Varomaton ele kuori Timo Kotipellolta ihon irti kädestä ja mies kiidätettiin sairaalaan – laulaja paljastaa kiertueiden hurjimmat tilanteet

Stratovariuksen laulaja Timo Kotipelto on nähnyt ja kokenut lähes kaiken kiertäessään maailman hienoimpia lavoja. Kotona, muutaman tuhannen asukkaan Lappajärvellä, hän voi olla ”ihan vain tavallinen Timo”.

Aamu valkenee Etelä-Pohjanmaalla. Timo Kotipelto, 53, laittaa kävelykengät jalkaansa. Suomenlapinkoira Ramses heiluttaa malttamattomana häntäänsä. Kaksikko suuntaa lähellä olevaan metsään hiljaisuuden vallitessa.

Stratovariuksen laulajana tunnettu Kotipelto asuu alle kolmen tuhannen asukkaan Lappajärvellä, jossa arki kulkee omia, rauhallisia polkujaan. Samaan aikaan Kotipelto on myös kansainvälisesti menestynyt laulajatähti, joka saattaa seuraavassa hetkessä valloittaa valtavia keikkalavoja Euroopassa, Aasiassa tai Etelä-Amerikassa. Kotipelto on tuttu suurelle yleisölle myös Nelosen esittämästä Kuorosota-ohjelmasta, jonka hän voitti lappajärveläiskuoronsa kanssa 2009.

– Kun pääsee Meksikon 22 miljoonan asukkaan pääkaupungista parin pompun kautta kotimaisemiin, niin se rauhoittaa kummasti. Se on tarvittavaa vastapainoa kaikelle, Kotipelto sanoo.

Kotipellon pihassa komeilee erillinen rakennus, johon on rakennettu studio. Siellä on muutaman viime vuoden aikana syntynyt myös suurin osa uuden Survive-albumin kappaleista. Albumi julkaistiin 23. syyskuuta.

– Minulla on 10 metrin matka työpaikalleni ja voin mennä sinne koska haluan. Se on iso etu.

Kotipelto kertoo viettäneensä levyntekoprosessin aikana studiossa aikaa erityisesti yhtyeen kosketinsoittajan Jens Johanssonin ja kitaristin Matias Kupiaisen kanssa. Johansson asuu Ruotsissa ja Kupiainen suuren osan vuodesta Brasiliassa, mutta aina koronarajoitusten hellittäessä he matkustivat Kotipellon luo.

– Muutimme sävellystyyliämme, eli otimme käyttöön vanhan ja perinteisen taktiikan. Istuimme samassa huoneessa monta päivää. Aamuisin aloitimme kahvikupillisella ja sen jälkeen kysyin, että onko jotain ideoita. Siitä se sitten aina lähti. Se oli jotenkin todella nastaa.

– Nälkä tehdä uutta musiikkia oli myös kova, koska edellisestä levystä on aikaa.

Edellinen albumi, Eternal, julkaistiin vuonna 2015. Siitä on seitsemän vuotta. Miksi välissä ehti kulua näin kauan?

Kotipellon mukaan syitä on useita. Eternal-levyn jälkeen yhtye kiersi ahkerasti. Se vei oman aikansa. Levy-yhtiön kyselyjen myötä yhtye synnytti vuonna 2018 Enigma: Intermission 2 -julkaisun, jossa oli uudelleenversioituina viisi vanhaa kappaletta sekä kolme täysin uutta biisiä.

– Siihenkin meni aikaa. Ne kolme biisiäkin olisivat voineet olla uudella levyllä, mutta käytimme ne jo tuolloin.

Uutta levyä alettiin työstää ensimmäisen kerran jo vuonna 2019.

– Jokaisella on myös ollut myös omat perhekuvionsa, jotka ovat voineet vaikuttaa. Tai ehkä olimme laiskoja tai meiltä puuttui inspiraatiota. Halusimme joka tapauksessa pitää riman korkealla. Se kannatti, koska olemme lopputulokseen todella tyytyväisiä.

Stratovarius perustettiin vuonna 1984, ja Kotipelto on ollut yhtyeen laulaja vuodesta 1993 saakka. Kilometrejä on lähes kolmessa vuosikymmenessä kertynyt lukematon määrä. Jatkuva matkustaminen, lentokentillä odottelu, kiertuebussissa istuminen ja tiukat aikataulut verottavat oman osansa, sen Kotipelto myöntää mukisematta.

– Eikös sen näe naamastakin, Kotipelto vitsailee nauraen.

Mikä saa yhtyeen jatkamaan vuodesta toiseen? Vastaus on helppo, ainakin Kotipellon mukaan.

– Vaikka olisin nukkunut monta yötä vain kolme tuntia, se auttaa jaksamaan, kun tietää, että paikalla on faneja, jotka ovat tulleet katsomaan juuri meitä.

Yhtye nauttii suurta suosiota ympäri maailmaa. Fanikulttuurissa on jonkin verran eroja maasta riippuen.

– Suomessa fanien lähestymistapa riippuu päivästä ja illasta, että mikä on kunto, jos ymmärrät mitä tarkoitan, Kotipelto naurahtaa.

Japanissa fanit ovat jopa äärimmäisen hillittyjä ja pyytävät nimikirjoituksia suurella kohteliaisuudella. Sen sijaan Etelä-Amerikassa yhtye aiheuttaa usein suoranaista hysteriaa.

– Latinalaisessa Amerikassa on villiä. Olimme 90-luvun puolivälissä ensimmäisiä suomalaisia bändejä, jotka siellä kiersivät. Suomalainen vaalea pitkätukkainen mies on eksoottinen heidän silmiinsä.

– Siellä ei keikan jälkeen voi mennä yleisön sekaan pyörimään. Kerran jouduimme kulkemaan yleisön läpi lavalle, ja vaikka meillä oli turvahenkilöstöä auttamassa, niin korut ja vaatteet lähtivät melkein päältä.

Vaaratilanteiltakaan ei ole vältytty. Eräs yhtyeen keikka keskeytettiin Bogotassa lähes seinään.

– Meillä oli hyvä meininki ja porukkaa oli paljon. Yhtäkkiä kiertuemanageri tulee sanomaan kesken keikan, että enää yksi biisi, ja sitten pois. Ihmettelimme, mutta hän oli aivan ehdoton.

Yhtye poistui takavasemmalle, lavan takana olevalle kujalle. Selvisi, että tilanne oli kärjistynyt vaaralliseksi, sillä fanit, joilla ei ollut lippuja, olivat hajottaneet keikkapaikan takaseinän ja rynnineet väkisin sisälle.

– Jonkin ajan kuluttua näimme, kun paikalle alkoi vyöryä mellakkapoliiseja, poliisikoiria ja panssaroituja ajoneuvoja, joiden katoilla oli vesitykit. He hoitivat lopulta tilanteen kuntoon, mutta lavalle emme enää palanneet.

Toisenlaisiakin haavereita on ollut. Kotipelto poltti kätensä erittäin pahasti kesken keikan Wackenissa, Saksassa vuonna 2000.

– Se oli ihan oma moka. Menin ottamaan mikkiä rumpujen vierestä telineestä ja en muistanut, vaikka oli sanottu, että varo sitä vierestä tulevaa äärimmäisen kuumaa magnesiumlieskaa. Se tussahti juuri silloin ja poltti käteni ja vähän kulmakarvaa, Kotipelto muistelee.

Käsi paloi pahasti. Kotipelto juoksi lavan taakse, jossa käteen käärittiin märkä pyyhe.

– Ehdin vielä saman biisin kertosäkeeseen mukaan, ja vedin pyyhkeen kanssa loppukeikan. Keikan jälkeen minut kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan.

– Nahka kuoriutui irti, mutta kun olet keikalla ja adrenaliini virtaa, niin eihän siinä tunne mitään. Myöhemmin tuli kyllä kipuja, ja opin arvostamaan niiden ihmisten tilanteita, jotka ovat oikeasti polttaneet itsensä.

Iän myötä itsestä huolehtiminen on korostunut. Jos aiemmin yhtyeen keikkapaikoille lähettämästä toivelistasta eli raiderista löytyi enemmän alkoholia, niin nyt juomapuoli ennen keikkaa on hyvin erilainen: runsaasti vettä sekä urheilu- ja energiajuomia.

– Vettä pitää olla aina tarjolla. Voi siellä olla myös olutta, joskus vähän viiniä. Pyyhkeet ovat kiva juttu.

Yhtyeellä on sanaton sääntö siitä, ettei ennen keikkaa humalluta.

– Viina on poistettu ihan tietoisesti toivelistalta. Eikä sitä muutenkaan oikein enää juoda, kun ikää on jo kaikilla. Ja meidän musiikki on niin vaikeaa, ettei sitä edes pystyisi soittamaan kovassa humalassa.

Lisäksi yhtyeellä on usein yksi erityinen toive noin puoli tuntia keikan päättymisen jälkeen: uunituoreet pizzat.

– Sitä on turvallista syödä maasta riippumatta, koska se tulee kuumennettuna ja juuri tehtynä. Opin tämän, kun erehdyin syömään jossain Itä-Euroopan maassa kanahampurilaisen. Lopputulos ei ollut hyvä.

Marraskuun 11. päivä yhtye aloittaa Suomen-kiertueensa Tavastialta, Helsingistä. Ennen sitä on luvassa muutamat festarit muun muassa Ruotsissa ja Kreikassa. Ensi keväänä yhtye suuntaa keikkailemaan jälleen myös valtamerten taakse.

Innostus on kova. Kotipelto uskoo heidän onnistuneen uuden levyn kanssa.

– Minulla on sellainen perisuomalainen synti, että olen todella huono kehumaan itseäni. Nyt on kuitenkin pakko sanoa, että tämä saattaa olla meidän paras levymme 20 vuoteen.

Vaikka isot keikkalavat kutsuvat taas pian, aikoo Kotipelto ottaa jatkossakin kaiken irti synnyinkunnaastaan Lappajärvestä, jossa hän saa olla ihan vain ”tavallinen Timo”.

– Toki tutut tulevat kaupoilla juttelemaan, mutta noin pienellä paikkakunnalla ihmiset tuntevat toisensa joka tapauksessa. Toivon ainakin, että en ole mikään kylän julkkis.

Aina kun lentokoneen pyörät koskettavat Helsinki-Vantaan lentokenttää, on Kotipellolla tiedossa vielä useiden tuntien matkustus kohti Pohjanmaan peltoja. Se on kuitenkin uhraus, jonka hän on valmis tekemään.

– En kaipaa tällä hetkellä muualle. En halua, että elämä on jatkuvaa hötkyilyä. Pidän siitä, että olen palannut juurilleni. Siellä on hyvä olla.