoi, mutta tekee selväksi, kuinka vaikea on päästä irti tuhoisasta verkosta, jossa on monia muitakin säikeitä kuin yksilön addiktio.

Joulun aikaan sijoitettua huumekuvausta luulisi melodraamaksi, mutta Paluu ei lankea siihen. Varsinkaan se ei tarjoile lopussa ihmepelastusta tai siirappista ratkaisua, jossa saavutetaan auvoinen yhteisymmärrys.

Aina kireäksi viritetty vaaran ilmapiiri tekee draamasta melkein jännärin.

Jotkut ovat moittineet Paluuta siitä, että se kuvaa valkoisen nuoren ahdinkoa, vaikka huumeongelma koskee kipeämmin mustia. Se taitaa olla ainakin jossain määrin myytti.

Yhdysvaltain terveysministeriön viimevuotisen tutkimuksen mukaan sekä valkoisista että mustista yli 12-vuotiaista likimain yhtä moni – noin 20 prosenttia – on käyttänyt laittomia huumeita edellisen vuoden aikana.

Maan syvään juurtuneesta rasismista kertoo, että huumeista tuomitaan paljon enemmän mustia kuin valkoisia. Paluussa muistetaan mainita, että perheensä varallisuuden ansiosta Benkin on päässyt hoitoon eikä vankilaan.