Donetskissa syntynyt Issuf Sanon oli innoissaan Hippoksen ukrainalaiskatsomosta.
Issuf Sanon on kotoisin sodan runtelemasta Donetskista. Kuva: Ville Vuorinen / Lehtikuva
Tuomas Heikkilä
Jyväskylä
Issuf Sanon, 22 vuotta. Syntymäpaikka Donetsk.
Donetsk on nykyään niitä kaupunkeja, joiden nimessä kalskahtaa sodan kylmäävä kaiku. On tehnyt niin jo kahdeksan vuoden ajan.
Burkina Fasosta Ukrainaan opiskelemaan muuttaneen isän ja ukrainalaisen äidin poika heitti torstai-iltana 13 pistettä, kun Ukraina taipui ensi viikon MM-karsintoihin ja syyskuun EM-kisoihin valmistavassa ottelussa Suomelle jatkoajan jälkeen pistein 94-97.
Itse ottelu oli ihan normaali koripallopeli, jossa väännettiin tosissaan voitosta, mutta näinä päivinä tuntuu melko idioottimaiselta höpöttää urheilusta ukrainalaiselle, kun maa kamppailee olemassaolostaan.
Onneksi urheilulla on silti edelleen tärkeä paikkansa. Koripalloliitto ja Jyväskylän kaupunki olivat kutsuneet otteluun 250 tänä syksynä Jyväskylässä koulunsa aloittanutta ukrainalaista.
– Ihan ensimmäisenä kiitos Suomelle, että nämä lapset saivat aloittaa koulun täällä ja pääsivät tänään tähän otteluun. Lapsen on vaikea ymmärtää, mitä Ukrainassa juuri nyt tapahtuu, Sanon sanoi.
– Oli todella hienoa nähdä paljon ukrainalaisia kasvoja ja kuulla omaa kieltämme. Kiitos, Suomi. Kiitos!
Sanon oli myös kiitollinen siitä, että noin kahden tunnin ajan fokus oli pelkästään koripallossa.
– Olemme kaikki ammattilaisia. Kun peli alkaa, unohdamme kaiken muun ja pelaamme koko Ukrainan kansalle.
Sanon edustaa ukrainalaista Prometeyta, joka pelaa alkavalla kaudella Latvian ja Viron yhteisliigassa. Joukkue pelaa kotiottelunsa Latviassa.
– Tämä kaikki on aivan järjetöntä. Minun piti lähteä alkuperäisestä kodistani Donetskista jo 2014. Muutin silloin Kiovaan ja elämä lähes normalisoitui, mutta nyt on oltava taas pois kotimaasta.
193-senttinen takamies tietää olevansa etuoikeutetussa asemassa, mutta ajatukset lentävät silti jatkuvasti kotimaahan.
– Isäni on jo täyttänyt 60, joten hän sai lähteä maasta äitini kanssa. He ovat nyt Pariisissa, mutta veljeni ja hänen vaimonsa ovat yhä Kiovassa, Sanon kertoi.
– Olen vasta 22-vuotias. Yritän vain unohtaa kaiken ja rakentaa elämääni.
Lopuksi nuori mies on hetken hiljaa, vaikuttaa peittävän rajua tunnekuohua. Sitä voi ainoastaan yrittää kuvitella. Kahden tunnin koripallokupla on puhjennut, maailma vyöryy taas niskaan.
– Ukraina voittaa vielä ja tulee vahvempana takaisin. Slava Ukraini!
On helppo ajatella, että Issuf Sanon puhuu nyt aika paljon muustakin kuin koripallosta.
