Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Unelmien työharjoittelupaikka voi jäädä haaveeksi, jos arpaonni ei suosi – katso, miten eri yliopistot tukevat opiskelijoita rahallisesti

Harjoittelutukikäytännöt vaihtelevat merkittävästi eri yliopistojen välillä. Tuen saaminen voi vaikuttaa opiskelijan mahdollisuuteen saada tavoittelemansa harjoittelupaikka.

Moni yliopisto tukee opiskelijoiden harjoittelua rahallisesti. Harjoittelutukihakemuksen tekevät opiskelijat, mutta tukiraha maksetaan suoraan työnantajalle. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Moni Suomen yliopisto tukee opiskelijoiden työharjoitteluja rahallisella harjoittelutuella. Sillä on tarkoitus kattaa esimerkiksi harjoittelijan palkkakustannuksia.

Osalle opiskelijoista tuen saaminen on ehto harjoittelupaikan saamiselle, sillä osa työpaikoista vaatii harjoittelijalta yliopiston maksamaa harjoittelutukea.

Harjoittelutuen myöntäminen vaihtelee kuitenkin yliopistoittain ja opiskelualoittain. Kaikilla opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta saada tukea koko opintojen aikana, vaikka harjoittelu olisi pakollinen osa opintoja.

Myös harjoittelutuen hakeminen tapahtuu yliopistoissa vaihtelevin kriteerein, jopa nopeusjärjestyksessä tai arpomalla.

– Käytännöt ovat todella erilaisia, mikä asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan toisiinsa nähden, sanoo Suomen Ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäsen Elina Kuula.

Yle kertoi viime viikolla, kuinka toisistaan poikkeavat harjoittelujärjestelmät asettavat opiskelijoita epätasa-arvoiseen asemaan. Suomessa ei ole käytössä yhtenäistä linjaa siitä, miten työharjoitteluja tulisi suorittaa ja millaista palkkaa niistä tulisi maksaa.

Sairaanhoitajaopiskelija Riku Tuominen kokee, että vaihtelevat harjoittelukäytännöt asettavat opiskelijat eriarvoiseen asemaan.

Sama ala, eri käytännöt

Harjoittelupaikkojen hakeminen on joillekin opiskelijoille kovaa kilpailua. Samaa harjoittelupaikkaa saattaa hakea usea opiskelija eri yliopistosta ja tutkintoalasta. Harjoittelutukea saava opiskelija voi olla etulyöntiasemassa muihin opiskelijoihin nähden.

Tampereen ylioppilaslehti Visiiri (siirryt toiseen palveluun) kertoi syyskuussa, kuinka Tampereen yliopiston journalistiikan opiskelijat saavat opintoihin kuuluvaa harjoittelua varten 1365 euron harjoittelutuen, mutta Jyväskylän yliopistossa journalistiikkaa opiskelevat eivät saa tukea lainkaan.

Kun kaksi opiskelijaa eri yliopistoista hakee esimerkiksi pieneen toimitukseen harjoitteluun, opiskelijat eivät ole tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.

– Tässä ollaan juuri ytimessä, miksi se on eriarvoistavaa opiskelijoiden kannalta, Elina Kuula sanoo Ylelle.

Yle kysyi kaikilta Suomen yliopistoilta, miten he maksavat harjoittelutukea opiskelijoille. Ammattikorkeakoulussa vastaavanlaista tukea ei makseta ollenkaan. Tuloksia voi tarkastella alla olevasta valikosta.

Toteutus vaati toimiakseen JavaScriptin.

Harjoittelutuet pyörivät yliopistoissa yleisimmin noin 1800 euron paikkeilla, ja summa on tarkoitettu keskimäärin kolmen kuukauden pituiseen harjoitteluun.

Poikkeuksia kuitenkin on. Esimerkiksi Aalto-yliopistossa kahta harjoittelukuukautta varten voi saada 1200 euroa harjoittelutukea, mutta Oulun yliopistossa vastaavalle ajalle tukea voi saada 1600 euroa.

Kaikki opiskelijat samalle viivalle

Osa työpaikoista vaatii harjoittelijalta yliopiston maksamaa harjoittelutukea. Esimerkiksi valtion työpaikoissa, kuten ulkoministeriössä, otetaan harjoitteluun ainoastaan opiskelijoita, jotka saavat kyseistä tukea.

Suurimmassa osassa yliopistoja harjoittelutukea voi kuitenkin hakea vasta harjoittelupaikan varmistuttua.

SYL:in tavoitteena on taata kaikille opiskelijoille yksi rahallisesti tuettu harjoittelu.

Työharjoittelu on monelle opiskelijalle tärkeä tilaisuus luoda suhteita tulevaan työnantajaan. Harjoittelutuen puuttuminen voi kuitenkin pahimmillaan evätä opiskelijalta mahdollisuuden tavoittelemastaan harjoittelupaikasta.

Elina Kuulan mukaan epäkohtiin on tärkeää puuttua, jotta harjoittelupaikkojen hakeminen perustuisi enemmän osaamiseen, eikä palkkakysymykseen.

– Opiskelijat, joilla on asiantuntemusta ja jotka ovat hyviä työssään, saisivat osoittaa taitonsa, Kuula kiteyttää.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka.

Lue aiheesta:

Riku Tuomisen, 24, työpäivät leikkaussalissa ovat pitkiä, mutta palkkakuitissa on pyöreä nolla

Yliopistojen harjoittelutuissa suuria eroja: Laura Kaltiainen joutui luopumaan unelmaharjoittelusta New Yorkissa, koska ei saanut harjoittelutukea – tukipäätös tuli yliopistoa vaihtamalla