Henkirikokset ovat kasvussa Helsingissä. Tutkijan mukaan olennaista eivät ole vain luvut, vaan tekojen muuttuminen.
Henkirikosten määrässä on tapahtunut kolmen vuoden sisällä vaihtelua. Kuva: Heikki Westergård
Vilma Ikola HS
Henkirikosten määrä näyttää olevan kasvussa Helsingissä. Vuonna 2020 Helsingissä kirjattiin yhteensä kuusi murhaa ja tappoa.
Tänä vuonna viranomaisten tietoon on Helsingissä tullut syyskuun loppuun mennessä seitsemän henkirikosta. Luvussa eivät siis ole vielä mukana esimerkiksi marraskuussa Puotilassa ja Laajasalossa tapahtuneet henkirikokset.
Lue lisää: Poliisi tutkii Puotilan tapahtumia murhana – Tämä asiasta tiedetään nyt
Lue lisää: 19-vuotias vangittu taposta Laajasalossa, poliisi epäilee yhteyttä huumekauppoihin
Vantaalla ja Espoossa murhien ja tappojen määrä on puolestaan ollut pari viime vuotta laskussa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tuoreista luvuista.
Vertailussa ovat mukana viranomaisten tietoon tulleet murhat ja tapot vuosilta 2020–2022. Kuluvalta vuodelta tiedot ovat ennakkotietoja, eikä mukana ole syyskuun jälkeen kirjattuja rikoksia.
Kuolemantuottamukset tai lapsensurmat eivät ole mukana vertailussa. Kuolemantuottamuksessa kuolema aiheutuu huolimattomuudesta. Lapsensurma taas eroaa motiiveiltaan muista henkirikoksista niin paljon, että niiden vertailu on vaikeaa.
Luvut eivät silti tarkoita, että kaupungit olisivat muuttumassa joko varmasti väkivaltaisemmiksi tai pysymässä ikuisesti lintukotoina, muistuttaa tutkijatohtori Karoliina Suonpää Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.
”Ei ole syytä ajatella, että Suomessa mikään ei voisi muuttua.”
Kuten muissakin rikoksissa, myös henkirikoksissa näkyy vuosittain vaihtelua. Etenkin kaupunkikohtaisia lukuja tarkasteltaessa jo yksikin rikos voi aiheuttaa suhteellisen suuren vaihtelun.
Suhteellisen pienen määränsä vuoksi henkirikosten määrästä on vaikeampi tehdä johtopäätöksiä kuin esimerkiksi ryöstöjen määrästä. Toisaalta henkirikoksiin ei oleteta kuuluvan piilorikollisuutta, sillä tapahtunut tulee lähes aina viranomaisten tietoon.
Joten vaikka luvut olisivat jonain vuonna korkeammat, on kokonaiskuva väkivallan määrästä ja laadusta numeroita monimutkaisempi.
Pelkkien lukujen sijaan Suonpää kiinnittäisi huomiota myös tekojen lajiin.
Tyypillisesti suomalaisessa henkirikoksessa on kyse taposta, jonka tekijä ja uhri tuntevat toisensa. Heidän välillään on saattanut esimerkiksi illanvieton aikana syntyä riitaa.
Jos järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvät henkirikokset lisääntyvät, nostaa se paitsi rikosten kokonaismäärää, myös muuttaa rikoslajin profiilia Suomessa.
Näin on Suonpään mukaan käynyt esimerkiksi Ruotsissa, jossa nuorten miesten järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvät aseelliset väkivaltarikokset ovat lisääntyneet.
”Ruotsin henkirikollisuus oli pitkään samanlaista kuin meillä, etupäässä tällaisia alkoholisidonnaisia, tuttavien välisiä tekoja. 2010-luvulla on tullut tämä uudempi ilmiö.”
Tärkeä on myös rikosten selvitysprosentti. Vuonna 2021 henkirikosten selvitysprosentiksi kirjattiin Suomessa 89. Tilastokeskuksen luku selittyy sotarikostutkinnalla, jonka yhteydessä selvitetyt murhat ovat mukana luvuissa.
Vertailukelpoisempi luku on vuodelta 2020, jolloin selvitettyjen henkirikosten osuus oli 85 prosenttia. Aiempina vuosikymmeninä selvitysprosentti on ollut lähempänä yhdeksääkymmentä. Sama muutos koskee esimerkiksi pahoinpitelyjä.
Esimerkiksi länsinaapuriin verrattua henkirikokset selviävät meillä kuitenkin verrattain usein ja nopeasti. Rikosten selvitysprosentti on tärkeä myös rikosilmoitusten tekokynnyksen kannalta, Suonpää sanoo.
”Että säilyy sellainen luotto, että järjestelmä löytää epäillyt.”
