Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

USA avaa uusia tukikohtia Filippiineille taistelussaan Kiinaa vastaan

Amerikkalaisjoukot kasvattavat läsnäoloaan Taiwanin naapurissa.

Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin ilmoitti tukikohtien lisäämisestä vieraillessaan Manilassa 2. helmikuuta. Kuva: Rolex Dela Pena / EPA

MANILA Yhdysvallat ja Filippiinit ovat ilmoittaneet amerikkalaisjoukkojen läsnäolon lisäämisestä Filippiineillä.

Yhdysvallat haluaa näin vahvistaa Taiwanin puolustusta Kiinan uhkaa vastaan.

Yhdysvaltain joukot saavat pääsyn neljään uuteen tukikohtaan Filippiineillä. Jo ennestään sillä on käytössään maassa viisi tukikohtaa, eli määrä nousee nyt yhdeksään.

Kymmenennestä tukikohdasta yhä neuvotellaan, kertoo uutistoimisto AFP.

Uudet tukikohdat sijaitsevat Kaakkois-Aasian saarivaltion ”strategisilla alueilla”, maiden puolustusministeriöt tiedottivat.

Käytännössä tämä tarkoittaa Filippiinien pohjoisosia, joista on lyhin matka Taiwaniin.

Yksi lisätukikohdista tulee AFP:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) Palawanin saarelle, lähelle Spratlysaaria, joiden hallinnasta Kiina kiistelee muun muassa Filippiinien kanssa.

Kenraali: Sota voi alkaa 2025

Filippiinien sijainti on tärkeä Taiwanin puolustamisessa. Jos Kiina yrittäisi vallata Taiwanin, niin kuin se on uhannut, pelotteen ja ensivastauksen pitää tulla juuri Filippiinien maaperältä.

Yhdysvaltalainen kenraali arvioi viime viikolla, että Kiina ja Yhdysvallat saattaisivat ajautua sotaan Taiwanista vuonna 2025.

Kiinan mukaan Taiwanin saari kuuluu sille, mutta Yhdysvallat tukee Taiwanin demokratiaa ja itsehallintoa.

Yhdysvaltojen korkeat edustajat ovat vierailleet Filippiineillä ahkerasti sen jälkeen, kun maan presidentti vaihtui viime kesänä.

Edellinen presidentti Rodrigo Duterte oli Kiina-myönteinen ja katkoi välejä Yhdysvaltoihin. Nykyisen presidentin Ferdinand Marcos Juniorin aikana vanhat liittolaiset ovat taas lähentyneet.

Samaan aikaan Kiina on lisännyt aggressioitaan Etelä-Kiinan merellä, ja Yhdysvaltojen ja Kiinan välit ovat vain kiristyneet.

Yhdysvaltojen varapresidentti Kamala Harris vakuutti Filippiineillä marraskuussa, että Yhdysvallat on sitoutunut maan puolustamiseen.

Filippiinit on Yhdysvaltojen entinen siirtomaa. Mailla on ollut vuosikymmeniä kahdenvälinen puolustussopimus, joka antaa amerikkalaisjoukoille muun muassa mahdollisuuden varastoida kalustoaan filippiiniläisiin tukikohtiin.

Tällä hetkellä maassa on noin 500 amerikkalaista sotilasta.

Filippiinit on käytännössä erittäin riippuvainen Yhdysvaltojen sotilaallisesta tuesta.

Kaikki filippiiniläiset eivät ole innoissaan Yhdysvaltojen läsnäolon kasvamisesta maassa. He pelkäävät, että Filippiineistä tulee pelinappula, joka vedetään mukaan amerikkalaisten sotaan.