Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Twitter | Kanye Westin tili jäädytettiin taas juutalais­vastaisten julkaisujen vuoksi – ylisti aiemmin Hitleriä

West kehui torstaina antamassaan haastattelussa Hitleriä ja twiittasi kuvan daavidintähden ja hakaristin yhdistelmästä.

Rap-artisti Kanye Westin Twitter-tili on jälleen jäädytetty. Nykyisin Ye-nimellä toimivan Westin tili jäädytettiin edellisen kerran lokakuussa juutalaisvastaisten julkaisujen vuoksi.

Twitterin uusi omistaja Elon Musk kertoi omalla Twitter-tilillään varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa ”yrittäneensä parhaansa” mutta kuvaili Westin tästä huolimatta rikkoneen Twitterin sääntöjä väkivaltaan yllyttämisestä.

Reutersin mukaan Westin tili jäädytettiin tunnin sisällä Muskin twiitistä.

Musk täsmensi vielä toisessa twiitissä, että Westin tili jäädytettiin juuri väkivaltaan yllyttävien kommenttien vuoksi. Muskin mukaan jäädytys ei johtunut Westin hieman aiemmin jakamasta kuvasta, jossa Musk itse on ilman paitaa.

Yhdysvaltalaisen NBC News -kanavan mukaan Westin tilin jäädytyksen taustalla vaikuttaisi olevan Westin torstain ja perjantain välisenä yönä julkaisema kuva, jossa perinteisen juutalaisuuden tunnuksen daavidintähden sisään oli laitettu hakaristi.

Kanavan mukaan Musk totesi suoraan Westin twiittien kommenteissa, että paidaton kuva hänestä on hyväksyttävä mutta daavidintähden ja hakaristin yhdistelmä ei.

Aiemmin torstaina West esiintyi äärioikeistolaisen salaliittoteoreetikon Alex Jonesin haastattelussa. NBC Newsin mukaan West muun muassa ylisti haastattelussa Hitleriä ja kertoi antisemitistisiä vitsejä.

The Washington Postin mukaan West sanoi ensin pitävänsä Hitleristä ja myöhemmin rakastavansa juutalaisia ihmisiä mutta rakastavansa myös natseja.

Lehden mukaan Westiä haastatellut Jones sanoi kiireesti olevansa eri mieltä räppärin kanssa. Jones itse tuomittiin lokakuussa lähes miljardin dollarin korvauksiin Sandy Hookin koulusurmien uhrien omaisille.

Infowars-valeuutis­sivustostaan tunnettu Jones on väittänyt valheellisesti, että koulusurmissa kuolleiden lasten vanhemmat olisivat osallistuneet tragedian lavastamiseen. Jonesin salaliittoteorian mukaan ampumiset lavastettiin aselakien kiristämiseksi.

West on pysynyt kuluneen syksyn aikana otsikoissa erityisesti juutalaisvastaisiksi ja rasistisiksi katsottujen tempaustensa vuoksi.

Lokakuun lopulla artistin pitkäaikainen yhteistyökumppani Adidas kertoi lopettaneensa yhteistyön Westin kanssa hänen kommenttiensa vuoksi. Saksalaisyhtiö sanoi tiedotteessaan, että Westin kommentit ovat olleet ”täysin sopimattomia, vihamielisiä ja vaarallisia”.

Adidas on viime vuosina valmistanut Kanye Westin nimellä markkinoituja suosittuja Yeezy-lenkkareita. Yhtiö kertoi lokakuussa lenkkareiden valmistuksen loppuvan välittömästi.

Lokakuussa West kertoi myös aikovansa ostaa erityisesti Yhdysvaltojen konservatiivien ja entisen republikaani­presidentin Donald Trumpin kannattajien suosiossa olevan sosiaalisen median palvelun Parlerin.

Myöhään torstai-iltana Suomen aikaa uutistoimisto Bloomberg kuitenkin kertoi, että West ei sittenkään tule ostamaan somealustaa.

Parlerin lausunnon mukaan päätös yrityskaupan hylkäämisestä tehtiin marraskuun puolivälissä molempien osapuolien etujen vuoksi.