Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

USA:n vaalit | Arizonan piiri­kunta ei suostu vahvistamaan väli­vaalien tulosta

Vaalituloksen vahvistamisesta kieltäytyneet viranomaiset ovat perustelleet päätöstään sillä, että he tarvitsevat lisää aikaa perehtyä väitteisiin, joiden mukaan piirikunnan äänestyslaitteita ei olisi sertifioitu asianmukaisesti.

Arizonan kuvernööriksi valittu Katie Hobbs on pyytänyt Cochisen piirikuntaa vahvistamaan vaalituloksen. Kuva:  Jon Cherry / AFP

Arizonan osavaltiossa sijaitsevan Cochisen piirikunnan vaaliviranomaiset eivät ole suostuneet vahvistamaan Yhdysvaltain välivaalien tulosta omassa piirikunnassaan, kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters ja CBS.

Arizonan kaakkoisosassa sijaitsevan piirikunnan kaksi republikaanipuoluetta edustavaa vaaliviranomaista ei suostunut äänien vahvistamiseen, vaikka mitään todisteita vaalivilpistä ei ole esitetty. Etukäteen annettu takaraja äänien vahvistamiseen umpeutui maanantaina.

Vaalituloksen vahvistamisesta kieltäytyneet viranomaiset ovat perustelleet päätöstään sillä, että he tarvitsevat lisää aikaa perehtyä väitteisiin, joiden mukaan piirikunnan äänestyslaitteita ei olisi sertifioitu asianmukaisesti.

Arizonan kuvernöörivaalit niukasti voittanut demokraattipuolueen Katie Hobbs on pyytänyt osavaltion tuomaria vaatimaan piirikunnan viranomaisia virallistamaan vaalituloksen, koska Hobbsin mukaan laki edellyttää sitä.

Osavaltion vaaliviranomainen on CBS:n mukaan ilmoittanut Hobbsille, että hänen on ensi viikolla hyväksyttävä osavaltion vaalitulos ja jätettävä siitä pois Cochisen piirikunnan äänet, jos se ei sitä ennen vahvista vaalitulosta.

Jos näin kävisi, se uhkaisi kääntää yhden edustajainhuoneen paikan ja yhden osavaltion koulupäällikön paikan republikaaneilta demokraateille.

Hobbs on antanut Cochisen piirikunnan viranomaisille lisäaikaa nyt torstaihin asti.

”Vaaliviranomaisilla on ollut käytössä kaikki tarvittava tieto vaalituloksen vahvistamiseen, ja he ovat epäonnistuneet vastuunsa hoitamisessa”, Hobbsin tiedottaja Sophia Solis sanoi CBS:lle.

Myös muutamissa muissa Arizonan piirikunnissa oli vääntöä vaalituloksen vahvistamisen kanssa, mutta muut piirikunnat päätyivät vahvistamaan tulokset.

Arizona tunnetaan entuudestaan osavaltiona, jossa on käyty tiukkaa vääntöä vaalituloksen hyväksymisestä.

Vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeen vaalit hävinnyt presidentti Donald Trump ja hänen kannattajansa yrittivät saada vaalituloksen käännettyä nimenomaan Arizonassa syytöksillä vaalihuijauksesta. Arizonassa tehtiin republikaanien rahoittama äänien uudelleenlaskenta, joka ainoastaan vahvisti Joe Bidenin voiton.

Arizona on ollut perinteisesti republikaanien vahvaa kannatusaluetta, mutta viime vuosina osavaltion tärkeät poliittiset virat ovat kääntyneet demokraateille. Tämän vuoden välivaaleissa demokraatit voittivat hyvin niukalla erolla sekä kamppailun senaatin paikasta että osavaltion kuvernöörin paikasta.

Kuvernöörivaalit hävinnyt republikaanien Kari Lake oli yksi niin sanotuista vaalikieltäjistä, jotka väittivät Trumpin voittaneen vaalit vuonna 2020.