Oulun alueella on avattu jo rutkasti luistelukenttiä. Heinäpään kenttä ei ole vielä luistelukelpoinen. Arkistokuva.
Kuva: Linnea Ohtamaa/Arkisto
Talviset kelit ovat herättäneet Oulun kaupungin ylläpitämät luistelukentät henkiin.
Luistelemaan pääsee Oulun kaupungin alueella Kaakkurissa, Lintulassa, Niittyarossa, Pateniemessä ja Talvikkipuistossa.
Haukiputaalla valmiina on Kiviniemen kenttä, Länsituulen kaukalo, Keiskan kenttä, Takkurannan kenttä, Kellon kaukalo, Martinniemen kenttä sekä Kirkonkylän kenttä.
Kiimingissä luistelemaan pääsee Kiiminkipuiston ja Laivakankaan kaukaloilla. Yli-Iissä valmiina on kirkonkylän kaukalo, Ylikiimingissä puolestaan kirkonkylän kenttä.
Oulun kaupungin mukaan lisää kenttiä työstetään parhaillaan eri puolilla Oulua. Uusia kenttiä saadaan käyttöön tämän ja tulevan viikon aikana.
Liikuntapalvelut muistuttaa, että jäädytysvaiheessa olevat kentät on rauhoitettava jäädytystöille. Kenttä on luistelukunnossa, kun valot palavat.