Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Uutta tietoa: Tietyt verenpainelääkkeet saattavat pienentää syöpäkuoleman riskiä

Kohonneeseen verenpaineeseen ja sydämen vajaatoimintaan käytettävät lääkkeet pienensivät syöpäkuoleman riskiä eturauhas-, virtsarakko- ja rintasyöpäpotilailla.

Tietyillä verenpainelääkkeillä näyttäisi olevan yhteyttä pienempään syöpäkuoleman riskiin. Kuvituskuva. Kuva: Yle, Akuutti

Arviolta kahdella miljoonalla suomalaisella on kohonnut verenpaine. Noin miljoona ihmistä käyttää verenpainetta alentavaa lääkettä.

Tampereen yliopistossa perjantaina tarkastettavassa väitöskirjassa on saatu uutta tietoa verenpainelääkkeiden käytön ja syöpäkuolemien riskin välisestä yhteydestä.

Aiemmin julkaistuissa tutkimuksissa on raportoitu esimerkiksi eturauhassyöpäkuoleman riskin olevan pienempi eturauhassyöpäpotilailla, jotka ovat käyttäneet diagnoosin jälkeen tietyn ryhmän verenpainelääkkeitä.

Eerik Santalan väitöskirjatutkimuksen tulokset tukevat aiempia havaintoja. ATR-salpaajien käyttö oli yhteydessä pienempään syöpäkuoleman riskiin eturauhas-, virtsarakko- ja rintasyöpäpotilailla verrattuna ei-käyttäjiin.

– Kyseessä ovat ihan perus verenpainelääkkeet, joita normaalisti lääkärillä määrätään, kertoo Santala.

ATR-salpaajia käytetään kohonneen verenpaineen ja esimerkiksi sepelvaltimotaudin ja sydämen vajaatoiminnan hoidossa.

Syöpäkuoleman riskin alenema oli tutkimuksessa muutamasta prosentista aina muutamiin kymmeniin prosentteihin, riippuen syövästä ja käytetystä annoksesta.

– Tulokset ovat lupaavia. On kuitenkin tärkeää perehtyä siihen, miten tutkimukset on tehty. Epidemiologisissa tutkimuksissa on tärkeää vakioida sekoittavat tekijät kuten liitännäissairaudet, syövän levinneisyys sekä ensivaiheen hoito ja esimerkiksi muiden lääkeryhmien samanaikainen käyttö, Eerik Santala sanoo.

Jatkotutkimus vaatisi solututkimusta

Tutkimuksessa saatiin sidonnaisuus lääkkeiden annosriippuvuuden yhteydellä. Mitä isommalla annoksella verenpainelääkkeitä käytettiin, sitä pienempi oli syöpäkuoleman riski.

– Löydökset ovat suuntaa antavia. Ne antavat kuitenkin pohjan sille, että solutason mekanismeja voisi miettiä tarkemmin, Santala sanoo.

Solututkimuksella voisi mallintaa, onko lääkkeellä jotakin havaittavaa vaikutusta esimerkiksi syöpäsolujen jakautumiseen tai aineenvaihduntaan**.** Sillä saataisiin viitteitä, onko verenpainelääkkeellä selvää vaikutusta solutasolla.

Jos mahdollinen vaikutusmekanismi pystyttäisiin kiistatta osoittamaan, seuraava askel olisi lääketutkimus.

– Nämä ovat kuitenkin turvallisia lääkkeitä, ne ovat meillä jo nyt käytössä, sanoo Eerik Santala.

Lääketieteen lisensiaatti Eerik Santalan lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja The association between antihypertensive drug use and risk of cancer death in Finland tarkastetaan Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 3. helmikuuta.