Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

USU: Sanna Marinin hallitus on lentänyt Ilmavoimien koneilla jo lähes 163 000 eurolla – kasvua 53 prosenttia

Uutissuomalainen kertoo, että ministereiden virkalentoihin Ilmavoimien koneilla on kulunut rahaa tällä hallituskaudella 53 prosenttia enemmän kuin edelliskaudella.

Puolustusministeriö selvitti lentoja Uutissuomalaisen tietopyynnön perusteella.

Selvityksen mukaan kuluvalla hallituskaudella lentolaskuja on kertynyt jo 162 576 euron edestä elokuun 2022 loppuun mennessä. Edellisellä hallituskaudella vuosina 2015–2019 ministerit avustajineen lensivät hallituskaudella virkamatkoja Ilmavoimien koneilla yhteensä 106 523 eurolla.

Kulut ovat kasvaneet viime hallituskaudesta noin 56 000 euroa. Kuluvaa hallituskautta on jäljellä vielä yli puoli vuotta. Laskelma ei huomioi yleistä hintojen nousua.

Kyytiin vain ennakkotilauksella

Esimerkiksi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) lensi viime lokakuussa Ilmavoimien kyydissä Luxemburgiin EU:n talous- ja rahoitusasioiden neuvoston ja euroryhmän kokoukseen. Elle Laitila

Ministeriöistä eniten Ilmavoimien lentoja ovat tänä vuonna käyttäneet puolustusministeriö, valtioneuvoston kanslia, ulkoministeriö ja valtiovarainministeriö, tässä järjestyksessä.

Everstiluutnantti Henri Ruotsalainen puolustusministeriöstä kommentoi Uutissuomalaiselle, että koronatilanne lisäsi Ilmavoimien hyödyntämistä ministereiden matkustuksessa helmikuusta 2020 alkaen.

Ilmavoimien kyytiin ministerit pääsevät vain ennakkotilauksella. Tilaus on tehtävä puolustusministeriöön viisi viikkoa ennen matkaa, erityistilanteet pois lukien.

Yksi erityistilanne oli elokuussa, kun Osloon matkustaneen pääministeri Sanna Marinin (sd) uutisoitiin tarvinneen Ilmavoimien kyytiä vain muutaman päivän varoitusajalla.

Valtioneuvoston lentokuljetusohjeen mukaan ministereiden lennättäminen kuuluu Ilmavoimille erityisesti silloin, kun kaupalliset lennot tai muut matkustustavat eivät ole ”tarkoituksenmukaisia”. Myös turvallisuus on ministereille syy käyttää Ilmavoimien koneita virkamatkoillaan.

Lennoille ei voi tilata lämmintä ruokaa, vaan ainoastaan kevyttä tarjottavaa, kuten sämpylöitä. Juomavalikoima sisältää veden, kahvin, teen, mehun tai virvoitusjuoman.