Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

UMK oli Bessin läpimurto – viisi Emma-ehdokkuutta rohmunnut ja nuorempana masennuksesta kärsinyt tähti kertoo, miten voi nykyään

Bess on intohimoinen musiikkidiggari, jolle laaja maku aiheutti identiteettikriisin.

Popparina tunnettu Bess on myös metallimusiikin ystävä. – Mulla on maailman siistein hevibasso, hän intoilee. Kuva:  Seppo Kärki / IS

Uuden Musiikin Kilpailun myötä läpimurtonsa tehnyt poppari Bess eli Essi Launimo on dominoinut kulunutta musiikkivuotta.

Ram pam pam -singleä on suoratoistettu eri palvelut yhteen laskien noin parisenkymmentä miljoonaa kertaa. Radioissa kappale on yksi vuoden ylivoimaisesti soitetuimpia.

Seuraavaksi satoi Emma-ehdokkuuksia. Yhteensä viisi. Bess on ehdolla kategorioissa Vuoden Artisti, Vuoden Tulokas, Vuoden Biisi, Vuoden Pop ja Yleisöäänestys.

Lue lisää: Uudet Emma-ehdokkaat julki – tässä eniten ehdokkuuksia saanut kolmikko

Kuinkas tässä näin kävi?

– Hyvä kysymys! Näköjään mitään ei voi ennustaa, jos ei ole kristallipalloa, silmin nähden yllättynyt laulaja päivittelee.

Edellisestä jättihitistä Temposta on jo viisi vuotta. UMK palautti Bessin suomipopin ykkösketjuun, vaikka Ram pam pamin menestys ei vienytkään häntä euroviisuedustajaksi Torinoon.

Se ei haittaa, hän sanoo.

– Lähdin alun perin sillä ajatuksella, että musiikki ja elämä eivät ole kilpailu.

Hän ei myöskään ole huolissaan liiasta leimautumisesta pelkäksi viisukarsinta-artistiksi.

– En tiedä, onko mulla UMK-leimaa. Jos on, niin suhtaudun siihen neutraalisti. UMK tuntui kohdallani luonnolliselta. Se oli hieno kokemus elämässäni, mutta elämä jatkuu.

Viisufaniksi Launimo kuitenkin tunnustautuu.

– Olen fiilistellyt viisuja pienestä asti. Meillä on kotona eri kisoja dvd:llä ihan 1960-luvulta asti. Ja kun sitten päädyin UMK-ehdokkaaksi, eräs vanha kaveri laittoi viestiä, että ”tästähän me puhuttiin jo yläasteella”. Eli oli se ajatus ollut mielessä jo pidempään!

Bess sijoittui UMK-karsinnoissa kolmanneksi. Kuva:  Vesa-Matti Väärä

Bessin menestys ei ole tullut käden käänteessä. Koko ikänsä musiikkia laaja-alaisesti ja intohimoisesti harrastanut artisti on valmistunut Pop & Jazz -konservatoriosta ammattimuusikoksi.

Samalla hän opiskeli myös parturi-kampaajaksi. Kaiken varalta.

Vuonna 2015 Bess oli kriisissä.

– Se oli sellainen varhaisaikuisuuden kriisi, jonka varmaan kaikki ihmiset käy läpi jossain vaiheessa. Musta tuntui, että en oikein tiedä musiikillista identiteettiäni.

Bessin suosikkeihin on kuulunut nimiä Michael Jacksonista ja soulkuningatar Chaka Khanista hevibändeihin kuten Panteraan tai Children of Bodomiin.

– Mulla on maailman siistein hevibasso. Ajattelin, että perustan melodista death metalia soittavan bändin, jossa olen basistilaulaja.

Seitsemän vuotta sitten ideat olivat kuitenkin lopussa. Launimo ajatteli, että ”ei musaa enää ikinä”.

Sitten hän tapasi Lupaan olla -hitistään tunnetun reggaeartisti Nopsajalan, joka herätti hiipuneen liekin.

– Todettiin, että musiikin kirjoittaminen kimpassa on kivaa. Oivalsin, että yhteistyössä on voimaa. Sitä kautta lähdettiin tekemään uudelleen.

Muitakin kriisejä Launimolla on ollut. Me Naisten maaliskuisessa haastattelussa hän kertoi kärsineensä nuorempana vaikeista masennuskausista.

– Olin jossain vaiheessa sellaisessa kondiksessa, että halusin joka aamu vain kuolla, hän kertoi synkistä opiskeluajoistaan.

Terapian avulla Launimo sai kuitenkin taas elämän mielekkyydestä kiinni.

Lue lisää: Bess kertoo, miten synkissä ajatuksissa eli nuoruutensa – juttelu opettajien kanssa koitui pelastukseksi

Nyt hän on ihailtu popkuningatar, joka on elänyt koko vuoden tien päällä. Julkinen rummutus voi käydä ihmiselle hyvinkin raskaaksi.

Miten hän voi nykyään?

– Kiitos kysymästä, olen voinut todella hyvin.

Olennaista on ollut, että hän on saattanut käsitellä mörkönsä ennen suursuosiota.

– Haluan puhua näistä asioista, koska meillä kaikilla on näitä kriisejä. Jos meillä on solmuja selvittämättä, kannamme niitä mukanamme. Siksi ne on hyvä selvittää jossain vaiheessa. On siunaus, että olen jo kohdannut varjoni ja tehnyt niiden kanssa rauhan.

Bess on tehnyt syksyllä dj:n kanssa keikkoja pienissä paikoissa pitkin Suomea. Täyttä tupaa seuraa aina tyhjä hotellihuone kaukana kotoa. Se ei artistia ahdista.

– Tykkään olla ihmisten kanssa, mutta tykkään olla myös yksin. Mielestäni ihmisen kannattaa opetella yksinoloa: Me kaikki tullaan tänne yksin, ja me myös lähdetään täältä yksin.