Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Työntekijät iloitsevat – Viking Line siirtää matkustaja-alus Viking XPRS:n Suomen lipun alle

XPRS:llä työskentelevät siirtyvät suomalaisen palkkausjärjestelmän piiriin, tämän sekä henkilövuokrausfirmasta eroon pääsyn uskotaan helpottavan rekrytointia.

Viking Line on Suomen suurin merityöllistäjä. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Viking Line Abp kertoo siirtävänsä matkustaja-alus Viking XPRS:n Suomen alusrekisteriin. Liikennöinnin vuonna 2008 aloittanut alus on ollut rekisteröitynä Viroon vuodesta 2014.

Päätös rekisteröidä alus Suomeen perustuu varustamon mukaan siihen, että henkilökunnan rekrytointi helpottuu ja henkilöstön hallinnointi onnistuu ilman välikäsiä. Viking Line toivoo lippuvaltion vaihtamisen toteutuvan ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana.

Viking Line avaa kaikki Viking XPRS:n työtehtävät haettavaksi Suomen lipun alla muutamin poikkeuksin. Tehtäviin voivat hakea aluksen nykyiset 175 työntekijää ja varustamon muilla Suomen lipun alla purjehtivilla aluksilla työskentelevät.

”Suomalaiset eivät luonnollisesti ole halunneet lähteä töihin virolaisilla palkoilla”

Merimies-Unionin Viking Linen pääluottamusmies Tero Paloposki näkee siirron Suomen lipun alle pelkästään hyvänä asiana. Hän sanoo, että kun Viking XPRS liputettiin Ruotsista Viron lipun alle vajaa kymmenen vuotta sitten, haettiin kustannustehokkuutta.

– Virolaiset aluksen työntekijät ovat työskennelleet henkilövuokrausfirman kautta. Sitten kun henkilövuokraus ei enää ole välikädessä, on helpompi rekrytoida osaavaa työvoimaa.

– Tulevaisuudessa voidaan siis tehdä niin, että pannaan esimerkiksi hyvän kausityöntekijäkokin nimi ylös, ja kutsutaan hänet uudelleen töihin. Virossakin on kuitenkin merimiesten kohdalla täystyöllisyys ja työvoimasta on pulaa.

Kun alus siirtyy Suomen lipun alle, voidaan Paloposken mukaan myös kierrättää osaavaa henkilökuntaa alusten välillä, mikä ei ole ollut aiemmin mahdollista, koska suomalaiset eivät luonnollisesti olisi lähteneet töihin virolaisilla palkoilla.

– Työtehtävät pannaan auki ja sen jälkeen miehistyssopimukset ovat vastaavia kuin muissa yhtiön laivoissa, hän summaa.

Viking Linen viestintäpäällikkö Johanna Boijer sanoo, ettei muita muutoksia ole näköpiirissä. Aluksista Cinderella on liputettu Ruotsiin, loput Suomeen.

Varustamoyhdistyksen toimitusjohtajan Tiina Tuurnala mukaan kyseessä on yksittäinen varustamon päätös, eikä mitään laajempaa trendiä ole alalla nähtävissä.