Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Turkin ja Syyrian järistys | Turkissa havaittu kaksi voimakasta järistystä, uhriluku kasvaa

Ulkomaat|Turkin ja Syyrian järistys

Järistyksen voimakkuudeksi kerrottiin 7,8. Se romahdutti tuhansia rakennuksia sekä Turkissa että Syyriassa. Noin 1500 ihmistä on kuollut.

Kaakkois-Turkissa on tapahtui maanantaina aamulla voimakas maanjäristys. Asiasta uutisoivat muun muassa uutistoimistot AFP, Reuters ja AP.

Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 7,8, ja se romahdutti useita rakennuksia sekä Turkissa että Syyriassa. Viranomaistietojen mukaan Syyriassa on kuollut yhteensä noin 590 ihmistä: yli 371 ihmistä virallisen hallinnon alueilla ja yli 221 kapinallisten hallitsemilla alueilla. Loukkaantuneita on viranomaisten ja pelastustyöntekijöiden mukaan noin 1 500. Turkissa kuolleita on ainakin 912 ja loukkaantuneita yli 5 000. On arvioitu, että uhriluku voi vielä nousta.

Järistys oli yksi vuosisadan voimakkaimmista alueella.

Sen keskus sijaitsi noin 33 kilometriä Gaziantepin kaupungista, ja syvyydeksi mitattiin hieman alle 18 kilometriä. Järistys iski varhain maanantaina hieman kello neljän jälkeen. Se tuntui Turkin ja Syyrian lisäksi Kyproksella, Egyptissä, Israelissa, Palestiinassa ja Libanonissa.

Päivällä Turkissa havaittiin toinen voimakas järistys hieman pohjoisempana alkuperäisestä järistyksestä.

Lue lisää: Turkissa havaittu uusi voimakas maan­järistys

Seuraa suoraa lähetystä pelastustöistä Turkin järistysalueella:

Raunioista pelastettua lasta kannettiin turvaan Syyrian Jandarisisissa. Kuva:  KHALIL ASHAWI / Reuters

Maanjäristyksen seurauksena ihmisiä on jäänyt loukkuun romahtaneiden rakennusten alle. Syyriassa rakennuskanta on ollut sisällissodan vuoksi huonokuntoista.

Syyrian valtiontelevisiossa on kehotettu kansalaisia auttamaan loukkaantuneiden kuljettamisessa sairaalaan omilla autoilla.

Turkissa maanjäristyksen vuoksi on tuhoutunut ainakin 2 818 rakennusta, kertoo presidentti Recep Tayyip Erdoğan. Maanjäristyksen vaikutuksia on kymmenessä maakunnassa.

Useissa kaupungeissa on tuhoutunut jopa satoja rakennuksia. Gaziantepin kaupungissa kokonaisia osia kaupungista on tuhoutunut. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n toimittajan mukaan järistyksessä sortui myös esimerkiksi Diyarbakırissa sijaitseva ostoskeskus.

Turkin sisäministeri Süleyman Soylu kertoi, että ihmisten pelastaminen raunioista on tällä hetkellä tärkeysjärjestyksen kärjessä. Varapresidentti Oktayn mukaan hankalat sääolosuhteet ovat kuitenkin vaikeuttaneet pelastustöitä.

Turkissa on julistettu neljännen asteen hätätila, jolla pyydetään kansainvälistä apua. Lukuisat maat ovat jo luvanneet apua. Esimerkiksi Yhdysvallat, Ranska, Saksa ja Israel ovat kertoneet valmistelevansa avun antamista. EU:n kriisinhallinnasta vastaava komissaari Janez Lenarčič puolestaan kertoi unionin lähettäneen pelastushenkilöstöä järistysalueelle.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) sanoo Suomen olevan valmis auttamaan.

Lue lisää: Presidentti Niinistö lähetti Erdoğanille osan­oton, Haavisto: Suomi on valmis auttamaan

Suomen ulkoministeriön viestinnän mukaan Turkista tai Syyriasta ei ole kuulunut tarkempia tietoja suomalaisista. Turkissa on matkustusilmoitusten mukaan yli 300 suomalaista. Järistys on kuitenkin tapahtunut kaukana suomalaisen suosimista turistikohteista. Syyriaan matkustusilmoituksia on tehty alle viisi.

Ulkoministeriö kehottaa alueella olevia suomalaisia tekemään matkustusilmoituksen, jos sitä ei ole vielä tehnyt. Hätätilanteissa tulee ottaa yhteys ulkoministeriön päivystysnumeroon paikallisen avun jälkeen.

Turkki on maailman aktiivisimpia maanjäristysalueita. Vuonna 1999 Turkissa tapahtui maanjäristys, jonka voimakkuus oli 7,4. Sen seurauksena yli 17 000 ihmistä kuoli.

Ihmiset yrittivät löytää eloonjääneitä romahtaneen talon raunioista Turkin Diyarbakırissa. Kuva:  Ilyas Akegin / AFP

Raunioihin hautautuneita ihmisiä kaivettiin esiin Syyrian Azazissa. Kuva:  Bakr Alkasem / AFP

Sortuneen rakennuksen alle oli jäänyt myös autoja Turkin Diyarbakirissa. Kuva:  SERTAC KAYAR / Reuters

Mies tutki sortuneen rakennuksen jäännöksiä Turkin Nurdagissa maanantaiaamuna. Kuva:  Depo Photos / ZUMA

Maanjäristyksen uhreja syyrialaisessa Bab al-Hawan sairaalassa Idlibin alueella. Kuva:  Aaref Watad / AFP

Pelastustyöntekijä kantoi lapsiuhria pois talon raunioista Syyrian Azizissa. Kuva:  MAHMOUD HASSANO / Reuters

Turkin Malatyassa ohut lumipeite kuorrutti sortuneiden talojen raunioita maanantaiaamupäivällä. Kuva:  Ihlas News Agency / REUTERS