Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden pitkä prosessi tullaan todennäköisesti päättämään viimeisenä Turkissa ja vasta Turkin parlamentti- ja presidentinvaalien kynnyksellä ensi keväänä – jos vaaleja ei aikaisteta.
Kun Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat jälleen viime perjantaina, nyt Venäjän Sotšissa, tämä herätti samantien Suomessa epäilyjä Turkin motiiveista.
Suomalaisille ydinkysymys on, käykö Erdoğan Putinin kanssa kauppaa Suomen ja Ruotsin Nato-tien pitkittämisestä tai kokonaan estämisestä tai käykö kauppaa lainkaan.
Kun Suomi aloitti virallisesti keväällä oman Nato-prosessinsa, Venäjän presidentti oli sekä hämmästyttävän hiljaa että vähätteli koko prosessia. Eräiden asiantuntijoiden mukaan tämä voi olla Putinin taktinen valinta. Miksi pitää suoraan meteliä Suomen suuntaan, jos prosessi saadaan keskeytettyä muuta kautta.
Turkin autoritäärinen presidentti on enemmän kauppamies kuin mitään muuta, mutta Venäjä-neuvotteluissa Turkki toimii neuvotteluissa pitkälle omista lähtökohdistaan. Samalla Erdoğan yrittää pelastaa niin oman kuin oman puolueensa aseman tulevissa vaaleissa.
Nyt kauppaa käydään niin kuljetuksissa, kaupassa, maataloudessa, rahoituksessa kuin turismissa. Mistä muusta käydään kauppaa, niin siitä päämiehet ovat olleet hiljaa.
Venäjälle Suomen liittyminen Natoon on suurempi asia kuin maa on virallisesti halunnut myöntää. Yli 1300 kilometrin mittainen yhteinen maaraja tuo Nato-maan Venäjän Murmanskin eli maan tärkeimmän ydinsukelluslaivaston ja ydinpelotteen takapihalle. Toki Norjalla on alueelle pieni maaraja, mutta sen merkitys on Suomea vähäisempi.
Toinen ongelma Venäjällä on se, että jos maa ei reagoi Suomen ja Ruotsin tilanteeseen vahvasti, uusia mahdollisia Nato-tulijoita riittää Venäjän rajoilla.
Turkin kanssa Putinilla on neuvotteluvaltteina energiatoimitukset ja myös maiden yhteistyö Syyriassa, jossa Turkki haluaisi hyökätä Syyrian kurdien kimppuun.
Haasteita tulevaisuuteen tuo se, että Naton pitäessä Venäjää vihollisena, miten näkemys on sovitettavissa Erdoğanin johtaman Turkin Venäjä-politiikkaan.
Putinin etuna on se, että Turkin talous on nyt niin kuralla, että Erdoğan tarvitsee isoja peliliikkeitä suojellakseen imagoaan kansallisten etujen suojelijana, joka ainoana pystyy taistelemaan ja suojelemaan maata terroristeilta ja puolustamaan Turkin kansainvälistä asemaa.
Suomen ja Ruotsin jäsenyyshakemus on osa tätä peliä ja Turkki yrittää lypsää EU:sta ja USA:sta kaiken mitä se pystyy saamaan.
Erdoğanin ongelma on, että lännellä on edelleen pitkä vipuvarsi Turkin talouteen. Pelkästään EU-maiden osuus maan ulkomaankaupasta on yli kolmannes, Venäjän osuus on alle kymmenesosa.
Siksi Turkki hyväksynee lopulta myös Naton laajenemisen.
Haasteita tulevaisuuteen tuo se, että Naton pitäessä Venäjää vihollisena, miten näkemys on sovitettavissa Erdoğanin johtaman Turkin Venäjä-politiikkaan.
