Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tutkivaa journalismia | HS tutki: Kaksi kansanedustajaa jätti yli puolet Helsingin valtuustokokouksista väliin

Eduskuntatyön ja kuntapolitiikan yhdistäminen ei Helsingissä onnistu yhtään sen helpommin kuin naapurikaupungeissa.

HS kertoi tiistaina, miten Espoon ja Vantaan kansanedustajat pystyvät osallistumaan kotikaupunkiensa kuntapolitiikkaan tai hyvinvointialueiden aluevaltuustojen kokouksiin.

Helsinkiin ei ole syntynyt kolmatta hallinnon tasoa, vaan nykyinen kaupunginvaltuusto käsittelee ensi vuonnakin sosiaali- ja terveyspalveluita sekä pelastustoimen asioita.

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista selvittää, miten paljon helsinkiläiset 20 kansanedustajaa osallistuvat kunnalliseen päätöksentekoon, johon heidät on vaaleilla valittu. Moni kansanedustaja edustaa puoluettaan myös Helsingin lautakunnissa.

HS on uutisoinut aiemmin kummallisista tilanteista, joihin vallan keskittyminen yhä harvemmille johtaa. Osa monessa vaativassa luottamustehtävässä toimivista ei pysty olemaan läsnä useimmissa kokouksissaan. Osa taas on ollut läsnä kahdessa kokouksessa samanaikaisesti.

Lue lisää: Karu todellisuus uudesta hallintohimmelistä paljastui: Poliitikko oli kahdessa kokouksessa samaan aikaan

Lue lisää: Kansanedustaja jätti lähes kaikki uuden aluevaltuuston kokoukset väliin – Pöytäkirjat nostavat esiin huolestuttavia kysymyksiä

Kaupunginvaltuuston kevätkauden 13 kokouksen pöytäkirjoista ilmenee kaksijakoinen todellisuus.

Luokan parhaimmat ovat ehtineet kaikkiin kokouksiin tai heiltä on jäänyt vain yksi kokous väliin.

Osallistumislistan häntäpäässä on kansanedustajia, jotka ovat tulleet paikalle vain muutamaan kokoukseen ja niistäkin poistuneet kesken.

Helsingin kaupunginvaltuustossa istui kevätkaudella peräti neljä maan hallituksen ministeriä, kun Emma Kari (vihr) sijaisti Maria Ohisaloa (vihr) tämän äitiysloman aikana.

Karilla oli kaikista 85 valtuutetusta neljänneksi eniten poissaoloja, mutta hän oli silti kokonaan poissa vain neljästä kokouksesta ja osallistui osittain kolmeen kokoukseen.

Työministeri Tuula Haatainen (sd) sijoittuu poissaolotilastossa kolmanneksi. Hän jätti väliin puolet valtuustokokouksista ja poistui yhdestä kesken.

Poissaololistan kärjessä on kaksi kansanedustajaa valtuuston eri laidoilta: Suldaan Said Ahmed (vas) ja Tom Packalén (ps).

Said Ahmed osallistui viiteen kokoukseen ja hän oli poissa kahdeksasta kokouksesta. Packalén oli poissa seitsemästä kokouksesta ja kahdeksannesta hän poistui kesken.

Said Ahmed nousi eduskuntaan varapaikalta, kun vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki valittiin Helsingin apulaispormestariksi. Said Ahmed on lakivaliokunnan jäsen ja varajäsen tulevaisuusvaliokunnassa.

Packalén on jäsen ulkoasiainvaliokunnassa ja varajäsen puolustusvaliokunnassa.

Eduskunnassa valiokuntatyö on keskitetty päiväaikaan. Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat joka toinen keskiviikko alkaen kello 18.

Valtuuston kokouksiin on siten mahdollista ehtiä eduskunnan keskiviikkoisesta täysistunnosta, joka alkaa kello 14. Mahdolliset äänestykset on sijoitettu täysistunnon alkuun.

Said Ahmedin mukaan uutena kansanedustajana hänellä on ollut paljon oppimista, ja hänellä on ollut tarve keskittyä vaativaan tehtävään.

”Minulla on myös toistuvasti kansanedustajan tehtäviin liittyviä työmatkoja, jotka ovat toisinaan valitettavasti osuneet valtuuston kokouksen päälle”, Said Ahmed vastaa tekstiviestillä.

Toisin kuin eduskunnassa kaupunginvaltuustossa kokouksiin voivat osallistua ryhmän varajäsenet. Said Ahmedin mukaan vasemmiston valtuustoryhmässä varajäsenet ovat aktiivisesti ja sitoutuneesti mukana ryhmän toiminnassa.

Kaupunginvaltuuston varahenkilöjärjestelmään vetoaa myös Packalén, joka vastasi sähköpostitse HS:n kysymykseen Sitran taloudenjohtamisen kurssilta.

”Toimin myös kansanedustajana, jonka johdosta olen ollut työmatkoilla ja muissa työhöni liittyvissä tilaisuuksissa. Kerran olen ollut sairaana ja ainakin kaksi kertaa poissa henkilökohtaisen syyn takia. Kaupunginvaltuustossa on kuitenkin varahenkilöjärjestelmä poissaolojen varalle”, Packalén kommentoi.

Said Ahmedia tai Packalénia äänestäneet ovat siten saaneet valtuustoon omaa ehdokastaan useammin Vesa Korkkulan (vas) ja Mikko Paunion (ps), jotka jäivät puolueittensa varasijoille.

Jopa Euroopan parlamenttiin valittu Alviina Alametsä (vihr) ennätti Suldaan Said Ahmedia tai Packalénia useammin valtuuston kokouksiin.

Lue lisää: Halla-aho, Packalén ja Chydenius ovat Helsingin valtuuston poissaolokuninkaat – katso, kuinka innokkaasti poliitikot kuluttivat valtuuston penkkiä

Helsingin kaupunginhallituksen toinen kansanedustajajäsen Sari Sarkomaa (kok) osallistui lähes kaikkiin kevätkauden 26 kokoukseen. Hän oli poissa vain kolme kertaa.

Osallistumista helpotti, että kokouksista useimmat pidettiin etänä.

Hallituksen toinen kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) oli poissa vain kahdesta kokouksesta.

Sen sijaan lautakuntatyöhön kansanedustajat osallistuivat kirjavasti. Esimerkiksi kasvatus- ja koulutuslautakunnan varapuheenjohtaja Emma Kari (vihr) ennätti ministeritehtäviltään vain kevätkauden kahteen viimeiseen kokoukseen.

Toisessa ääripäässä kansanedustaja Eva Biaudet (r) oli poissa vain kahdesta sosiaali- ja terveyslautakunnan 11 kokouksesta.

Pääkaupungin rakentamista ohjaava kaupunkiympäristölautakunta kokoontui kevätkaudella 22 kertaa. Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd) oli poissa 13 kokouksesta ja poistui yhdestä kesken. Atte Kaleva (kok) oli poissa kuudesta kokouksesta ja poistui kesken neljästä kokouksesta.

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan 14 kokouksesta Outi Alanko-Kahiluodolla (vihr) oli viisi poissaoloa ja Veronika Honkasalo (vas) kaksi.

Lautakuntatyöhön valittujen kansanedustajien henkilökohtaisilla varamiehillä on siis melko paljon kokouskomennuksia. Varamiehet, kuten toki lautakunnan jäsenetkin, nimeää oma puolue. Heitä ei kuntavaalissa voi näille paikoille äänestää.

Oikaisu kello 13.19: Lisätty Helsingin kaupunginhallituksesta puuttunut kansanedustajajäsen Jussi Halla-aho (ps).