Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Terrorismi | Belgiassa alkaa valtava oikeudenkäynti – yhdeksää syytetään 32 ihmistä surmanneista terrori-iskuista

Syytettyjen penkillä istuu yhdeksän ihmistä. Heistä viisi on aiemmin tuomittu Ranskassa Pariisin vuoden 2015 terrori-iskusta.

Brysselissä alkavassa oikeuden käynnissä tullaan kuulemaan satoja silminnäkijöitä, jotka todistivat vuoden 2016 terrori-iskuja Belgiassa. Kuva:  JOHN THYS / AFP

Belgiassa käynnistyy maanantaina maan historian mittavimman oikeudenkäynnin kuulemisvaihe, kun pääkaupungissa Brysselissä aletaan syynätä kuuden vuoden takaisia terrori-iskuja. Tulevien kuukausien aikana oikeussalissa kuullaan satojen silminnäkijöiden ja iskun uhrien todistuksia maata syvästi järkyttäneen päivän tapahtumista.

Maaliskuussa 2016 tehdyissä pommi-iskuissa kuoli yhteensä 32 ihmistä. Tekijät iskivät ensin Brysselin kansainvälisen lentokentän lähtöaulassa ja noin tuntia myöhemmin Maalbeekin metroasemalla vain muutaman sadan metrin päässä EU-instituutioista.

Syytettyjen penkillä istuu yhdeksän ihmistä. Heistä viisi on aiemmin tuomittu Ranskassa Pariisin vuoden 2015 terrori-iskusta, jossa sai surmansa 130 ihmistä. Tapauksen kymmenennen syytetyn epäillään kuolleen Syyriassa.

Äärijärjestö Isis väitti tehneensä sekä Brysselin että Pariisin iskut. Tapauksia tutkineet viranomaiset uskovat, että iskut toteutti yksi ja sama Belgiassa toiminut solu.

Oikeudenkäynti järjestetään tiukoin turvatoimin sotilasliitto Naton entisessä päämajassa.