Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Tv:stä tuttu hiihtoveteraani urakoi Rukalla valtavasti enemmän kuin huiput – aivan huikea määrä nousumetrejä

Esa Mursu, 51, harkitsee jälleen kerran osallistumista SM-kisojen 50 kilometrille. Hän urakoi Kuusamon maailmancupin aikana 175 kilometriä ja 6 000 nousumetriä.

Esa Mursun työpäivät Rukan maailmancupissa alkoivat aamuvarhain. Mies keräsi tiukalla kisaladulla 2000 nousumetriä joka päivä perjantaista sunnuntaihin. Kuva:  Kalle Parkkinen

Esa Mursu on suomalaisille tv:stä tuttu hiihtäjä pitkälti yhden kilpailun eli joka kevät televisioitavan 50 kilometrin SM-kilpailun ansiosta. Hän on paria poikkeusta lukuun ottamatta ollut mukana noin 30 vuotta ja edennyt pääasiassa erittäin hyvällä kansallisella tasolla.

Posion Pyrinnön elämäntapaurheilija on kovimmillaan treenannut noin tuhat tuntia vuodessa ja sijoittunut parhaimmillaan viidenneksi, kolmesti. Ensi kevään kilpailu järjestetään Inarissa vapaalla tekniikalla erittäin kovalla radalla, ja Rukan maailmancup viime viikonloppuna antoi Mursulle mahdollisuuden päästä vihdoin kunnon lajiharjoittelun pariin. Miehen 50-kilometrinen SM-tasolla on vielä harkinnassa.

Jasmi Joensuu oli sijoituksellisesti Rukan cup-viikonlopun paras suomalaishiihtäjä. Kuva:  Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Mursu on jo vuosia kuulunut seuransa talkooporukkaan, joka toimii maailmancupin latupartiona. Partio etenee hiihtäjien edellä kilpailun aikana ja tarkistaa läpi viikonlopun radan kuntoa. Päivä on partiolle pitkä.

Lue lisää: Suur­yllättäjä oli Rukan kovin suomalais­tähti – Harri Kirves­niemi ei epäröi hetkeäkään

Sprinteissä perjantaina finaaliin saakka edenneet ja sunnuntaina päätösetapilta maaliin tulleet urheilijat hiihtivät Rukalla kilpaa yhteensä noin 36 kilometriä. Mursu pisti noin viisi kertaa paremmaksi.

– Hiihdin perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina yhteensä 175 kilometriä. Siitä noin neljänneksen latupartiossa ja loput treenimielessä.

Kilometrimäärälle sinänsä Mursu kohauttaa olkapäitään.

– Eihän se ole kuin vähän alle 60 kilometriä päivässä.

Rukalla sunnuntaina loistavasti hiihtäneessä Remi Lindholmissa on harjoitteluasenteen puolesta jotain samaa kuin Esa Mursussa. Kuva:  Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Metsänhoitoalan perheyrityksessä työskentelevä insinööri laskeekin mieluummin muita kuin hiihtometrejä.

– Minä haen aina treeneissä nousukulmaa ja nousumetrejä. Rukalla niitä tuli joka päivä 2 000.

Tämä tarkoittaa, että Mursu hiihti ylämäkeä maailmancupin aikana 6 000 nousumetrin verran. Kuusamon 3,3 kilometrin kisaladulla on kokonaisnousua 109 metriä.

Lue lisää: Kommentti: Tässä on Suomen urheilu­historian yksi suurimmista onnistumisista – ja se nähtäneen jatkossakin ilmaiseksi

– Julma rata, luonnehtii Mursu, joka maanantaina treenasi Posiolla juosten ja punttisalilla, mutta palasi taas tiistaina Kuusamoon hiihtämään. Posiolla ei ole vielä latua.

Mursun pitkäaikainen hiihtokaveri Jari Isometsä luonnehti Rukalla, että siinä missä moni addiktoituu alkoholiin, nikotiiniin, huumeisiin tai uhkapeleihin, Mursun addiktio on treenaaminen.

– Mielenkiintoista sikäli, että hiihdin jonkun verran Rukalla myös Petter Northugin kanssa. Eikös hän käynyt sillä toisellakin puolella?

Norjalainen supertähti ajautui vaikeaan huumekoukkuun, josta on kovien seuraamusten kautta pyristellyt irti. Rukalla tv-asiantuntijana työskennellyt Northug harjoitteli kisaradalla 10.–11. joulukuuta Itävallasta alkavaa Ski Classics -sarjaa varten.

– Uskon, että pärjää, Mursu arvioi.