Valkoinen talo on tuominnut ex-presidentti Donald Trumpin puheet Yhdysvaltain perustuslain kumoamisesta.
Donald Trump ilmoitti marraskuussa asettuvansa ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Kuva: REUTERS/Jonathan Ernst
Timo Myllyniemi
Trump esitti kommenttinsa omalla sosiaalisen median Truth Social -kanavallaan lauantaina toistettuaan valheelliset väitteensä, että voitti vuoden 2020 presidentinvaalit.
Valkoisen talon tiedottaja Andrew Bates totesi Trumpin ”julistaneen pannaan koko kansakuntamme sielun”.
– Et voi rakastaa Amerikkaa ainoastaan silloin kun voitat, huomautti
Kohun nostattaneessa viestissään Trump puhui ”massiivisesta & laajalle levinneestä petoksesta ja harhautuksesta” ja kysyi, pitäisikö hänet palauttaa välittömästi presidentiksi. Syytökset liittyvät viestipalvelu Twitterin toimintaan vaalien alla. Uuden omistajan Elon Muskin saamien tietojen mukaan Twitter tukahdutti presidentti Joe Bidenin poikaan Hunter Bideniin liittyvien uutisten leviämistä alustalla.
– Näin massiivinen ja järisyttävä petos mahdollistaa kaikkien sääntöjen, määräysten ja lakiartikloiden, jopa perustuslain kumoamisen. Maamme ”Isät” eivät halunneet eivätkä suvaitsisi vääriä & petollisia vaaleja, Trump julisti viitaten Yhdysvaltain perustuslain yli 200 vuoden takaisiin laatijoihin.
Trump ilmoitti marraskuussa pyrkivänsä ehdolle vuoden 2024 presidentinvaaleissa.
Lue lisää: Republikaanijohtaja tuomitsi Trumpin kohutun illallisen – heitti pistävän kommentin presidenttiehdokkuudesta
Viime viikolla nousi kohu Trumpin kutsuttua illalliselle Mar-a-Lagon golfklubilleen äärioikeistoon kuuluvan Nick Fuentesin ja rap-artisti Kanye Westin eli Yen.
Reutersin mukaan senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell ja edustajainhuoneen jäsen Kevin McCarthy totesivat tiistaina, ettei republikaaneissa ole tilaa niille arvoille, joita Fuentes edustaa. McConnell myös vihjasi, että illallisella voi olla suuri vaikutus Trumpin presidenttikisaan.