Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Usain Boltin tilillä jäljellä enää 12 000 dollaria – FBI hälytetty tutkimaan huijausta

Usain Boltin kerrotaan hävinneen epäillyssä huijauksessa yli 10 miljoonaa.

Usain Boltin sijoitustilin saldo on kutistunut merkittävästi. Arkistokuva. Kuva:  Henry Romero / Reuters

Entinen tähtisprintteri Usain Bolt on menettänyt jopa 12,7 miljoonaa dollaria (nykykurssilla n. 11,7 miljoonaa euroa) petosvyyhdissä reilun kymmenen viime vuoden aikana.

Jamaikalaistähden asianajaja kertoi Guardianin mukaan, että Boltin sijoitustilillä on jäljellä rahaa enää 12 000 dollaria (noin 11 000 euroa).

Epäillyn huijauksen uhreiksi joutui myös muita tahoja, mm. iäkkäitä ihmisiä, mutta viranomaiset eivät ole vahvistaneet, kuinka paljon rahaa huijarit ovat onnistuneet keräämään yhteensä ja kuinka moni taho on menettänyt rahaa.

Epäilyt ovat kohdistuneet investointiyritys Stocks and Securities Limitediin (SSL).

Jamaikan hallitus on pyytänyt asian tutkimisessa apua Yhdysvaltain liittovaltion poliisilta FBI:lta. Tutkimukset ovat vasta alkutekijöissään.

– Me kaikki tunnemme vihaa siitä, että (epäillyt) ovat ottaneet ottaneet kohteekseen vanhoja ihmisiä ja kunnioitetun kansallisikonimme Usain Boltin, Jamaikan valtiovarainministeri Nigel Clarke sanoi Guardianin mukaan.

Bolt, nyt 36, voitti huippu-urallaan yhteensä 8 olympia- ja 11 MM-kultaa.

Hän pitää edelleen hallussaan pikamatkojen maailmanennätyksiä. Hän pinkoi Berliinin MM-kisoissa 100 metriä aikaan 9,58 ja 200 metriä aikaan 19,19.

Lisäksi hän tähditti Jamaikan pikaviestijoukkuetta, joka juoksi 4x100 metrin ME:ksi 36,84 Lontoon olympiakisoissa 2012.

Bolt lopetti huippu-uransa 2017.