Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Televisioarvostelu | Rohkeat maanpakolaiset antavat äänen Iranin naisten kapinalle

Kulttuuri|Televisioarvostelu

Iranissa naiset protestoivat nyt laajemmin kuin koskaan, mutta Ulkolinjan dokumentti käsittelee mielenosoitusten edellistä aaltoa.

Ohjaaja Nahid Persson (vas.) ja aktivisti Masih Alinejad löysivät dokumenttia tehdessä nopeasti yhteisen sävelen. Kuva:  Yle

22-vuotias Mahsa Amini kuoli 16. syyskuuta, kun Iranin uskonnollinen poliisi oli pidättänyt hänet pään peittävän huivin, hijabin, vääränlaisesta käytöstä. Se laukaisi tähän saakka laajimmat mielenosoitukset islamilaisen hallinnon ihmisoikeusrikkomuksia vastaan.

Iranilaisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan niissä oli kuollut viime viikkoon mennessä yli 400 ihmistä, joista yli 50 alaikäisiä.

Ulkolinja näyttää ruotsalaisdokumentin Iranin naisten kapina (2021), joka on kuvattu enimmäkseen vuonna 2019. Se ei siis kerro nykyisistä protesteista.

Iran on pidättänyt naisia, joiden hijab ei ole kohdallaan, mutta myös elokuvantekijöitä. Sieltä tuskin tulee dokumenttia aiheesta ihan heti. Iranin naisten kapina lienee parasta, mitä on saatavilla.

Myös sen ohjaaja Nahid Persson (s. 1960) vangittiin vuonna 2007 syytettynä Iranin häpäisemisestä dokumenteillaan. Persson on asunut ja työskennellyt pitkään Ruotsissa. Yle on esittänyt useita hänen dokumenttejaan, kuten Kuningatar ja minä (2009).

Tällä kertaa aiheena on toinen iranilainen maanpakolainen, toimittaja ja aktivisti Masih Alinejad (s. 1976), joka on työskennellyt New Yorkissa vuodesta 2009.

Alinejad on tehnyt viikottaista Tablet-ohjelmaa Voice of American farsinkieliseen palveluun. Hän myös perusti vuonna 2014 Facebookiin sivun, jolla iranilaiset naiset julkaisevat kuvia ja videoita itsestään ilman hijabia.

Dokumentissa on paljon sellaisia somepätkiä. Rohkaisevaa on, että myös jotkut miehet tukevat kapinaa, vaikka toiset lähettävät pilkkaa ja uhkauksia.

Dokumentista välittyy, kuinka hyvin samanlaiset Persson ja Alinejad löytävät nopeasti yhteisen sävelen. Persson seuraa lannistumatonta intoa pursuavan Alinejadin työtä ja elämää.

Sitä kautta valottuu Iranin protestien edellinen aalto ja muistuu mieleen, että ne eivät ole oikeastaan lakanneet. Ehkä ne ovat välillä laantuneet vähän tai vain jääneet niukemmalle huomiolle länsimaiden uutisvirrassa.

Dokumentti luotaa myös Iranin hallituksen kovia otteita. Raaimmillaan ne ovat Iranissa, mutta ulottuvat myös maan rajojen ulkopuolelle.

Masih Alinejadin perustamalla Facebook-sivulla iranilaiset naiset julkaisevat kuvia ja videoita itsestään ilman hijabia. Kuva:  Yle

Vuonna 2021 Yhdysvaltain oikeusministeriö paljasti, että Iran oli suunnitellut kriittisen toimittajan – ilmeisesti Alinejadin – kaappaamista New Yorkista. Mutta se tapahtui dokumentin kuvaamisen jälkeen.

Muuten laadukas Iranin naisten kapina vaikuttaa paikoin hieman kiireiseltä ja sekavalta.

Se lienee osittain kiihkeää tunnelmaa, mutta asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että Yle esittää dokumentista noin 25 minuutilla lyhennetyn tv-version.

Ulkolinja: Iranin naisten kapina, TV1 klo 22.00 ja Yle Areena. (K16)